Kokoomus halusi lisää maataloustukea

Olisi antanut suoraan ilman mitään ehtoja kaiken EU:n leikkaaman tuen kansallisena tukena takaisin. Onneksi demarit ja kepu sentään tinkivät tuohon viljelijöille myös omakustanteen.
Suomi olisi konkurssissa parissa vuodessa jos kokoomus olisi ruorissa.
11211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kokoomus on valmis paikkaamaan Vanhasen "torjuntavoitosta" johtuvaa leikkausta maatalouden LFA- ja ympäristötukiin.

Nuo tuet ovat tärkeitä, LFA-epäedullistan alueitten tukena ja ympäristötuki pitää ympäristähaitat kurissa.

Eri asia sitten on, mistä rahoitus järjestetään: ensi vaiheessa olisi pitänyt rahoitus järjestää lisäbudjetista mutta rahat olisi saatu helposti takaisin leikkaamalla puolet 200 milj e lomitustuesta ja puolet maidon 220 milj e kansallisesta lisähinnasta, valtionkassaan olisi säästynyt vielä toinenpuoli. Sekä lomitus- että lisähintatuki ovat muualla maailmassa tuntemattomia tukia, vain Suomessa käytössä ja siksi ne joutaa pois.

Äänestä

suomen konkurssiin ajamisesta Lipposen hallitusten
aikana.Silloinhan saatiin suomen taloutta tasapainotettua,tosin alkuvisiot vaativat edelleen
toimia.Nythän kepu/sdp ajalla on kuntataloudet mennyt kuralle ja maatalouden tulevaisuus heikentynyt edellisestä huomattavasti.Tällä nykyisellä hallituksella,niinkuin sanoit suomi ajetaan kriisitilaan siinä parissa vuodessa.

Äänestä
  • Suomi on maidontuotantoaluetta.

    Nurmirehu kasvaa Pohjolan pitkässä päivässä erinomaisesti

    Viisas osuustoiminta on saanut meijeriteollisuuden kilpailukykyiseen kuntoon.

    Rakenneratinalisointi niin tiloilla kun jalstuksessa ollut kaikkien hyöty.

    http://www.valio.fi/maitojame/talous06/kannattaa.htm

    Äänestä

  • Mihinkään suuntaan kirjoitti:

    Suomi on maidontuotantoaluetta.

    Nurmirehu kasvaa Pohjolan pitkässä päivässä erinomaisesti

    Viisas osuustoiminta on saanut meijeriteollisuuden kilpailukykyiseen kuntoon.

    Rakenneratinalisointi niin tiloilla kun jalstuksessa ollut kaikkien hyöty.

    http://www.valio.fi/maitojame/talous06/kannattaa.htm

    Jos Suomi on noin erinomaista maidontuotantoaluetta, niin miksi sitten täällä maksetaan maidontuottajille hirmuiset tukiaiset?

    Maailman ylivoimaisesti korkeimmat

    Äänestä

  • tuet kirjoitti:

    Jos Suomi on noin erinomaista maidontuotantoaluetta, niin miksi sitten täällä maksetaan maidontuottajille hirmuiset tukiaiset?

    Maailman ylivoimaisesti korkeimmat

    Tuet eivät todellakaan ole "maailman ylivoimaisesti korkeimmat"

    Maidontuotanto soveltuu Suomeen kuitenkin parhaiten.

    Äänestä

  • Maidon ystävä kirjoitti:

    Tuet eivät todellakaan ole "maailman ylivoimaisesti korkeimmat"

    Maidontuotanto soveltuu Suomeen kuitenkin parhaiten.

    Sano yksikin maa maailmassa missä maidontuottajan saamat tuet ovat korkeammat kuin Suomessa?

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Sano yksikin maa maailmassa missä maidontuottajan saamat tuet ovat korkeammat kuin Suomessa?

    http://www.kokoomus.fi/tavoitteet/muut_ohjelmat/maaseutuohjelma/

    Luku: Laajenevan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan muutospaineet....

    ...kolmas kappale

    Ja myös luku: Maatalousyrittäjien sosiaaliturvakysymykset...

    ...lue koko luku - mieluummin moneen kertaan

    Äänestä

  • Maidon ystävä kirjoitti:

    Tuet eivät todellakaan ole "maailman ylivoimaisesti korkeimmat"

    Maidontuotanto soveltuu Suomeen kuitenkin parhaiten.

    tuotantotukien määriä=litroja.Maitotiloilla tehdään
    koneellistamisesta huolimatta rajusti töitä,suomalaisten kuluttajien hyödyksi alkutuotannossa.Mielellään maksaisin kuluttajana
    enemmänkin laadukkaasta ja maukkaasta maitolitrasta
    suomalaisesta tuotteesta.Virolainen tuontimaito ei kelpaa kuin keittoihin,on siinä niin suuri laatuero
    maussa,hinnan ei pitäis olla määräävä tekijä.

    Äänestä

  • Kateus ei ole muotia kirjoitti:

    http://www.kokoomus.fi/tavoitteet/muut_ohjelmat/maaseutuohjelma/

    Luku: Laajenevan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan muutospaineet....

    ...kolmas kappale

    Ja myös luku: Maatalousyrittäjien sosiaaliturvakysymykset...

    ...lue koko luku - mieluummin moneen kertaan

    Ei siellä kerrottu mistä löytyisi semmoinen maa missä maidontuotannon tukiaiset olisivat korkeammat kuin Suomessa- sellaista maata kun ei ole

    Äänestä

  • sanelee kirjoitti:

    tuotantotukien määriä=litroja.Maitotiloilla tehdään
    koneellistamisesta huolimatta rajusti töitä,suomalaisten kuluttajien hyödyksi alkutuotannossa.Mielellään maksaisin kuluttajana
    enemmänkin laadukkaasta ja maukkaasta maitolitrasta
    suomalaisesta tuotteesta.Virolainen tuontimaito ei kelpaa kuin keittoihin,on siinä niin suuri laatuero
    maussa,hinnan ei pitäis olla määräävä tekijä.

    Virossa pystytään tuottamaan yhtä hyvää maitoa kuin Suomessakin. Viron maidontuotannon pahin kehittämisen este on EU:n maitokiintiöt, ne pitäisi lopettaa.

    On todennäköistä, että eräs suomalaismaidonjalostaja ostaa lähivuosina täydennysmaitonsa halvalla Eestimaalta, ei kalliilla Valiolta.

    Äänestä

  • pelottelua kirjoitti:

    ...virolaisilla ei riitä maitoa myytäväksi kuin marginaalieriä.

    Tässä takavuosina joku vöyhötti maidontuontifirman peustamista virolaisen maidon varaan. Tarjoiltiin oikein osakkeita suomalaisille viljanviljelijöillekin.

    Mitään ei ole kuulunut, enempää kuin siitä maatalouslomituksen koppumisestakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viljelijä kirjoitti:

Olisi antanut suoraan ilman mitään ehtoja kaiken EU:n leikkaaman tuen kansallisena tukena takaisin. Onneksi demarit ja kepu sentään tinkivät tuohon viljelijöille myös omakustanteen.
Suomi olisi konkurssissa parissa vuodessa jos kokoomus olisi ruorissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu