Lainauksia Lutherilta aiheesta kokonaisesta Jumalan sanan pätevyydestä rististä jonka se tuo mukanaan.
”Pieninkin silmään joutunut rikka on näkemisen esteenä. Saksalaiset sanovatkin silmälääkkeistä: »Mikään ei ole silmille hyvää». Ja Kristus sanoo (Luuk. 11:34 - 36): »Sinun silmäsi on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on terve, on koko sinun ruumiisi valaistu», ja vielä: »Jos siis koko sinun ruumiisi on valoisa eikä miltään osaltaan pimeä, on se oleva kokonaan valoisa.» Tällä vertauskuvallisella esityksellä Kristus osoittaa, että silmän, toisin sanoen. opin pitää kauttaaltaan olla puhdas, selvä ja sekoittamaton ja että siinä ei saa olla vähintäkään pimeää, ei pilven pilkkuakaan. Ja Jaakob sanoo oivallisesti (Jaak. 2:10), ei oman henkensä opettamana, vaan epäilemättä isiltä kuulemansa perustuksella: »Joka rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin». Opin siis pitää olla kuin eheä, pyöreä kultakehä, jossa ei ole ainoatakaan halkeamaa; jos tulee pieninkin halkeama, kehä ei enää ole koskematon. Mitä hyödyttää juutalaisia yhteen Jumalaan ja kaikkien Luojaan uskominen, kaikkien uskonkohtien uskominen ja koko Raamatun hyväksyminen, kun kieltävät Kristuksen? »Joka siis rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
Kysymyksessä oleva raamatunkohta on siis tarkasti huomattava heidän esittämäänsä todistelua vastaan, jolla he panettelevat meitä, että me muka seurakuntien suureksi vahingoksi turmelemme rakkauden. Mehän itse asiassa olemme valmiit säilyttämään rauhaa kaikkien kanssa ja rakkautta kaikkia kohtaan, kunhan vain antavat oppimme olla koskemattomana ja kokonaisena. Turhaan he vaativat meiltä rakkautta, ellemme tätä saa toimeen. Kirottu olkoon se rakkaus, joka saadaan säilymään sen uskonopin syrjäyttämisellä, jonka tieltä täytyy väistyä kaiken: rakkauden, apostolin ja taivaan enkelin. Noin parjaamalla väheksyessään asiaa he tarpeeksi osoittavat, kuinka suuressa arvossa pitävät kallista sanaa. Jos uskoisivat sen Jumalan sanaksi, eivät tekisi siitä moista pilkkaa, vaan kunnioittaisivat sitä ehdottomasti, ilman mitään vastaanväittämisiä ja epäilyksiä perustaisivat siihen luottamuksensa ja tietäisivät, että yksi Jumalan sana on kaikki ja kaikki (Jumalan sanat) ovat yksi, ja he tietäisivät myös, että yksi uskonkohta on kaikki ja kaikki ovat yksi, ja että jos yhden menettää, menettää vähitellen kaikki, sillä ne ovat yhteydessä keskenään ja niitä pitää koossa yhdistävä side.”
Luther: Galatalaiskirjeen selitys s. 585- 586 (v. 1535)
Kristillinen kristillisyys= riskillinen kristillisyys.
