Iran on papiston johtama diktatuurivaltio.Demokratiavajeeltaan ja arvaamattomuudeltaan Pohjois-Korean veroinen roistovaltio.Jos Iranin vaalitulos vastaisi kansantahtoa,demokratia voittaisi.Papisto syrjäytettäisi ja uudistukset kuten maareformi(papiston maat jaettaisiin talonpojille)toteutuisi.Älymystö palaisi maanpaosta,ydinase suunnitelmat romutettaisi jne. Loistava tulevaisuus öljyrikkaalle maalle.Vain demokraattiset vaalit...
Iranin probleema
HV-
9324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pommitetaan ensin kaikki maan tasalle ja julistetaan maan olevan demokraattinen.
Eipä ole malli toiminut Irakissakaan, miten onnisistuisi Iranissa?
onnistuakaan. Pääasia että terroristivaltio saadaan polvilleen ja toimintakyvyttömäksi.
pistää maailman suurin terroristivaltio USA polvilleen ennen kuin sotkee asiat peruuttamattomasti.
Irak
Koko valtakoneisto siirrettiin syrjään, Bath puolue kiellettiin ja sunnien johtama turvallisuuspoliisi, armeija ja muu hallinto korvattiin uudella shiia enemmistöisellä hallinnolla. Lisäksi maa on jakautunut kurdi-, sunni- ja shiia-alueisiin.
Iran
Maassa eri esiinny voimakasta vastakkainasettelua, koska shiioja on n. 90 %.
Valta on keskittynyt papistolle, mutta vanhastaan maassa on vahva länsimainen reformistien joukko, joka on pakolla suljettu demokraattisen vaikuttamisen ulkopuolelle.
Maata ei pidä miehittää, vaan auttaa maltillisia. Mutta miten?
..vai asiat ovatkin niin.
Laittaisitko esim. jotain linkkia mista olet tietosi saanut?
Pentagon ei kelpaa sen enempaa, kuin joku vitun vapaamuurarin omistama tv-yhtio. Koitappas onkia puolueetonta tietoa siita miten asiat siella oikeasti ovat.
http://en.wikipedia.org/wiki/Iran
lopussa runsaasti linkkejä
jota ns. rabbit ohjaavat hallituskulissien takana. Hehän tulkitsevat Talmudia, juutalaisenemmistön pyhää kirjaa, ja siten kaikki toiminta menee heidän kauttaa.
He ovat eräänlaisia yli-ihmisiä, illuminaatteja, jotka jopa joidenkin lähteiden mukaan saattavat tietää enenmmän kuin itse Jahve.
Jostain kuin että jotkut heistä arvelevat, että jopa Jahve lukisi heidän kirjoituksiaan!!!!
http://www.taivaansusi.net/historia/rothschild.html
ja sen nimi on siionitivastaisuus!