Kun lähtee ohittamaan autoa pikatiellä ja vilkuttaa vasemmalle kaistanvaihdon merkiksi, pitääkö vilkun antaa olla päällä koko ohituksen ajan vai voiko sen ottaa pois ohituksen ajaksi? On ollut asiasta vähän erimielisyyttä kaverin kanssa ja tahtoisin tietää miten tuo asia oikein sääntöjen mukaan menee.
vilkun käyttö
ohitustilanteessa
184367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kun ohitat? Mitä tapahtuu?
Vastaus: Vaihdat kaistaa.
Eli vilkutus kaistanvaihdon merkiksi.
Saksassa oli monella tapana pitää vilkkua päällä koko rinnallaolon ajan, varsinkin arveluttavammalla kelillä. Näkee sitten M635CSin kuski kun tulee takaa hyperspeedillä ettei ole reunakaista vapaa.
No, meni asian sivusta. Eli Suomessa ei liene merkitystä. Ellei meinaa hirviyleisölle vilkuttaa.
Vilkku päällä ohittaessa tarkoittaa sitä, että pyydetään edessä ajavaa pitäisi väistämään oikealle, koska vilkku päällä ajava tulee lujempaa.
Joillakin on tapana myös vilkuttaa pitkiä valoja, että täältä tullaan lujempa/pyydetään edessä ajavaa väistämään oikealle.
Saksassa on myös tapana, jos baanalla joutuu jarruttamaan normaalia rajummin, laittaa hätävilkut päälle varoittaen takaa tulevia eritoten vapaan nopeuden teillä. Tästä syystä Bemareissa on hätävilkkukatkaisin keskikonsolissa vaihdekepin läheisyydessä.--->
Egyptissä vilkutetaan pimeällä toisilleen pitkiä valoja tarkistaakseen että vastaantulija on hereillä. Jos vastaantulija vilkuttaa takaisin, tietää että hereillä on. Mitä tälläkään on tekemistä suomen sääntöjen kanssa, ei MITÄÄÄN ;-)
Vilkun käytöllä ilmoitetaan toisille mitä aiotaan tehdä. Näin yksinkertaista se on. Jos kaikki osaisivat lukea toistensa ajatukset, ei vilkkua tarvitsisi ollenkaan.
vilkutetaan risteyksessä hätävilkuilla, kun mennään suoraan. Pitkien vilkuttelu tarkoittaa "väistä!", Suomessahan se joskus tarkoittaa että "mene vaan ensin". Liikenneympyrässä väistetään isompaa.
Pitkien vilkuttelu ... Suomessahan se joskus tarkoittaa että "mene vaan ensin".
- niinhän se tarkoittaa useimmissa sivistysvaltioissa.
Kröhm.. luit hitusen viärin. Tarkoitin että pidettäessä vilkkua päällä ohitettavan RINNALLA kun ohittajan edessä on VAIN PIKITIETÄ on vilkun käyttö yleensä signaali TAKANATULEVALLE M635CSille. Sama pätee rynkyttävällä BETONILAATTATIELLÄ, ns. Hitler-Asphalt'lla, kuten paikalliset tuota insinööriluomusta SAKSASSA, ei THAIMAASSA, kutsuvat.
Jos ohitettava jono on pitkä esim. maantiellä, niin itse pidän vilkkua koko ajan päällä, että muutkin kuin jono viimeinen huomaisi ohitukseni.
suuntavilkkua pitää päällä ohituksen ajankin, ei varmaan ole ainakaan haittaa.
Asiaa voisi tulkita niin että kauempana vastaantulijoilla on tilanne selkeämpi että jotakin kaistanvaihtoa, kääntymistä siellä on. Jos nyt suuntavilkkua monestikaan ei kovin kauaksi erotu, satojen metrien päähän.
Jos jätät vilkun päälle, tarkoittaa se että olet kääntymässä seuraavasta vasemmalle ja päätit vain ryhmittyä vastaantulevien kaistalle (ihan ok, jos on tilaa. Eipähän tarvitse takanatulijoiden jarrutella).
Eli ei vilkkua koko ohituksen aikana päällä, vaan vilkku päälle, kaista vaihtumaan, vilkku pois.
Autokoulussa opetettiin, että maantiellä vilkun pitää olla päällä koko ohituksen ajan, taajamassa vain kaistanvaihdon aikana. Laissa tai asetuksessa ei taida olla tästä mitään mainintaa, mutta tämä on yleinen käytäntö ja hyvä sellainen. Maantiellä muiden on helpompi hahmottaa ohitustilanteen olevan käynnissä, kun vilkku on koko ajan päällä.