”Pieninkin silmään joutunut rikka on näkemisen esteenä. Saksalaiset sanovatkin silmälääkkeistä: »Mikään ei ole silmille hyvää». Ja Kristus sanoo (Luuk. 11:34 - 36): »Sinun silmäsi on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on terve, on koko sinun ruumiisi valaistu», ja vielä: »Jos siis koko sinun ruumiisi on valoisa eikä miltään osaltaan pimeä, on se oleva kokonaan valoisa.» Tällä vertauskuvallisella esityksellä Kristus osoittaa, että silmän, toisin sanoen. opin pitää kauttaaltaan olla puhdas, selvä ja sekoittamaton ja että siinä ei saa olla vähintäkään pimeää, ei pilven pilkkuakaan. Ja Jaakob sanoo oivallisesti (Jaak. 2:10), ei oman henkensä opettamana, vaan epäilemättä isiltä kuulemansa perustuksella: »Joka rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin». Opin siis pitää olla kuin eheä, pyöreä kultakehä, jossa ei ole ainoatakaan halkeamaa; jos tulee pieninkin halkeama, kehä ei enää ole koskematon. Mitä hyödyttää juutalaisia yhteen Jumalaan ja kaikkien Luojaan uskominen, kaikkien uskonkohtien uskominen ja koko Raamatun hyväksyminen, kun kieltävät Kristuksen? »Joka siis rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
Kysymyksessä oleva raamatunkohta on siis tarkasti huomattava heidän esittämäänsä todistelua vastaan, jolla he panettelevat meitä, että me muka seurakuntien suureksi vahingoksi turmelemme rakkauden. Mehän itse asiassa olemme valmiit säilyttämään rauhaa kaikkien kanssa ja rakkautta kaikkia kohtaan, kunhan vain antavat oppimme olla koskemattomana ja kokonaisena. Turhaan he vaativat meiltä rakkautta, ellemme tätä saa toimeen. Kirottu olkoon se rakkaus, joka saadaan säilymään sen uskonopin syrjäyttämisellä, jonka tieltä täytyy väistyä kaiken: rakkauden, apostolin ja taivaan enkelin. Noin parjaamalla väheksyessään asiaa he tarpeeksi osoittavat, kuinka suuressa arvossa pitävät kallista sanaa. Jos uskoisivat sen Jumalan sanaksi, eivät tekisi siitä moista pilkkaa, vaan kunnioittaisivat sitä ehdottomasti, ilman mitään vastaanväittämisiä ja epäilyksiä perustaisivat siihen luottamuksensa ja tietäisivät, että yksi Jumalan sana on kaikki ja kaikki (Jumalan sanat) ovat yksi, ja he tietäisivät myös, että yksi uskonkohta on kaikki ja kaikki ovat yksi, ja että jos yhden menettää, menettää vähitellen kaikki, sillä ne ovat yhteydessä keskenään ja niitä pitää koossa yhdistävä side.”
Luther: Galatalaiskirjeen selitys s. 585- 586 (v. 1535)
Kristillinen kristillisyys= riskillinen kristillisyys.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lutherilta kuultua:
”Ken ikänä siis on valmis opettamaan Kristusta ja tunnustamaan häntä vanhurskautenamme, hänen on pakko kohta kuulla olevansa vahingollinen, epäjärjestystä aikaansaava ihminen. Apostolien tekojen 17. luvussa (Ap. t. 17:6 ja seur. jakeessa) sanotaan: »Nuo koko maanpiirin villitsijät» - näin juutalaiset sanoivat Paavalista ja Barnabaasta - »ovat tännekin saapuneet ja tekevät vastoin keisarin asetuksia»; ja 24. luvussa (Ap. t. 24:5): »Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon …
…Kristus, hengessä ennakolta nähdessään sen tavattoman olojen mullistuksen ja maailman vavahtelun, joka oli oleva hänen julistuksensa seurauksena, lohduttautui tällä tavalla: »Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka hartaasti soisinkaan, että se jo olisi syttynyt!» Samoinhan mekin nykyään toteamme: vainon, vastustajien puolelta tulevan rienaamisen ja maailman puolelta tulevan halveksimisen ja kiittämättömyyden tähden evankeliumin julistus on tuova mukanaan paljon onnettomuutta. Tämä huolestuttaa meitä niin syvästi, että lihan mukaan usein ajattelemme: parempi olisi ollut jättää koko hurskauden oppi levittämättä ja pitää rattoisaa rauhaa kuin levittää sitä ja saattaa yleinen rauha häiriöiden alaiseksi. Mutta henkeen katsoen rohkeina me Kristuksen kanssa sanomme: »Olen tullut heittämään tulta maan päälle; ja kuinka hartaasti soisinkaan, että se jo olisi syttynyt!» Mutta kohta kun tämä tuli on päässyt syttymään, syntyy sangen suuria levottomuuksia; sillä näinhän ärsyyntyy, ei kukaan kuningas tahi keisari, vaan tämän maailmanajan jumala, sangen mahtava henki ja koko maailman herra. Tätä vakavaa vastustajaa vastaan käypi nyt heikko sana, julistaen ristiinnaulittua Kristusta. Hänen jumalallisen valtansa tuntien Behemot hälyttää liikkeelle kaikki jäsenensä, heilauttaa häntäänsä ja »saattaa syvyyden kiehumaan kuin padan» Jobin kirjan 41. luku (Job. 41:22). Tästä johtuvat kiihkoisat metelit maailmassa.”
Rakkaus ei ole kirkon tärkein aarre, sanoo Luther.
