Tarvitsisin apuanne seuraavassa vesimies-miestä koskevassa ongelmassa:
Kyseinen vesimies on yrittänyt piirittää minua jo pidempään ja ollut kovasti ihastunut minuun. En antanut hänelle aiemmin edes mahdollisuutta olin vielä varattu. Nyt olen kuitenkin taas vapaalla jalalla, tosin vielä edellisestä suhteesta vähän rikki mutta tämä vesimies on saanut tunteeni jälleen heräämään ja olen nyt ihastunut häneen. Kuukauden ajan deittailut jälkeen suhteemme muuttui nyt intiimiksi ja mielestäni kaikki oli ihanaa. Olen todella päästäni pyörällä ja ihastunut, hän onnistui pitkään jatkuneessa yrityksessään. Kuitenkin nyt ihanan seksintäyteisen viikonloppumme jälkeen vesimieheni muuttui yht´äkkiä vähän etäiseksi. Enkä tiedä miksi. En uskalla ahdistella häntä ja olla liian innokas vaan jätän hänet rauhaan, kuitenkin mieltäni kaivaa, eikö hän sittenkään ollut tyytyväinen minuun tai suhteeseemme? Tuliko hän kenties toisiin ajatuksiin? Mistä moinen muutos nyt kun vihdoin päädyimme yhteen? Onko tämä vesimiehelle tyypillistä? Miten minun tulisi toimia? En haluaisi menettää häntä..
Vesimiehen luonne?
20
6375
Vastaukset
- vattenmann '68
Aito vesimies toimii juuri noin.
Itsestäni sen tiedän, vielä 38-vuotiaana olen sinkku, koska täytän kaikki tyyppipiirteet.
"Vapauttaan rakastava Vesimies on eläinradan individualisti, joka ei suostu kangistumaan mihinkään kaavoihin.
Hän on vallankumouksen sanansaattaja läheistensä elämässä ja pakottaa ihmiset ympärillään sopeutumaan muutokseen - sillä itse hän ei pysty pysähtymään paikoilleen, eikä hänen päätään kukaan käännä sen jälkeen, kun hän on itse suuntansa valinnut.
Säännöt on tehty rikottaviksi Vesimiehen maailmassa, ja mitä enemmän hänet halutaan omistaa, sitä kauemmas hän juoksee karkuun.
Vaikka Vesimies ei ottaisikaan harteilleen universumin muuttajan viittaa, on hänen elämänsä kaikkea muuta kuin konservatiivista. Hän tarvitsee jatkuvaa vaihtelua ja hankkii sen myös, tavalla tai toisella. Hän voi matkustaa työkseen taikka muuttaa usein asuinpaikkaa.
Vesimies on älykäs ja oppii helposti uusia asioita. Älyllisesti hän on avoin kaikille uusille asioille.
Hän on kiinnostunut ympäristöstään ja koko maailman tulevaisuudesta.
Hänellä on vahva sosiaalinen omatunto ja ihmisten hyvinvointi on globaalissa mielessä hänelle äärimmäisen tärkeää.
Rakkaus: Kaikesta riippumattomuudestaan huolimatta Vesimies osaa rakastaa syvästi, jos vain jostain löytää ihmisen, joka ymmärtää hänen vapauden tarpeensa.
Jos hänet halutaan kahlita paikoilleen ja omistaa, hän ahdistuu ja pakenee, ja nalkutus saa hänet välittömästi pyörähtämään kantapäillään.
Yritäpä pehmittää kyynelillä Vesimiehen sydäntä, ja huomaat että hän katoaa näköpiiristäsi ainakin niin pitkäksi aikaa, että olet saavuttanut tasapainosi.
Rakastajana Vesimies on lennokas, mielikuvitusta taidokkaasti käyttävä hurmuri, jonka kanssa aika ei todellakaan käy pitkäksi.
Parhaiten hänen vauhdissaan pysyvät omaa vapauttaan melkein yhtä suuresti rakastavat Jousimiehet, itsekin vaihtelunhaluiset Kaksoset tai diplomaattiset ja romanttiset Vaa'at, jotka pääsevät omaan kukoistukseensa vasta silloin, kun kumppani ei anna heidän takertua itseensä - ja sitähän Vesimies nimenomaan ei tee.
Joskus ihmisten on niin vaikea ymmärtää meitä..=)
" -lainauspaikkaa en muista, ©joku- Jouskarinainen
Kiitos vastauksestasi mutta osaisitko selittää mitenkään mistä tämä johtuu? Ja miten minun tulisi nyt tulkita tämä, unohdanko hänet kokonaan , haluaako hän näyttää ettei halua lainkaan jatkaa? Vai annanko vaan olla nyt ja voinko odottaa että hän palaa?
- vattenmann '68
Jouskarinainen kirjoitti:

Voin tietysti puhua vain omasta puolestani ja aavistuksin.
Ei saa yleistää :)
Luultavimmin sitoutuminen 100 % ei onnistu heti, mutta se ei tarkoita, että kaveri juoksee vieraissa, vaan pitää turvaetäisyyden tiiviiseen parisuhteeseen. Varmastikin välittää sinusta todella paljon, mutta "R"-sanan käyttö voi olla vaikeata.
Anna tilaa, mutta vaadi vastauksia, kuitenkaan tivaamatta stasi-tyyliin.
Eli puhu avoimesti ja vaadi samaa häneltä. Liian nopea sitoutuminen voi polttaa suhteen täysin, mutta pienellä kärsivällisyydellä saatat saada pitkän ja antoisan suhteen, ehkä jopa lopullisen parisuhteen. Mistäs eri persoonista tietää.
Itse tyypillistä on ollut, että suhde joko eletään 100 lasissa vähän aikaa ja sen jälkeen ei soitella, mutta moikataan ja pysytään ystävinä, tai sitten edetään 60-80-100 -linjalla ja suhde kestää vuosia.
-pidätän itselleni oikeudet olla täysin väärässä eikä kirjoittamaani voida käyttää minua vastaan - Marielle82
niinku minä!
- ailukka
Kaikella hyvällä, onhan hän lennokas, mutta missä on todellisuus, mikään sovittu ei pidä, jostain kumman syystä minä olen aina kaikkeen syyllinen, no sehän käy helposti koska olen neitsyt-nainen, puhua hän ei osaa muuta kuin itsestään ja työstään tai sitten arvostella toisia huom. negatiivisest. yhdeksän vuoden jälkeen ihmettelen mitä meillä on yhteistä, mutta olen antanut hänelle sen vapauden ja osaan ottaa sen itsekin,en kyllä tarkoita muita suhteita vaan olemisen vapautta,ja onhan se niin että kun hän innostuu niin saa minutkin mukaan, mutta .....helpompiakin luonteita on.todellakin.
- voin kertoa
jos itselläni olisi vastaava tilanne....Jos suhde lopahtaa yhtäkkiä,tulee "irtiotto" se johtuu joko siitä,että haluan rauhassa pohtia tilannetta.Jos toinen alkaa tuntua todella tärkeältä,se on aina pelottavaa.:)
Toinen vaihtoehto on se,että toisessa ilmaantui jotakin mistä ei pidä mutei halua loukata vaan ottaa etäisyyttä.Jos tämä toinen ottaa yhteyttä jatkuvasti,,,alkaa ällöttämään.
Minuun tepsii suora puhe,ei painostus vaan suora kysymys missä mennään.Jos vastaus on epävarma,älä luovuta vaan anna aikaa.Kärsivällisesti vaan.:)
Kuulostaa muuten ihan härän käytökseltä tuo tekstisi.;)Itse olen kuitenkin vesimies. - *jousimiesnainen*
tilanne täälläkin. Olen ollut vuosia ystävä erään hyvin mielenkiintoisen vesimiesmiehen kanssa. Nähneet satunnaisesti ja erittäin impulsiivisesti keskustelleet asioista. Sähköä välillämme on ollut aina. Olen kuitenkin ollut liitossa, emmekä koskaan menneet asioissa pidemmälle.
