Oikis, kauppakorkee, lääkis? loistava tulevaisuus?

Kukapa ei haluaisi että omat lapset olisivat lääkäreitä,ekonomeja tai lakimiehiä/naisia.
Nykyään tuntuu että nuo kolme alaa on sellaisia joita arvostetaan ja paljon. Aika vaikeaa kunnella omaa sydäntä kun perhe ja sukulaiset painostaa nuihin kyseisiin aloihin.
Ja eikö opinto-ohjaajaan tehtävä ole tukea ammatinvalinnassa? Mutta opothan suosivat hyviä oppilaita , sellaisia joiden todistus on täynnä
ysejä ja kymppejä. Itse aion kuunnella sydäntäni ja pyrkiä opiskelemaan opetusalaa, vaikka vanhemmat kannustaisivat lääkikseen aion valita opetusalan sillä se kiinnostaa mua oikeesti.
Ratkaiseeko ammatinvalinnassa siis työn arvostus ja sukulaisten mielipiteet vai nuoren ihmisen sydän sen haluaisin tietää?
6771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä sitä täällä kysyt? Itse sun on ratkaistava, ketä haluat miellyttää ja mitä haluat elämässäsi tehdä.

Oma mielipiteeni on se, että menestyksekäs opiskelu vaatii sen verran motivaatiota, että valitsemalla epäkiinnostavan alan kerjäät vain hankaluuksia. Vaikka olisit lahjakaskin, menestys opinnoissa ja työssä on vaarassa jäädä keskinkertaiseksi jos sydämesi ei ole hommassa mukana.

Tuota en ymmärrä, miten opot 'suosisivat' ysin ja kympin oppilaita? Itselleni, melkein kympin oppilaalle vielä lukiossa, ammatinvalinta, eli kauppakorkea, oli itsestäänselvä enkä siihen opon neuvoa kysynyt - en tainnut ainuttakaan kahdenkeskistä keskustelua hänen kanssaan käydä. Niitä, joilla oli (esim. huonojen numeroiden vuoksi) vaikeuksia alan valinnassa, koulumme opo taisi autella paljonkin - ja hyvä niin.

Tottakai Sinä siis valitset itse, ja valitset omista lähtökohdistasi - ja ilmoita se vanhemmillesi ylpeästi ja topakasti.

Sitten joskus, jos minulla on lapsia, toivon heistä tulevan isoina onnellisia ja tasapainoisia aikuisia - jos ovat onnellisia esim. bussikuskeina, se on minulle ok, kunhan ovat onnellisia.

Äänestä
  • Pekka kuulosti arvostelevan eri ammatteja sisäisesti eri kategorioihin, kuten "vaikka bussikuskina". Ekonomina tulet myymään itseäsi niin usein ja siitä ei tule rutiinia, joten voimia "uusiin haasteisiin"
    Ekonomin ammattitaito on niin poikkitieteellistä perustuen tunneälyn kiitettävään osaamiseen, jota ei koulunpenkiltä juurikaan saa. Luennoilla istuu usein itseään täynnä olevia epävarmoja esittäjiä, joiden kypsyys mitataan työmarkkinoille pyrkiessä. Kaikki kiitos Ekonomien yleisestä arvostuksesta-->näkyy palkassa vasta vuosien jälkeen. Itse toimistossa konetta tuijottaneena ja asiakkaiden perseitä nuolleena sanon ei kiitos!

    Äänestä

opiskelet, et vanhempasi. Hyvä ammattia valitessa on muistaa sekin, että se ei ole lopullinen päätös, vielä viisikymppisenäkin voi jostain uudesta innostua ja sitä opiskella

Äänestä
  • saa valita itse mitä opiskelee.
    Itse olen tällä hetkellä lukiossa ja aion kyllä kirjoittaa ylioppilaaksi ja sen jälkeen en ole ajatellut mennä yliopistoon tai korkeakouluun.
    Olen kiinnostunut rakennusalasta ja luultavasti aion hakea ammattikouluun rakennus linjalle. Mulle on ihan sama mitä muut sanovat siitä. JOten ole rohkea ja tee niin kuin itse parhaimmaksi näät!