Ef. 6:10- 17
”Sitä ei todellakaan ole arvosteltava niin huonoksi kuin maailma sen arvostelee, ja eräät ymmärtämättömät henget, perkeleen pettäminä, ehtoollisesta tai muista erheistä väittävät. Ei yhdestä ainoasta uskonkohdasta muka saa pitää niin suurta ääntä jne. Näin pannaan hajalle kristillinen rakkaus, ja luovutetaan sen tähden toiset perkeleen haltuun. Vaikka muka yhdessä vähä-arvoisessa kohdassa hairahdutaankin, niin täytyyhän toki, jos muissa ollaan yksimielisiä, jonkin verran mukautua ja sallia, ja kaikesta huolimatta viljellä veljellistä ja kristillistä yksimielisyyttä ja yhteyttä!
Ei, hyvä ystävä, älä tarjoskele minulle rauhaa ja yksimielisyyttä silloin, kun samalla meiltä häviää Jumalan sana, sillä siten olisi iankaikkinen elämä ja kaikki kadotettu. Ei tässä sovellu väistyminen eikä sinun tai ainoankaan ihmisen mieliksi myönnytysten tekeminen. Sanan edestä sen sijaan kaiken on väistyttävä, olkoon ystävä tai vihamies, sillä sitä ei ole annettu ulkonaisen ja maailmanmukaisen yksimielisyyden ja rauhan tähden, vaan iankaikkisen elämän tähden. Sanan ja opin on synnytettävä kristillinen yksimielisyys ja yhteys. Jos se on yhtäläinen ja sama, seuraa varmaan kaikki muukin, ellei ole, ei kuitenkaan ole tuloksena mitään yksimielisyyttä. Älä siis tule minulle puhumaan mistään rakkaudesta tai ystävyydestä, jos sanasta tai uskosta tingitään, sillä eihän rakkaus tuo iankaikkista elämää, vaan sana tuo sekä sen ja Jumalan armon ja kaikki taivaalliset aarteet.
Kyllähän me mielellämme säilytämme ulkonaisen rauhan suhteessamme heihin, niinkuin meidän täytyy tässä maailmassa se säilyttää suhteessamme kaikkiin, jopa pahimpiin vihamiehiimmekin — se olkoon sääntönä tässä elämässä ja maailmallisen järjestyksen piirissä, eikä meillä sen johdosta olekaan mitään riitelemistä —, mutta opin ja kristillisen yhteyden asiassa emme tahdo olla heidän kanssaan missään tekemisissä emmekä pitää heitä veljinä, vaan vihollisina, koska he tietoisesti pysyvät erheessään, ja me tahdomme taistella heitä vastaan hengellisellä taistelullamme. On siis vain perkeleellistä ja petollista, kavalaa juonta se esitys ja vaatimus, että on jonkin verran väistyttävä ja yksimielisyyden tähden hyväksyttävä jokin harha. Siten perkele tahtoo viekoitella meidät pois sanasta. Perkele olisi, näet, jo voittanut jalansijaa, jos me moista hyväksyisimme ja yksimielisyyteen asiassa päätyisimme; ja pian hän, sitten, vaaksan verran alaa voitettuaan, kahmaisee kyynärän verran ja sitä tietä tuossa tuokiossa, on päässyt tunkeutumaan sisälle.
Tosin ei näytä siltä, kuin tämä asia olisi niin vaarallinen ja merkitykseltään niin suuri, mutta pyhä Paavali tekee sen suureksi: ei tässä ole kysymys rahasta ja tavarasta, ei inhimillisestä rakkaudesta ja suosiosta tai maallisesta rauhasta ja mukavuudesta eikä siitä, mitä liha ja veri on ja voi tai siitä, mitä maailma voi antaa tai ottaa, vaan kysymys on Jumalan ja iankaikkisen elämän kadottamisesta. Siis jääköön tai menköön menojaan tuo kaikki, jos on jäädäkseen tai jos on mennäkseen, ei sillä kuitenkaan mitään voiteta. Jos sinä sen sijaan olet huolehtimaton, ja hän ryöstää sinulta tämän tärkeän asian, nimittäin sanan, sinä olet menettänyt kaiken ja sinä olet avuton, neuvoton. Pääasia, näet, on mennyt sen tien, eikä sen puuttuessa Jumalan edessä kelpaa eikä kestä mikään hyvä, ei elämä eikä mikään, mihin sinä kykenet. Kaikesta huolimatta perkele näin kauniilla väitteillä väijyen yrittää sen sinulta hävittää. Hänen tarkoituksensa, näet, on ottaa sinulta kaikki. Ei tässä siis käy laatuun leikinteko eikä suruttomuus.