Jossain vaiheessa hän sanoi: "Jos minulta kysytään millainen naisen tulee olla, näen sinut ja yritän kuvailla". Mielestäni se oli erittäin kauniisti sanottu.
Nyt kun oma parisuhteeni on päättymässä, olemme alkaneet pitää tämän miehen kanssa enemmän yhteyttä. Emme ole suukkoja vaihtaneet missään vaiheessa, mutta keskustelut ovat olleet erittäin antoisat. Sähkö on edelleen välillämme. Kuitenkin joskus ihmettelen sitä, miksei tämä mies osoita millään tavalla kiintymystään. Ei lämpöisiä sanoja, ei eleitä. Haluaa kuitenkin olla lähellä mm. tanssimassa lavalla. Miksi vesimies ei näytä tunteitaan?
Ehkä meidän pitää vain pitää ne vesimiesmiehet tarpeeksi etäällä itsestämme? Olemmehan molemmat tähtimerkeistä ainoat, jotka haluavat pitää oman vapautensa. Kokeillaan. Ei liian lähelle, vaan sopivan etäälle ja miesten metsästysvietti herää.. ;))- Nimetön
Koska olen itse vesimies,niin ymmärrän ehkä myös
vesimiesmiestä,toisaalta ehkä liiankin hyvin ...
luin jostakin että vesimies on niitä ainoita horoskooppimerkkejä,jotka voivat luoda hyvän ja toimivan suhteen keskenään.
Tapasin maailman ihanimman miehen muutama vuosi sitten,vesimies oli hän myös.Luonteelleni tyypillisenä yritin olla mahdollisimman vähän ahdistava häntä kohtaan,mutta niin vain hänkin lipui pikkuhiljaa pois... no tapasimme uudellen parin vuoden jälkeen,jolloin hän iso mies tunnusti,että "häntä rupesi todella pelottamaan,kun minä kuulemma luin hänen ajatuksensakin",tokihan minä sen tiesin...
Meille suurinta ja tärkeintä on jonkinlainen vapaus,sitä ei saa koskaan menettää,ettei rupeiaisi ahdistamaan...tiedän sen myös itsestäni... tämä vapaus ei tarkoita sitä,ettei välittäisi,sitä vapautta vaan tarvitsemme,voidaksemme hengittää...
Ota rauhallisesti,ymmärrän että olet ymmälläsi,sillä välillä olen minäkin samanmerkkinen,tällä hetkellä olemme hyviä ystäviä,tapaamme kun tapaamme,mutta huomamme samalla,että ketään parempaa sopivampaa ei ole eteemme tullut.
Kaikkea onnea yritykseesi ja elämääsi... - Jouskarinainen
olen ihan ymmälläni tästä tilanteesta..Kysyin häneltä suoraan mitä hän ajattelee koska en jaksa kierrellä ja miettiä, sanoin rehellisesti että pidän hänestä ja olen kiinnostunut tapaamaan jatkossakin mutta mikäli hän kokee eri tavalla, ei se haittaa ja voidaan olla ystäviäkin. No hän vastasi että on iloinen että mun kanssa on niin helppo puhua että kyllä hän pitää myös minusta ja nautti yhteisestä ajastamme ja haluaisi nähdä myös jatkossa. No mielestäni olemme siis samoilla linjoilla mutta silti hän tuntuu jotenkin pitävänsä itseään erillään , ei päästä lähelle. Ihan kuin hän pelkäisi. En tajua mitä, koska jo ilmoitin etten aio ahdistella ja ystävyyskin sopii. Olen ihan ulalla ja alkaa fiilikset mennä kun ei siitä saa kiinni. Mielestäni joko ollaan tai ei, eikö se olisi helppoa? Tuntuu ihan kuin hän puheillaan osoittaisi minulle vihreää valoa mutta muuten on punaiset päällä ja saan niin ristiriitaisia viestejä että olen ihan ulalla. On vastaavia kokemuksia kyllä muistakin vesimiehistä ja taitaa olla että tule mitään..Sääli koska mielestäni olisimme olleet ihan täydellinen pari.
- Yksi vesimies

Niin,minne sulla on kiire?
Etkö voisi nauttia yhteisistä ajoistanne täydellä sydämellä ja antaa jutun edetä ihan rauhassa.Vesimies lämpenee hitaasti ja on äärettömän epävarma ja alussa todella UJO, haluaa tutustua ihmiseen ennenkuin antaa itsensä kenellekään.
Anna hänen alkaa luottamaan sinuun oikein kunnolla ensin ja huomaat,että olet saanut erittäin uskollisen ihmisen rinnallesi.
Mitäs jos hän on saanut pahasti siipeensä joskus?
Jos sinuu yhtään lohduttaa,niin vesimies ja jousimies tulee todella hyvin juttuun.
Koita malttaa,se on jo paljon jos vesimies ei tyrmännyt sinua vaan jopa kehui mutkattomuuttasi.
Toivotan teille kaikkea hyvää! - Vesimies/apina
Jouskarinainen kirjoitti:
olen ihan ymmälläni tästä tilanteesta..Kysyin häneltä suoraan mitä hän ajattelee koska en jaksa kierrellä ja miettiä, sanoin rehellisesti että pidän hänestä ja olen kiinnostunut tapaamaan jatkossakin mutta mikäli hän kokee eri tavalla, ei se haittaa ja voidaan olla ystäviäkin. No hän vastasi että on iloinen että mun kanssa on niin helppo puhua että kyllä hän pitää myös minusta ja nautti yhteisestä ajastamme ja haluaisi nähdä myös jatkossa. No mielestäni olemme siis samoilla linjoilla mutta silti hän tuntuu jotenkin pitävänsä itseään erillään , ei päästä lähelle. Ihan kuin hän pelkäisi. En tajua mitä, koska jo ilmoitin etten aio ahdistella ja ystävyyskin sopii. Olen ihan ulalla ja alkaa fiilikset mennä kun ei siitä saa kiinni. Mielestäni joko ollaan tai ei, eikö se olisi helppoa? Tuntuu ihan kuin hän puheillaan osoittaisi minulle vihreää valoa mutta muuten on punaiset päällä ja saan niin ristiriitaisia viestejä että olen ihan ulalla. On vastaavia kokemuksia kyllä muistakin vesimiehistä ja taitaa olla että tule mitään..Sääli koska mielestäni olisimme olleet ihan täydellinen pari.
Vapaus ennen kaikkea,parempi yksin yksin kuin
kaksin yksin.Samaa ruokaa ei voi syödä kahtena peräkkäisenä päivänä,jos tiedon perille saamise-
ksi pitää toistaa sanottavansa, hermostuttaa heti
ja tieto joka on kaikilla ei ole mikään tieto.
Kevät,paljon aurinkoa, erillaiset päivät, keväinen luonto saavat aikaan suorastaan uudelleen syntymisen - -J-
Jouskarinainen kirjoitti:
olen ihan ymmälläni tästä tilanteesta..Kysyin häneltä suoraan mitä hän ajattelee koska en jaksa kierrellä ja miettiä, sanoin rehellisesti että pidän hänestä ja olen kiinnostunut tapaamaan jatkossakin mutta mikäli hän kokee eri tavalla, ei se haittaa ja voidaan olla ystäviäkin. No hän vastasi että on iloinen että mun kanssa on niin helppo puhua että kyllä hän pitää myös minusta ja nautti yhteisestä ajastamme ja haluaisi nähdä myös jatkossa. No mielestäni olemme siis samoilla linjoilla mutta silti hän tuntuu jotenkin pitävänsä itseään erillään , ei päästä lähelle. Ihan kuin hän pelkäisi. En tajua mitä, koska jo ilmoitin etten aio ahdistella ja ystävyyskin sopii. Olen ihan ulalla ja alkaa fiilikset mennä kun ei siitä saa kiinni. Mielestäni joko ollaan tai ei, eikö se olisi helppoa? Tuntuu ihan kuin hän puheillaan osoittaisi minulle vihreää valoa mutta muuten on punaiset päällä ja saan niin ristiriitaisia viestejä että olen ihan ulalla. On vastaavia kokemuksia kyllä muistakin vesimiehistä ja taitaa olla että tule mitään..Sääli koska mielestäni olisimme olleet ihan täydellinen pari.
