Viikon aikana, kun olen tältä palstalta ollut pois, niin tuntuu siltä, et Noita-Naista yritetään hulluna lynkata... Miks ihmeessä? Antakaa sen kertoa, mitä hänellä on kerrottavana. Itse uskon 99% Noita-Naisen kirjotuksiin, se 1% on sitä ihmisen jääräpäistä järkiajattelua. Olen täysin terve ja hyvin toimeen tuleva, mutta minulle on sattunut myös monia asioita, joita joitakin olen myös kirjottanut tänne. Uskon myös tuohon energia asiaan, koska levitaatio on täysin totta ja siihen pystyy ihminen kehittäytymään.
Ja te onnettomat ihmiset, jotka ette ole vielä avanneet silmiänne todellisuuteen, niin olisi jo aika. Tuskin tänne moni ihminen jaksaisi kirjotella ihan hömpänpömpää.. Te olette sitä porukkaa, jotka luulevat, että J.F Kennedynkin murhasi Oswald.. Valtio, cia, fbi ja varakkaat bisnesmaailman johtajat sen murhas. Joten sekin teille tiedoksi. Miks te uskotte vaan kaikki mitä lehdessä sanotaan..? No onneksi itse ei ole noin reppana. Noita-Naiselle tsemppiä ja turha moisista putkiaivoisista tyypeistä välittää. Kyllä ne asiaan kyllästyy, ku eivät päätään jaksa vaivata. :)
Ja te onnettomat ihmiset, jotka ette ole vielä avanneet silmiänne todellisuuteen, niin olisi jo aika. Tuskin tänne moni ihminen jaksaisi kirjotella ihan hömpänpömpää.. Te olette sitä porukkaa, jotka luulevat, että J.F Kennedynkin murhasi Oswald.. Valtio, cia, fbi ja varakkaat bisnesmaailman johtajat sen murhas. Joten sekin teille tiedoksi. Miks te uskotte vaan kaikki mitä lehdessä sanotaan..? No onneksi itse ei ole noin reppana. Noita-Naiselle tsemppiä ja turha moisista putkiaivoisista tyypeistä välittää. Kyllä ne asiaan kyllästyy, ku eivät päätään jaksa vaivata. :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
"... Miks ihmeessä?"
"uskon 99% Noita-Naisen kirjotuksiin,"
"Olen täysin terve ja hyvin toimeen tuleva"
"minulle on sattunut myös monia asioita,"
"Uskon myös tuohon energia asiaan"
"levitaatio on täysin totta"
"Tuskin tänne moni ihminen jaksaisi kirjotella ihan hömpänpömpää.."
"Valtio, cia, fbi ja varakkaat bisnesmaailman johtajat sen murhas."
"onneksi itse ei ole noin reppana."
DIAGNOOSI = DINGDONG!
kyllä vaan moni kirjoittaa tänne juuri sitä höpöhöpöä. ja mistä voit tietää että silmät ei olisi yhtään auki? se että vastustaa joitain asioita ei tarkoita että silmät on kiinne. päinvastoin se voisi olla sitäkin että ne on tosiaan auki " eikä uskokkaan ihan kaikkee paskaa mitä eteen tulee "
vai onko mielestäsi se silmien auki oloa että nielaisee kaiken mitä eteen kannetaan olkoot se kuinka pilalla tahansa?
että silleen, putkiaivoille hmmm ei kyllä edusta että putkiaivoista olisi kyse jos asia ei mene läpi noinvain :) putkiaivoillahan se nimenomaa menee läpi. mitä siihen tulee että "Miks te uskotte vaan kaikki mitä lehdessä sanotaan.."
kukas sulle tälläistä tietoa on antanut? se on media sä parjaat niitä ketkä uskoo mielestäsi mediaan mutta itse lankeat ihan samaan! media on tuonut tuonkin arvauksen julki. mihinköhän populaan sä sitten kuulut hehe,,, ja jos media ei sulle ole ko näkökulmaa tuonut niin onko sulla salaisia yhteyksiä mistä sen kuulit vai kertoiko henget sen unissasi sulle?
oli se uutinen tai dokkari telkus tai teksti telkun juttu tai netistä kuitenkin kyse on mediasta.
setelien nostelijalla ei näytä olevan noi fysiikan tiedot oikein hanskassa, kun selittelevät mitä sattuu.
Se vitosen euron nostoon keskittyvä kaveri, oletko koskaan kullut ilmiöstä " staattinen sähkö"?
Ne sun sormienergiat on juuri sitä.
Niitä purkauksia tapahtuu jokaiselle sopivissa olosuhteissa, että räpse käy ja kipinät (yli 3000 volttia) näkyy.
Minäkin saan jopa hanasta valuvan veden taipumaan,
käsin koskematta, en ajatuksen voimalla vaan staattisen sähkövarauksen voimalla.
ja jos vielä kurkistetaan "taisteluasentoihin joita se taisi harrastaa ja energia iskuihin" sinkoileekohan niissä iskuissa kipinät?
mitä ihmeen hyötyä on harjoitella jotain taisteluasentoja? mitä on taisteluasennot, sellaista määritettä en ole kuullut sitten 10 vuoden aikana mitä olen harrastellut lähes yhtä montaa lajiakin kokeillut.
tää ja oikeestaan myös noitanaisen jutut rupee kuulostaa siltä että esim: aikoinaan kuulin kaverista joka ajoi auton torille parkkiin ja aina kun sopivati kohdalle tuli joku niin se vilautti samanpuolen suuntavilkkua ja päästi samalla ääniefektin, hän siis kuvitteli ampuilevansa lasrer pyssyllä. ja varmaan on kertonutkin monelle että on kokeillut ko pyssyä. tämä siis oli ajalta kun jedin paluu oli ja tähtiensota trilogiat oli kova sana. eli jälleen mitä media tekee ihmisille pahimmillaan....
"staattinen sähkö"
Sähköstähän minä puhuin. Sähkö on energiaa. Lue tarkemmin se juttu niin huomaat että puhun sähköstä. Huomaa sana "Sähkö". Mutta helpompi tapa on puhua itse energiasta koska sähköhän tosiaankin on energiaa. Ja mitäs se virtajohdoissa kulkeva sähkö on, ja mitä se tuo, totta tosiaan se tuo virtaa laitteseen eli aika lailla energiaa vähän laajemmalta katsomukselta.
Energia pitää muistaa sähköopissa. Ilman energiaa ei voi pistää laitetta käyntiin jos ei sitten käytä muita vekottimia. Eli vielä kerran, olen puhunut sähköstä mutta vielä varmaan tuota noin sekotatte ne energiat ja magnetismit keskenään minun jutuissani. Mutta puhun kuitenkin energiasta sähkönä. Mutta juttu kai tuli selväksi. Vai tuliko???
Hohhoijaa. Mistä ihmeestä nää puupäät tännekkin palstalle on tunkenu ittesä? Jos on noin negatiivinen asenne tätä palstaa kohtaan, niin ei täällä tarvitse myöskään käydä vierailemassa. Ja en tosiaan nielaise kaikkea, mitä eteen tulee. Siitähän juuri kerroinkin. Tuntuu, että te olette niitä ihmisiä, jolle media pystyy suoltamaan kaiken mahdollisen paskan ja te ette edes sitä ajattele. Ja en ole mistään median arvauskeskuksesta tuota jfk juttua temponut, vaan jos lukee kirjoja, joissa julkaisematonta materiaalia, niin asiat näkee erillätavalla. Käykää lainaamassa pietarin kirjastosta gevgenin muistelmat. Hän oli kgb kaksoisagentti, joka kertoi asiat julki sairastuessaan syöpään. Mutta se siitä. Te olette aina asioita vastaan, joita ette voi tehdä itse tai ette nää. Miksi näin? Miksi kaikki pitäisi perustella järjellä? Miettikääpä ihmisen kehitystä vauvasta aikuiseksi. Aika monimutkainen prosessi. Ja sitä ei voi järjellä perustella. Te olette asian vain hyväksyneet, koska niin vain jatkuvasti tapahtuu. Ja lääketiede ei todellakaan pysty vastaamaan kysymyksiin, miten ja miksi kaikki kehittyy juuri niin, kuin on tarkoitettu. Nyt jos esim. Noita-Naiselle tapahtuu jotakin, jota monelle muulle ihmiselle ei tapahdu, niin te olette heti asian lynkkaamassa. Ja noista teidän kirjoituksista päätellen, ette nähtävästi edes pysty miettimään asioita pintaa syvemmältä.
Uri Geller oli kyllä periaatteessa huijari, koska hän käytti lusikan taivutteluun kemikaaleja, joten kaikki ei mene läpi. Mutta koittakaa pitää mielipiteenne jyrkästi ja älkää ihmeessä antako mahdollisuutta itsellenne uskoa asioihin. ;)
Kiitos kannustavista kommenteista.:)
vastaa kuitenkin kysymykseen mitä on sähkömagneeti ja missä sitä käytetään ja miksi, ja kuin se eroaa tavanomaisesta "pala" magneetista?
olithan tutkinut asiaa. miksi et sitten kerro tietoasi?