Et sinä suinkaan olisi toimeton, jos täytyisi taistella kotisi ja kontusi, vaimosi ja lastesi ja päälliseksi oman henkesi puolesta; sinä etsisit vihollisen käsiisi, et jättäisi häntä rauhaan, et suostuisi hänen tarjoamaansa rauhaan etkä tekisi mitään myönnytyksiä, vaan miettisit, kuinka voisit ehdättää hänet ja saisit hänestä yliotteen. Mutta tässä onkin vastassasi toisia vihollisia, joilla on sinua kohtaan toiset tarkoitukset, vihollisia, jotka ovat vannoneet osaksesi iankaikkisen kuoleman, eivätkä he lakkaa, ennen kuin ovat sinut voittaneet. Kuitenkin kaikitenkin he käyvät, niinkuin yllä sanoimme, kimppuusi äärimmäisen kavalina: he muka asettuvat ystävyyssuhteisiin kanssasi —. Huomaa, juuri tämä on syynä siihen, minkä vuoksi pyhä Paavali tässä äsken niin kehoittamalla kehoitti meitä vahvistumaan Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa, toisin sanoen, olemaan antamatta taivuttaa itseämme hiuskarvan vertaa väistymään sanasta, vaan luottamuksella puolustautumaan näitä perkeleen kavalia juonia vastaan.”
Luther: Kirkkopostilla III s. 594- 596
Lutherin näkemys papin tehtävän suorittamisesta harhaoppisten keskuudessa.
“Se, joka täydellä todella pitää oppiaan, uskoaan ja tunnustustaan totena, oikeana ja varmana, ei voi jäädä yhteen sellaisten kanssa, jotka opettavat väärää oppia tai pitäytyvät siihen. Opettaja, joka harhoja opetettaessa vaikenee, mutta kuitenkin on olevinaan oikea opettaja, on julkista kiihkoilijaa pahempi; ulkokultailemisellaan hän aiheuttaa vaikeampaa vahinkoa kuin vääräoppinen. Ei häneen myös voida luottaa. Hän on susi ja kettu, palkkalainen ja vatsanpalvelija, valmis halveksien hylkäämään opin, sanan, uskon, sakramentin, seurakunnat ja koulut”
Luther: Kirje Georg Majorille 1546: (W² 17,1180; käännös Tunnustuskirjat 1948, johdanto s. 31).
Seurakunnasta erottamisen perusperiaatteet:
”Missä synti ei ole julkinen emme voi erottaa ketään seurakunnasta, muuten voimme helposti nyhtää nisuja lusteen mukana”
Origenes: (Nielsen Gummerus: Kristillisen kirkon historia s. 193)
”Kirkkoisä Augustinus puhuukin sangen sattuvasti sanoessaan Wincentiukselle: Palvelkoot kuninkaat Kristusta, laatimalla lakeja Kristuksen hyväksi. Ja samoin hän sanoo Parmeniolle: Älköön rangaistuksen ankaruus nukkuko, kun rikos on tullut tunnetuksi ja se jokaisesta näyttää tuomittavalta. Synnin pitää, sanoo hän, ensin olla tunnettu ja julkinen; ei saa rangaistusta jouduttaa, ennen kuin on kaikki asianhaarat saatu tarkoin selville. Joskus luullaan harhaopiksi sellaistakin, joka oikein Jumalan sanan mukaan tutkittuna on puhdasta totuutta.”
Luther: Huonepostilla s. 211 (v. 1554)
”Me emme siis salli hänen sanaansa loukattavan ainoaltakaan kohdalta. Uskonopista kysymyksen ollen me emme saa arvostella mitään pieneksi ja vähäiseksi, niin että meidän pitäisi tai että me voisimme sen heittää sikseen. Syntien anteeksiantamus näet kuuluu uskossa ja elämänvaelluksessa heikoille, niille, jotka tunnustavat syntinsä ja anovat päästöä, mutta ei oppia hämmentäville, he kun eivät tunnusta harhaansa ja syntiänsä, vaan vihamielessä puolustautuen väittävät sitä totuudeksi ja vanhurskaudeksi. Menettelyllään he saavat aikaan sen, että kadotamme syntien anteeksiantamuksen, kun väärentävät ja kieltävät sen sanan, joka julistaa syntien anteeksiantamusta ja tuo sen mukanaan. Tulkoot siis ensin kanssamme yksimielisiksi Kristuksessa, toisin sanoen, tunnustakoot syntinsä ja korjatkoot harhansa; jos meiltä silloin uupuu sävyisyyden henkeä, he voivat aiheellisesti meitä syyttää!”
Luther: Galatalaiskirjeen selitys s. 663- 664 (v. 1535)
”Paavilaiset ovat siis häijyjä, hirveitä tyranneja, heitä kun ei koskaan saa kunnolliseen keskusteluun ja väittelyyn, ja kuitenkin he harjoittavat murhia ja väkivaltaa. Tutkinnon ja tuomion tulee edeltää rangaistusta. Se, joka tahtoo tutkia harhaoppia, ei saa perustaa tuomiotansa mihinkään muuhun kuin Raamattuun.”
Luther: Huonepostilla s. 211 (v. 1554)
”Harhaoppiseksi ei voida sanoa sitä, joka on tietämätön jostakin uskonkappaleesta. Harhaoppiseksi tulee sanoa sitä, joka tieten tahtoen jatkuvasti rikkoo jotakin uskonkappaletta vastaan sekä julistaa tuota samaa uskonkappaleen vastaista oppia.”
Luther: En minä kuole vaan elän s. 56
Sillä he laskevat toisen perustuksen, mutta nämä pysyvät perustuksella, se on Kristuksen uskossa, tulevat autuaiksi ja kutsutaan Jumalan pyhiksi, vaikka heissä onkin heiniä, olkia, puuta, joka on poltettava pois Pyhän Raamatun tulella, vaikkakin ilman autuuden menettämisen vaaraa, kuten pyhä Augustinus sanoo itsestänsä: Errare potero, haereticus non ero, se on: Voinen kyllä erehtyä, mutta kerettiläisiksi en tahdo tulla. Syy tähän on se; että kerettiläiset eivät ainoastaan erehdy, vaan eivät myöskään tahdo antaa ojentaa itseänsä, puolustavat erehdystänsä oikeana ja taistelevat huomaamaansa totuutta ja omaa omaatuntoansa vastaan.
Sellaisista sanoo p. Paavali Tit. 3:10 - 11 Eriseuraista ihmistä pakene, koska häntä on kerta taikka kahdesti neuvottu, tietäen että senkaltainen on käännetty pois, ja syntiä tekee autokatakritos, se tietää, joka vastahakoisena ja ehdoin tahdoin tahtoo tulla tuomituksi harhauksessansa. Mutta p. Augustinus tahtoo kernaasti tunnustaa harhauksensa ja antaa ojentaa itseänsä. Sentähden hän ei voinut olla mikään kerettiläinen vaikka hän erehtyi. Samoin tekevät kaikki muutkin pyhät ja heittävät mielellänsä heinänsä, olkensa, puunsa tuleen, jotta itse pysyisivät autuuden perustuksella. Niin olemme mekin tehneet ja teemme edelleenkin.”
Luther: Kirkolliskokouksista ja kirkosta. s 50 (v. 1539)
”Päätös on jo tehty, hän lausuu. Siten on käypä kaikkien, jotka eivät minussa pysy. Heidät raivataan pois, niin kuin ensi psalmissa sanotaankin: Sen tähden ei jumalattomat kestä tuomiota, eikä syntiset vanhurskasten seuraa. Ensiksi heidät eroitetaan niiden joukosta, jotka oikein saarnaavat ja uskovat, s. o. kokouksesta eli Jumalan seurakunnasta. Tämä on kristikunnan varsinainen tuomiovirta. Omin silmin voi havaita, etteivät oikeat saarnaajat ja väärät saarnaajat, oikeat kristityt ja väärät kristityt kärsi toisiaan, vaan erkaantuvat toisistaan, sillä sana ja oppi erottaa sydämet. Niin muodoin emme voi pitää yhteyttä paavin joukkueen, kasteenkertojain ja muiden lahkolaisten kanssa, eivätkä hekään meidän kanssamme, vaan pysymme erossa, niin kuin talvi ja kesä. He eivät pysy oikean joukon eikä sanan yhteydessä, vaan heitetään pois, niin että jokaiselle käy selväksi, kuinka huonot ja kelvottomat oksat he ovat.”