Vesimiehenä tiedän että tossa vaiheessa vesimiehellä iskee pelko siittä että satuttaa itsensä jos sitoutuu ja tuleekin hylätyksi. Meneillään on siis kamppailu vesimiehen pään sisällä vesimies vs hän itse. Et voi tehdä muuta kuin odottaa ja antaa positiivisia viestejä itsestäsi....aikaa..aikaa ja ehkä vielä vähän aikaa.
- Jouskarinainen
-J- kirjoitti:

Kiitos rohkaisusta..Tällä hetkellä tilanne on se, että hän lähti matkalle ainakin kesäksi..jossain vaiheessa oli puhetta että menisin häntä tapamaan mutta kun lähtö lähestyi hän ei enää puhunutkaan siitä joten en sitten itsekään maininnut ja jäin epätietoisuuteen suhteemme jatkosta, tai kuulisinko hänestä yleensäkään enää ja olin jo antamassa periksi.No pian hänestä kuitenkin kuului että oli ajatellut minua paljon. Pakahduin ilosta..ja olimme taas hetken paljon yhdeydessä ja hän yht´äkkiä taas avautui tunteistaan, kuinka tunnun oikealta hänelle..vaan kadotakseen taas uudelleen. Nyt hänestä ei taas ole kuulunut hetkeen ja olen ihan rikki, yhtä epätietoisuutta..
- Missy
Olen myös hieman sitoutumiskammoinen vesimies ja tilan antaminen varmasti auttaa. Itseä pelottaa nyt aivan kamalasti kun kuvioihin on ilmestynyt 10:n arvoinen mies ja nyt täytyy yrittää olla panikoimatta.
Tuo aikaisemmin ollut kuvas sopii myös minuun täydellisesti. :) Ihan uskomatonta! - 45 vee yhdessä...
Vesimiehen kanssa eläneenä tiedän, että tämän merkin edustaja tarvitsee VAPAUDEN tunteen...hän tarvitsee tilaa ajatuksilleen - ilman sitä hän ei kestä! Voi olla, että tämä "tieto" tulee liian myöhään sinulle...Minusta Vesimies-mies on maailman paras kaverimies! Hänen viisautensa kiehtoo ja aina löytyy uutta keskusteltavaa! Hän rakastaa suuria linjoja ja isoja asioita - ja sitä mielen vapautta! Kannattaa pitää kiinni!!!
- .....