Vastaantulevien kaistalle ei saa koskaan ryhmittyä, kun kääntyy vasemmalle.
> Autokoulussa opetettiin, että maantiellä vilkun pitää olla päällä koko ohituksen ajan
[...]
> tämä on yleinen käytäntö ja hyvä sellainen
Käytäntö ei:
a) ole yleinen
b) ole hyvä
Vilkku vasemmalle tarkoittaa että olet kääntymässä tai vaihtamassa kaistaa. Vilkku on pistettävä pois päältä HETI kaistanvaihdon tai kääntymisen jälkeen, tai mieluusti jo pikkasen aikaisemmin.
> Vastaantulevien kaistalle ei saa koskaan ryhmittyä, kun kääntyy vasemmalle.
Tässä taas esimerkki laeista joista ei ole kuin haittaa. Kun vastaantulevien kaista on tyhjä (satoja metrejä eteenpäin) ja olen kääntymässä vasemmalle ja perässä on autoja on kolme vaihtoehtoa:
1) ajan eteenpäin, teen uukkarin jossain kohtaa, palaan takaisin ja käännyn oikealle
2) Hidastan omalla kaistallani vasemmalle vilkutellen ja käännyn sitten. Koko jono takana hidastaa vastaavasti
3) Ryhmityn reilusti vastaantulevien puolelle, sen verran siis että mahtuu hyvin oikealta ohi
Viimeinen on ehkä laiton, mutta ehdottomasti kannatettavin vaihtoehto. Säästää aikaa, bensaa ja hermoja.
kos ajat yksikaistaisella tiellä ja ohitat edellä ajavan KÄYTTÄEN VASTAANTULEVIEN KAISTAA ohituksessa, on aina pidettävä vilkku päällä koko ohituksen ajan. Kyseessä ei ole ns. kaistanvaihto.
Samaten, jos ajat moottoritiellä ja ohitat edellä ajavan, saat käyttää pääsääntöisesti sitä toista/kolmatta kaistaa vain ohitukseen.
Vilkku päällä koko ohituksen ajan, koska et ole, etkä pääsääntöisesti saa edes ajaa sillä toisella/kolmannella kaistalla. Olet vain ohittaja.
Motareilla yms. on kyllä eräitä mahdollisuuksia ajaa niillä muillakin kaistoilla, jos liikennemerkit kertovat suunnistus/ryhmitys asioista ja paikkakunnista ja ajolinjoista ym...
Edessä olevat näkevät peileistä meidän ohittamistapahtuman ja vastaan tulevat ymmärtävät, että olemme kaistalla, missä ei normaalisti ajella. Näin se mun päähän meni. kare, Nykyinen taksirenki.
Jos pitää vilkun päällä ohituksen ajan, laitetaanko kaistalle palatessa vilkku oikealle?
se siitä mun osalta.
Liikenneope on jutellut omia juttujaan, jotka eivät näköjään perustu lakiin. Ohituksessa nimenomaan tehdään kaistanvaihto ja vilkutus on siitä merkkinä. Aina, kun auto siirretään sivusuunnassa enemmän kuin vähän, täytyy käyttää vilkkua. Lain mukaan mentäessä siis vilkkua käytetään kaistanvaihdon merkkinä sekä ohitukseen lähdettäessä että omalle kaistalle palatessa.
Minä olen huomannut, että leveäkaistatiellä auttaa, jos pitää vilkun päällä koko ohituksen ajan. Näin vastaantulijatkin huomaavat paremmin, että menossa on ohitus ja toimivat sen mukaan. Täysin lain mukaan tuo ei ole, mutta mielestäni se selventää tilannetta ja lisää turvallisuutta. Muilla teillä vilkun käyttö koko ajan ei ole tarpeen. Moottoritiellä ei ole vastaantulijoita ja tavallisella maantiellä ei voi ohittaa, jos on vastaantulijoita.
tekstiä, Hankitaan rautalankaa ja opetelalan sitten. Boi onnetonta, sinua.
Kannattaa myös näyttää vilkkua hieman ennen kaistanvaihtoa. Eli kertoa aikeistaan. Eli pari-kolme välähdystä riittää. Normaalisti jengi laittaa vilkun päälle samalla kun kääntää rattia. =)