Luther: Viinipuu ja oksat s. 73- 74 (v. 1519)
Matt. 7:6
”Sentähden on, niinkuin Kristus tässä opettaa, taito se, että me, nähdessämme sellaista sikaa tahi koiraa, erotamme itsemme hänestä, niinkuin menettelemme lahkohenkiä kohtaan, joiden kanssa emme mitään yhteyttä pidä emmekä anna heille mitään sakramenttia emmekä evankeliumin lohdutusta, vaan ilmoitamme etteivät he Kristuksesta, meidän aarteestamme, saa mitään nauttia. Jos sen teemme, olemme kauniisti ottaneet heiltä helmet ja mitä pyhää on. Sillä ei kukaan ahne, moukka, haaveilija eikä lahkohenki ole, mikäli se minusta riippuu, saava evankeliumia ja Kristusta, ellei hän ensiksi kysy sitä minulta ja ole minun kanssani siihen nähden yhtä mieltä, niin että minä tahi jokainen oikea pappi siihen sanomme jaa. Sillä jokaisen, jolla on evankeliumi oikein, täytyy totisesti olla samaa mieltä meidän kanssamme ja olla yhtä meidän kanssamme, mikäli me edelläpäin olemme varmat siitä, että meillä on oikea evankeliumi ja helmet. Sentähden hänen ei totisesti pidä tallata meitä niinkuin herra Ahne eikä niinkuin lahkohenget meitä tuomita eikä niinkuin talonpojat kaupungeissa ja kylissä meitä halveksia, vaan pitää kunniassa hyvää sanaa ja kaikkia, jotka sitä saarnaavat ja mielellään kuulevat. Päinvastaisessa tapauksesa pidämme heitä sikoina ja koirina ja sanomme heille etteivät he meiltä mitään saa, mutta annamme sillä välin heidän kyllä lukea ja kuulla sanaa ja sanoa itseänsä evankelisiksi niin paljo kuin tahtovat, niinkuin minun täytyy tehdä muutamille ahneille ja kaupungeille. Sillä varma on, että se, joka halveksii saarnavirkaa, ei suuresti kunnioita evankeliumia. Koska he nyt tallaavat pappeja ja kirkkoherroja ja pitävät heitä niin niukasti, etteivät talonpojat niin pidä sikojansa, otamme mekin takaisin helmemme ja tahdomme nähdä, mitä heillä ilman meitä on oleva evankeliumista. Jos sinä osaat tallata Jumalan sanaa ja sen saarnaajia, osaa Hänkin vuorostansa tallata sinua.
Kristus tahtoo siis sanoa: Nähdessänne että tahdotaan halveksia ja tallata teidän saarnaanne, älkää pitäkö mitään yhteyttä heidän kanssansa, vaan erottakaa itsenne heistä, niinkuin Hän sanookin: Joka ei seurakuntaa tottele, pidä häntä pakanana ja publikaanina Matt. 18:17. Sanottakoon siis heille etteivät ole kristittyjä, vaan kadotettuja pakanoita, ja ettei tahdota heille saarnata eikä jättää heille mitään osaa meidän hyvästämme, niinkuin Pietarikin sanoo Simon noidalle Ap. t. 8:20 - 21. Niin menettelen minä ja kaikki, jotka vakavasti saarnaavat, ettemme tee itseämme osallisiksi heidän syntiinsä. Sillä Jumala ei tahdo että teeskentelemme lahkokuntiemme kanssa, niinkuin heidän oppinsa olisi oikea, vaan meidän tulee pitää heitä vihollisinamme ja itseämme heistä erotettuina evankeliumin, kasteen, ehtoollisen ja kaiken puolesta, mitä he opettavat ja elävät. Meidän tulee siis sanoa omillemmekin että, jos he tahtovat olla evankeliumissa osalliset, he eivät saa meitä halveksia, vaan että heidän tulee osottaa hedelmäänsä siten, että heillä on täysi tosi ja pitävät ainakin sanaa ja sakramenttia kunniassa sekä nöyrästi asettavat elämänsä sen mukaan.”
Luther: Herramme Jeesuksen Kristuksen vuorisaarnan selistys s. 284 (v. 1530- 1532)
”Sen tähden kutsutaan ehtoollista latinan kielellä communio eli yhteydeksi, sekä niitä, jotka eivät tahdo olla muiden kristittyin kaltaisia uskossa, opissa ja elämässä, excommunicati eli seurakunnasta suljetuiksi, koska ovat erilaiset opissa, mielessä ja elämässä, joita ei siis ole sallittava ollenkaan sen seurakunnan keskuudessa, jossa on yksi mieli, etteivät he seurakuntaa turmelisi ja tekisi sitä erimieliseksi. Se hyöty on pyhästä sakramentista, että Kristus sillä pitää vähän joukkonsa koossa.”
Luther: Ahtisaarnoja s. 236