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    saa valita itse mitä opiskelee.
    Itse olen tällä hetkellä lukiossa ja aion kyllä kirjoittaa ylioppilaaksi ja sen jälkeen en ole ajatellut mennä yliopistoon tai korkeakouluun.
    Olen kiinnostunut rakennusalasta ja luultavasti aion hakea ammattikouluun rakennus linjalle. Mulle on ihan sama mitä muut sanovat siitä. JOten ole rohkea ja tee niin kuin itse parhaimmaksi näät!

    Minä menin yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelyä, siitä valmistumattomana parin kuukauden kuluttua suoraan töihin ja sitten vanhempien painostuksesta kauppakorkeaan josta valmistuin työttömäksi.
    Tällä hetkellä se ala ei kiinnosta mua pätkääkään ja opiskelen sähkötekniikkaa. Vihdoin ala joka kiinnostaa.

    Äänestä

  • Seppo kirjoitti:

    Minä taas en miettiny lukion jälkeen pätkääkään että kiinnostaako minua mikään vai ei, vaan valitsin sen alan josta arvelin että olisi eniten hyötyä työpaikkaa hakiessa...luulen että hyvin harvat oikeesit tietää lukon käytyään että mikä kiinnostaa ja mikä ei. Nyt olen TKK:lla opiskellut sähkötekniikkaa, opintoja takana 3 vuotta, ja valmistun jouluna...sitten taidan mennä kauppakorkeaan, siitä on kans hyötyä hyvin...toivottavasti joku ala alkais kiinnostamaankin jossain vaiheessa ;) -Mutta sen olen kyllä huomannut että ei sitä kiinnostamista välttämättä paljon tarvita, kyllähän hyvän ammatin saa hommattua pelkällä tekemiselläkin...opiskeluhan on nyt vaan sellasta perus-työntekoa, ei se nyt niin hirveesti aivoja tai _sydäntä_ vaadi, aikaa se vie, mutta koko homma on kiinni ahkeruudesta...tai oikeastaan siitä miten suuren osan ajastaan on valmis mihinkin sijoittamaan, ja mitä tavoitteita on.

    Ai niin, piti vielä sanoa siitä vanhempien halusta...työelämä ja muut ulkoiset tekijät on muuttunu niin totaalisesti, että vanhemmat (40 v?) ei ymmärrä tämän hetken vaatimuksia tai trendejä...siinä taitaa olla enemmänkin tosiaan kyse siitä että saadaan sukulaiset ja naapurit katellisiksi, ja siihen (k.o. ikäluokan mentaliteetilla) lakimies-lapsi tai lääkäri-lapsi soveltuu hyvin...mutta se, että onko lapsi itse tyytyväinen vai ei, se ei taida auttaa ;)

    Joo, no vapaasti saa olla eri mieltä, en ehkä ihan ole ehtinyt ajatella valmiiksi näitä sanomisiani ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Johanna kirjoitti:

Kukapa ei haluaisi että omat lapset olisivat lääkäreitä,ekonomeja tai lakimiehiä/naisia.
Nykyään tuntuu että nuo kolme alaa on sellaisia joita arvostetaan ja paljon. Aika vaikeaa kunnella omaa sydäntä kun perhe ja sukulaiset painostaa nuihin kyseisiin aloihin.
Ja eikö opinto-ohjaajaan tehtävä ole tukea ammatinvalinnassa? Mutta opothan suosivat hyviä oppilaita , sellaisia joiden todistus on täynnä
ysejä ja kymppejä. Itse aion kuunnella sydäntäni ja pyrkiä opiskelemaan opetusalaa, vaikka vanhemmat kannustaisivat lääkikseen aion valita opetusalan sillä se kiinnostaa mua oikeesti.
Ratkaiseeko ammatinvalinnassa siis työn arvostus ja sukulaisten mielipiteet vai nuoren ihmisen sydän sen haluaisin tietää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu