Pitkät valot

Ihmeellistä että miten etelä-Suomessa autoilijat käyttävät kaukovaloja:Valot vaihdetaan lyhyille valoille pahimmillaan jo puolen kilometrin päässä ja sitten väläytellään niitä kaukovaloja.

Oman käsitykseni mukaan valot vaihdetaan lyhyiksi vasta kun autojen valot kohtaavat ihan reilusti. Vastaantulevan auton valoja kun ei tarvitse katsoa päin vaan silloin kun tulee auto vastaan niin pitää katsoa oman kaistan oikeaan reunaan, niin ei ne vastaantulevan auton valotkaan häikäise. täällä Oulun-Läänissä osataan mielestäni melko hyvin tuo asia.

Korjatkaa jos olen väärässä!
11943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itse vaihdan joko silloin kun vastaantulijan valot alkavat häiritsemään tai viimeistään silloin kun hän vaihtaa (eli minun valoni alkavat häiritä häntä).

Ja puheet siitä ettei pidä katsoa vastaantulijan valoihin päin voi unohtaa liikenteen vaarantamisena. Vastaantulijaa nimen omaan pitää seurata, katse pitää pitää tiessä, jne. Harvoin kukaan sieltä metsästä tulee pitkät päällä.

Äänestä
  • vielä muistettais että moottoritiellä ei ole vastaantulijoita, vaan ne ovat kaksi erellistä, yksisuuntaista, kaksikaistaista tietä. (Näin ainakin opetettiin autokoulussa vuonna 2001)

    Selkokielellä moottoritiellä ei vaihdeta lyhyille valoille, mulloin kuin, saavutetaan edellämenevä, tai joku ohittaa sinut

    Äänestä

  • Paljoa pimeässä ajella. Katse kannattaa ja pitää suunnata tien oikeaan laitaan.

    1. Ettet sokaistu vastaantulijan valoista niin paljoa

    2. Mahdollisten jalankulkijoiden takia.

    Tuo muuten pitää paikkaansa, että etelä-Suomessa vaihdetaan valot lyhyille aiemmin kuin pohjoisempana.

    Äänestä

  • No just tuon takia te vaihdatte valot niin
    kaukana jo lyhyille. tottakai ne häikäisee
    jos niitä päin katsoo. Ja se on pötypuhetta
    että se ois liikenteen vaarantamista jos ei
    katso vastaantulevan valoja. Tietysti pitää
    varmistaa että ei sentään tule kolaria, sen
    verran sitä vastaantulevaa pitää seurata,ei
    paljon sen enempää.

    Se moottoritiehomma on kyllä mielestäni ihan
    totta, että siellä ei vaihdeta valoja
    vastaatulevien takia. Mutta näin se ei
    käytännössä ole vaan ihan samalla tavalla
    siellä etelässä niitä valoja räpsytellään olipa
    moottoritie tai ei...

    Ei ehkä voi kehua liikaa täkäläistenkään
    ajotaitoa, mutta on parannettavaa teilläkin on.

    Äänestä

  • jannetin82 kirjoitti:

    vielä muistettais että moottoritiellä ei ole vastaantulijoita, vaan ne ovat kaksi erellistä, yksisuuntaista, kaksikaistaista tietä. (Näin ainakin opetettiin autokoulussa vuonna 2001)

    Selkokielellä moottoritiellä ei vaihdeta lyhyille valoille, mulloin kuin, saavutetaan edellämenevä, tai joku ohittaa sinut

    Moottoritiellä vaihdetaan lyhyille jos pitkät häiritsevät vastaantulijaa. Näin tapahtuu usein esim. mutkissa, mutta pellet eivät osaa vaihtaa. Noudattavat kai autokoulun ohjeita sitten.

    Ei muuta kuin valot vilkkumaan tuollaisille, voihan kyseessä olla puhdas unohduskin (itsellekin niitä sattui ensimmäisiä kertoja yöllä ajaessa).

    Äänestä

  • Et taida kirjoitti:

    Paljoa pimeässä ajella. Katse kannattaa ja pitää suunnata tien oikeaan laitaan.

    1. Ettet sokaistu vastaantulijan valoista niin paljoa

    2. Mahdollisten jalankulkijoiden takia.

    Tuo muuten pitää paikkaansa, että etelä-Suomessa vaihdetaan valot lyhyille aiemmin kuin pohjoisempana.

    Ihan muutamia kymmeniä tunteja vuodessa vaan, ei paljoa.

    Mutta sen verran kuintenkin että tiedä että ne vastaantulijan valotkin häikäisevät.

    Kyllähän katse on pakkokin suunnata omaan tienreunaan, ja vielä parin metrin päähän, kun joku posottaa pitkät päällä vastaan. Ei vaan ole kovin turvallista.

