Hesari keskittyy pääkirjoituksessaan ampumaan Kataisen puheita alas vähän omituisin keinoin. Taitaa pääkirjoitustoimittajalla olla huonot tiedot asioista ja paha kokoomusantipatia, kun juttu oli aika mielikuvituksellisesti sävytetty.
Ei kai Katainen ole mitään hoitovastuun poisottoa kunnilta ehdottanut eikä kai Katainen ole siitä vastuussa, etteivät kunnat nytkään osaa asettaa lasten- ja vanhustenhoidon palveluille laatukriteereitä eivätkä varsinkaan valvoa niitä ennen kuin vasta sen jälkeen, kun joku tarpeeksi kovaa valittaa.
Kansalaisjärjestöjen käyttäminen kuntien apuna lasten- ja vanhustenhoidossa olisi ilman muuta yksi kannatettava tapa järjestää palveluntuotanto joustavalla tavalla. Siinähän ei ole ollenkaan kyse vastuun siirtämisestä, vaan selkeästä tilaaja-tuottaja -mallista, jossa kunta määrittelee laatutason, ostaa palvelut järjestöiltä ja valvoo latutasoa.
Hesarin omituinen käsitys siitä, että laadunvalvontaan tarvittaisi joku tarkastajien armeja, on täysin perätön. Tilannehan on ikävä kyllä se, että kun palvelu on kunnan tuottamaa, katsotaan, ettei laatua tarvitse valvoa, kun sen voi jättää palvelun tuottajan hoitoon, mutta ulkopuolisia palveluja olisi vahdittava kuin lappuliisat väärin pysäköityjä autoja.
Hesari menetti tänään hiukkasen siitä luottamuksesta, jota olen lehteä kohtaan tuntenut - niin harvinaisen asiantuntematon tuo pääkirjoitus oli.
Kataisen kannattaisi laittaa lehteen perusteellinen mielipidekirjoitus, jossa lehden väärät tulkinnat oikaistaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000015795514
Katsokaapa myös mielenkiintoinen juttu; "Pienestä gallialaiskylästä Kuhmalahdesta"
http://www.yle.fi/a2/
Hesarilla on tapana piikitellä kokoomusta aika ajoin, kun se saa siihen tilaisuuden.
Kyllä me mennään vääjäämättä kohti sitä mallia, jossa kunnilla säilytetään vastuu kaikkien palvelujen tarjonnan järjestämisestä, mutta palvelujen käytännön tuottaminen on täysin vapaata: joko kunta tuottaa itse, ostaa sen palveluyrityksiltä, tuottaa yhdessä järjestöjen kanssa tai vaikkapa ostaa ulkomailta.
Kun suomalaista palveluntuotantoa on kovasti kehuttu, niin eikö se kannattaisi yhtiöittää ja lähteä viemään näitä palveluja esim EU:n uusiin jäsenmaihin, joissa taso lienee huonompi?
on kuralla ja siellä on niin vähän väkeä,että sellaiset määräät kyllä hoituu.
Katsotaan vaan kuinka kauan hekään pystyvät jatkamaan samaa.
Kepulainen kunta ei halua liittyä muihin.Tiedän tilanteen,mökkini siellä.
Mitkä ovat valtuuston voimasuhteet ?
Mitä mieltä ovat Kuhmalahden kokoomuslaiset ?
Kyse on Helsingin Sanoman järjestämästä parodiasta.