En tiedä, onko tämä taas jotain kevätmasennusta, mutta istuessani tässä sotkuisen kämppäni keskellä tuntuu taas siltä, ettei elämässä ole enää mitään mielekästä. On vain ruoka, laihdutus ja kalorit mielessä, ne eivät jätä mua rauhaan edes yöllä, ei edes unissa. Olen tapellut vuoden sairautta vastaan, mutta se on ollut tuskaista ja tuloksetonta. Alistun kohtalooni, mietin miten onnellinen voisin olla ja ahdistun.
Edes laihtuminen ei enää tuo sitä samaa euforiaa kuin ennen. En oikein viitsi lähteä lenkillekään enää, ettei kukaan näe sitä tyhjää, maanista katsetta juostessani pitkin katuja. Eristäydyn kotiini, en jaksa siivota, istun vain netissä ja selailen ruokafoorumeita, luen kalorilistoja, suunnittelen reseptejä.
Vanhemmat asuvat kaukana, ystäviä ei ole. En voi edes nyt jäädä sairaslomalle ja mennä rakkaiden vanhempieni luokse, pakko käydä koulua kesäkuuhun asti. Juon viinaa kestääkseni, mutta ahdistun niistä kaikista kaloreista, jotka kulautan kurkusta alas. Välillä (usein) tekee mieli syödä ja syödä vain itsensä täyteen, kroppa on aliravittu ja huutaa ravintoa. Turrutan mieleni ruoan kutsuun, otan unilääkkeen ja nukun, yritän keskittyä kirjaan mutta kaikki muuttuu ruoan miettimiseksi.
Vihaan anoreksiaa, vihaan itseäni että olen antanut itseni sille.
Edes laihtuminen ei enää tuo sitä samaa euforiaa kuin ennen. En oikein viitsi lähteä lenkillekään enää, ettei kukaan näe sitä tyhjää, maanista katsetta juostessani pitkin katuja. Eristäydyn kotiini, en jaksa siivota, istun vain netissä ja selailen ruokafoorumeita, luen kalorilistoja, suunnittelen reseptejä.
Vanhemmat asuvat kaukana, ystäviä ei ole. En voi edes nyt jäädä sairaslomalle ja mennä rakkaiden vanhempieni luokse, pakko käydä koulua kesäkuuhun asti. Juon viinaa kestääkseni, mutta ahdistun niistä kaikista kaloreista, jotka kulautan kurkusta alas. Välillä (usein) tekee mieli syödä ja syödä vain itsensä täyteen, kroppa on aliravittu ja huutaa ravintoa. Turrutan mieleni ruoan kutsuun, otan unilääkkeen ja nukun, yritän keskittyä kirjaan mutta kaikki muuttuu ruoan miettimiseksi.
Vihaan anoreksiaa, vihaan itseäni että olen antanut itseni sille.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on hiukka samanlainen fiilis... Voimia sulle
Varmasti sulla on myös kevätmasennus!
Toi pahuksen aurinko tulee niin vaativana
yhtäkkiä takaisin!
Syö, rakas ihminen, jo nälättää!
Taistele itsesi irti anoreksiasta.
On ihana huomata, että ymmärrät
itsekin "antaneesi itsesi anoreksialle".
Tappele vastaan ja itsesi taas tilanteen
herraksi.
Kun syöt edes vähän, kroppa saa sokereita
ja muuta tarvitsemaansa, niin kaikki
näytänee valoisammalta. En tiedä, onko niin,
mutta luulisin, sillä nälkäisenä on
kokonaisvaltaisesti huono olla!
Äläkä siivosta masennu, sotkua ei
kukaan varasta! Siivoat sitten kun
huvittaa!
Rutistus! Voimia! Kunpa voisin jotenkin
auttaa!!
Ihmisten ilmoille ja sillä selvä. Kirjastoon, lähimpään pubiin lukeen vaikkapa kirjaa (Agatha Christie on hyvää ja leppoisaa) ja juomaan kahvia, kirkkoon sunnuntaina katselemaan alttaritauluja ja kuuntelemaan saarna. Ei tarvi olla uskossa, voi mennä ihan muuten vain.
Jos kynnys on matala, on melkein jokaisella paikkakunnalla tai ainakin lähiseudulla kohtaamispaikkoja yksinäisille, jonkin sinullekin sopivan toiminnan piirissä. Tai sitten vaikkapa kauppaan ostoksille ja juttelemaan myyjille hyvää päivänjuttuja ja kyselemään informaatiota vaikkapa liikkeen omista vaatemallistoista. Mainitsemaasi nukkumiseen jää helposti aivan jumiin. Ajattelepa vaikka vanhuksia....
Itsekin tässä sairastanut masennusta ja erittäin huonoa itsetuntoa, en silti anoreksiaa vaan lähinnä inhoan kilojani. Sanoit neuvoksi lähteä vaan rohkeasti ulos juttelemaan tuntemattomille - tuo tulee olemaan erittäin vaikeaa, kun jo omasta kämpästä poistuminen ainakin minua pelottaa. Saatikka sitten että uskaltaisi mennä ihmismassaan, ikään kuin leijonien syötäväksi.
Jos alkuperäisellä kirjoittajalla olisi edes joku kaveri lähellä niin pyydä häneltä hieman apua, että ylittäisit kynnyksen lähteä ihmisten ilmoille. Tai jos mahdollista niin pyydä vanhempia kylään viikonlopuksi, kyllä he ymmärtävät ja varmasti tulevat apuun. Vaikka tiedän, että on vaikea paljastaa oma todellinen tila rakkaille - ei halua aiheuttaa huolta kenellekään.
Niin, voimia sinulle viestin aloittaja! Itsekin tuossa eilen havaitsin, että mitäs...elämäni on yhtä suorittamista. En osaa nauttia mistään, teen ja teen, vain koska on `muka` pakko ja esitän muuta kuin tunnen.
Minulla on myös anoreksia ja tuntuu, että se on vain menossa huonompaan suuntaan. Onneksi minulla on tukijoita, mutta silti tuntuu niin turhalta ja hyödyttömältä. Voi tätä elämää...
Kun mieli ja kämppä on sekaisin, on vaikea tietää mistä pääsisi alkuun ja lopulta on niin lamassa, että ei saa mitään aikaiseksi.
Ensimmäiset asiat ensiksi, eli asiat tärkeysjärjestykseen. Tee yksi pieni hyvä asia kerrallaan itsellesi, sellainen joka tuottaa mielihyvää. Aloita helpoimmasta päästä. Ota jalkakylpy, rasvaa jalat ja pue lopuksi lämpimät sukat. Tai harjaa tukka ja nauti siitä, kun veri kiertää päänahassa. Siivoa joku pieni yksityiskohta kodissasi, älä kuvittelekaan siivoavasi koko kotia kerralla. Lähetä jollekin vaikka entisellekin kaverille sähköpostia, tekstiviesti tai kiva postikortti. Osta joku mieluinen hedelmä ja syö se nautiskellen, hemmottele itseäsi. Lainaa vaikka kirjastosta musiikkia, josta pidät.
Voit kuvitella itsesi suloiseksi kissanpennuksi, joka tarvitsee hellyyttä, ruokaa, suojaa ja mukavan paikan johon voi turvallisesti käpertyä nukkumaan. Ole itsellesi yhtä kiltti kuin olisit pienelle lapselle tai eläimen pennulle.
Pienin askelin asia kerrallaan elämä kohenee.