eli on aivan normaalia jos vesimiehestä ei kuulu pariin / muutamaan päivään mitään. tarkoittaako tämä että kyseinen vesimies ottaa juuri tuota etäisyyttä? että on alkanut ahdistamaan :S
- wild-wåt-wacker
No tota noin, mitenkä tämän nyt sanoisi...mitä ilmeisemmin sinun kokemasi vesimies-mies on kokenut maailmankulkija. Uskoisin hänen tajuavan että hän on sinun väline palata sinkku-elämään. Suhteen jälkeen ei normaalisti sukelleta toiseen suhteeseen, koska edellisestä liikakiloja painolastia. Luulisi sinun ymmärtävän tämän, koska puhuit itse siitä, kuinka rikki olet vielä edellisen suhteen jäljiltä. En osaa sanoa paljon muuta, kun että ota nyt hyvä tyttö ilo irti elämästä, opi elämään itsesi kanssa, ja vasta sen jälkeen toinen siihen soppaan mukaan. Ja P.S. me vesimiehet (myös vesimies-naiset) olemme kyl vapaita sieluja, mikäli jos viitsii yleistää
jees,tuota tuota. Mielestäni älä nyt ainakaan ruinaamaan ala,vaan anna olla.Tod.näk ihana viikonloppu nosti veskarimiehen kannat kattoon,eli odota odota ja vielä kerran odota. Kestä hyvä nainen,kyllä se palaa,kunhan et ruikuta! Se pahentaa vaan tilannetta,(eli ruikuttaminen tarkoittaa myös normaalia esim.viestin lähetystä.)Ole kylmä! Mutta jos hän lähestyy uudellee,joka on hyvin ton.näk,antaudu hänelle.(jos vielä itseäsi kiinnostaa)
- Leijona nainen
Hei jousimiesnainen, samallaisessa tilanteessa olen minkäkin , rakastunut vesimies mieheen ja hänkin on tunnustanut saman minua kohtaan, mutta toi vetäytyminen ahdistaa minuakin. Kun ei koskaan tiedä missä mennään, olisi paljon helpompaa kun oltaisiin avoimesti yhdessä eikä toinen aina vetäysi kuoreensa. Olen siintä hänen kanssaan jutellut muttei asia ole vielä parantunut. Hän pelkää saavansa taas siivilleen, mut ei tajua et satuttaa toista tuollaisella käytöksellään. Itse toivon että tämä vaihe menisi äkkiä ohi, kun olen tulinen luonteeltani ja tahdon että asiat puhutaan nyt eikä mennä mihinkään piiloon. Toivon sinulle kaikkea hyvää vesimiehesi kanssa , itse en aijo vielä luovuttaa..
terv. leijonanainen - Marielle82
Itselläni räiskähti oman vesimies-mieheni kans ihan kunnolla jo ensi tapaamisesta! Olemme jo nyt hyvin tiiviisti toisiimme kiintyneitä vaikka aikaa on kulunut hyvin vähän.
Olen itekkin vesimies ja mä olen meistä kahdesta se, jolla on suurempi vapaudenkaipuu. Koska olemme molemmat suorapuheisia ja keskusteluhaluisia, on tämäkin aihe jo käsitelty ja mulle riittää tieto siitä että olen vapaa menemään jos tarvis vaatii. Mutta en välttämättä halua mennä :) Olen seurustellut menneisyydessä "roikkujien" kans ja ahdisti niin että repäisin itteni parisuhteesta irti. Se olisi tappanut mut pidemmän päälle. Tilaa tilaa tilaa, sitä pitää vesimiehellä olla!
Vesimiehet on vaan semmosia, omalaatuisia tallajia. Ne jousimiehet joita tunnen, todella hyvät välit, tulee toimeen. Luulen että juuri parisuhteesta lähteneenä sulla on sellaisia ei-toivottuja tuntemuksia, jotka aiheutuu aiitä ettei ole enää sitä toista vieressä. Suosittelen että otat tähän vesimieheen yhteyttä, kunhan pääset ensin entisestä suhteesta kokonaan irti. Voi olla, että se vesimies on tämän myös susta nähnyt ja pitää etäisyyttä, että saat omaa tilaa ja aikaa miettiä ymmärtämättä että se sua ahdistaa. Oletko sanonut että sua ahdistaa? Voit sen sille kertoa, se kyllä siitä sun kans keskustelee ja selvittää asian teidän välillä.
Jos hän on sanonut kiinnostuneensa sinusta ja on sinua piirittänyt niin sitten asia on niin. Vesimiehet ei pelleile ihmisten tunteilla ja ovat rehellisiä/luotettavia (olen kuullut päinvastaistakin, mutta en omassa tuttavapiirissä). Vesimies antaa aina toisille tilaa selvitellä asiansa, koska haluavat sitä itsekin. Jos hän sinusta todella välittää, hän kyllä odottaa ilman ongelmia :)
Tsemppiä sulle, älä mieti asiaa liikaa, ota ilo irti elämästä ja nauti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2127460- 572912
- 1902327
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101733Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1591694Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201386- 741240
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271155Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501029