    Äänestä

  • SusiRajanTakaa kirjoitti:

    No just tuon takia te vaihdatte valot niin
    kaukana jo lyhyille. tottakai ne häikäisee
    jos niitä päin katsoo. Ja se on pötypuhetta
    että se ois liikenteen vaarantamista jos ei
    katso vastaantulevan valoja. Tietysti pitää
    varmistaa että ei sentään tule kolaria, sen
    verran sitä vastaantulevaa pitää seurata,ei
    paljon sen enempää.

    Se moottoritiehomma on kyllä mielestäni ihan
    totta, että siellä ei vaihdeta valoja
    vastaatulevien takia. Mutta näin se ei
    käytännössä ole vaan ihan samalla tavalla
    siellä etelässä niitä valoja räpsytellään olipa
    moottoritie tai ei...

    Ei ehkä voi kehua liikaa täkäläistenkään
    ajotaitoa, mutta on parannettavaa teilläkin on.

    Moottoritiekin tekee mutkia.

    Eikä ole kovin kivaa ajaa siellä kun jonkun pitkät sojottavat suoraan silmiin. Loppuu se näkökyky aika tehokkaasti...

    Ei ole hirveä homma niitä valoja vaihtaa lyhyille, mutta jos valittajaporukka on sitä joka ei osaa vilkkuakaan käyttää niin sitten ymmärrän.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Aivan! Siellä moottoritiellä voi käyttää sitä"maalaisjärkeä" niitten pitkien valojen kanssa,kaikille ei ole jumala suonut samanlaisia valotehoja.Joillakin kiiluu pari läskinpalaa siinä keulalla,jos minä tulen rekallani vastaan jossa on huomattavasti tehokkaammat pitkät,niin kyllä siitä sanomisia tulee jos päästelen meneen autokoulu oppien mukaan?

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Moottoritiekin tekee mutkia.

    Eikä ole kovin kivaa ajaa siellä kun jonkun pitkät sojottavat suoraan silmiin. Loppuu se näkökyky aika tehokkaasti...

    Ei ole hirveä homma niitä valoja vaihtaa lyhyille, mutta jos valittajaporukka on sitä joka ei osaa vilkkuakaan käyttää niin sitten ymmärrän.

    Moottoritiellä ei pidä vaihtaa valoja lyhyille elleivät pitkät häikäise. Aika usein tulee suoralla moottoritiellä vastaan autoja, jotka alkavat muutaman sadan metrin päässä vilkuttelemaan valoja. Olen takuuvarma, että silloin oman autoni valot eivät voi häikäistä vastaantulijaa. Toki hän huomaa, että ajan pitkät päällä, mutta ne eivät takuulla häikäise. En vaihda puolivaloille tällaisessa tilanteessa vaikka kuinka vilkuteltaisiin. Moottoritienopeuksissa on paljon turvallisempaa käyttää pitkiä valoja.

    Sisämutkassa ajettaessa on joskus paikallaan vaihtaa lyhyille, mutta ei muuten. Jos rekassa tai pakettiautossa on pitkät valot katolla, ne voivat häikäistä - varsinkin, jos ne on huonosti suunnattu. Silloin voi olla paikallaan vaihtaa puolivaloille, mutta vastaantulevan henkilöauton on siinä tilanteessa turhaa vaihtaa lyhyille.

    Äänestä

  • Jaska2 kirjoitti:

    Ei taatusti kukaan vilkuttele valoja josseivät vastaantulijan valot häiritse (ok, poliisiratsiat ja muut vastaavat sitten erikseen).

    Ei ainoa häirintä ole se että tulee miljoona luxia suoraan otsalohkoon ja ainut mitä näkyy on tuo nouseva kaksoisaurinko.

    Äänestä

Eli lyhkäsille vaihdetaan vasta sitten ,kun autojen välinen alue on valaistu. Näin varmistutaan ,ettei tiellä ole esteitä.

Häikäistymiseltä vältytään siten ,että katsotaan tien oikeaa reunaa hieman vastaantulijan ohi.

Tuo eteläin veteläin valoshow pohjoisten teillä johtunee osittain siitäkin ,että eivät ole tottuneet noihin pitkiin suoriin.
Etäisyyden arviointi voi äkkiseltään olla pimeällä vaikeaa ,ennen kuin niihin suoriin tottuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SusiRajanTakaa kirjoitti:

Ihmeellistä että miten etelä-Suomessa autoilijat käyttävät kaukovaloja:Valot vaihdetaan lyhyille valoille pahimmillaan jo puolen kilometrin päässä ja sitten väläytellään niitä kaukovaloja.

Oman käsitykseni mukaan valot vaihdetaan lyhyiksi vasta kun autojen valot kohtaavat ihan reilusti. Vastaantulevan auton valoja kun ei tarvitse katsoa päin vaan silloin kun tulee auto vastaan niin pitää katsoa oman kaistan oikeaan reunaan, niin ei ne vastaantulevan auton valotkaan häikäise. täällä Oulun-Läänissä osataan mielestäni melko hyvin tuo asia.

Korjatkaa jos olen väärässä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu