Tätä on ollut jo jonkin aikaa - vuosi tai enemmän, en tiedä.. en muista. En enää pysty nauttiin mistään normaalisti, en pysty suorittaan kunnialla opintoja, en käymään kunnialla töissä. Kaikki kaatuu ikäänkuin niskaan ja mikäänn ei kiinnosta ja tästä syystä myös velvollisuuteni (opinnot, työt, kotityöt) kärsivät ja pahasti. Tunnen itseni mieheni silmissä riittämättömäksi. Mikäli hän katsoo muita naisia joko luonnossa tai netissä minä hajoan kappaleiksi. Romahdan. Alussa ajattelin tämän kaiken olevan normaalia. Niin se kai olikin? Nykyään tämä on mennyt ihan liiallisuuksiin. En halua enää poistua kotoa mihinkään jos mieheni on kotona - näin hän ei pääse katseleen muita netistä. En halua nähdä kavereitani, käydä harrastuksissa, koulussa, töissä, missään - sillon kuin mieheni on kotona. Muulloin elän suht täyspäistä elämää ja pystyn tekeen asioita joita haluan. Miehelleni olen kertonut kuinka maahan tämä muiden vilkuilu minut vetää. Hän ei tunnu ymmärtävän, alkoi vain salaileen katseluitaan (porno, alastonkuvat, galleriat..) mutta mihinkään ne eivät ole loppuneet. Vähentyneet joo, syystä että minä olen aina kotona. Ei se mitään jos joskus katsoo. Tuo katsoo aina, kun menen kotoa jonnekin. Ihan sama minne. Tiedättekö tai voitteko edes arvata miltä se tuntuu, kun jo ainakin vuoden päivät tiedät aina lähtiessäsi mitä mies jää tekeen. Se ajaa pohjalle tällaisen heikon ja herkän ihmisen. Nykyisin tilanne on se että kun minun pitäisi mennä jonnekin tulee niin hirveä ahdistus, että en voi kuin käpertyä pieneksi ja itkeä ja koittaa saada henkeä. Se on jotain aivan kamalaa. Mies hermostuu, koska tietää mistä tämä johtuu. Hän väittää että minun pitää vaan mennä ja lopettaa tällainen toiminta. Millä ihmeellä mä tämän lopetan? Hänelle muiden naisten katselu menee selvästi yli minun mielenterveyteni. Mitäpä siitä vaikka tulenkin hulluksi.. Masennun, olen jo psykologien luona. Mies on muuten ihana, hellyyttävä.. Rakastan häntä. En haluaisi lähteä suhteesta, mutta joskus tuntuu niin turhalta jatkaa. Satutan liikaa itseäni ja miestäni. Taas pitäisi tänään mennä, olen itkenyt jo valmiiksi koko päivän. Ahdistaa, rinnasta puristaa. Olenko mä hullu? Onko kellään muulla mitään tällaista? Mikä ihme tähän auttaa?
Toivon, että tänne ei tulla haukkuun huonoa itseluottamustani tai kertoon kuinka olen täys kahjo. Toivoisin vain hieman ymmärrystä, tukea. Ehkä vertaissellaista jos kukaan edes maailmassa kärsii mistään tällaisesta. :(
Toivon, että tänne ei tulla haukkuun huonoa itseluottamustani tai kertoon kuinka olen täys kahjo. Toivoisin vain hieman ymmärrystä, tukea. Ehkä vertaissellaista jos kukaan edes maailmassa kärsii mistään tällaisesta. :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
...nainen varmaan kärsii tuosta..länsimainen kulttuuri syytää kokoajan barbien näköisiä naisia joita on muokattu joka paikasta kaikin mahdollisin tavoin, ja on täysin mahdoton tehtävä "tavikselle" saada itsestään sen näköinen, ja se masentaa...Enkä minä ainakaan edes haluaisi joutua siihen kierteeseen että koko elämä on sitä länsimaisesta kulttuurista katsoen upean ulkonäön tavoittelemista..
Täytyy vaan koettaa ajatella niin että miehille on jotenkin tyypillistä katsella noita kuvia ilman että se tarkoittaa mitään sen kummempaa. Et sinäkään varmaan mieti mitään sen ihmeempiä nähdessäsi todella hyvännäköisen miehen, et varmasti vaihtaisi omaa kultaasi häneen.
Varo ettet tuhoa muuten hyvää suhdettasi mustasukkaisuudellasi, on hyvä että olet hakeutunut terapiaan, kannattaa ehkä siellä käsitellä tuota mieluummin kuin miehesi kanssa, joka saattaa vain pelästyä ja ahdistua noista ajatuksistasi..
Itse olen tuhonnut suhteitani täysin älyttömällä mustasukkaisuudella, ja vasta jälkeenpäin olen tajunnut kuinka typerä olin...On tosi vaikeaa siinä mustasukkaisuuden ja riittämättömyyden tunteessa ymmärtää sitä minkä ymmärtää vasta sitten kun on menettänyt kaiken..
"Täytyy vaan koettaa ajatella niin että miehille on jotenkin tyypillistä katsella noita kuvia ilman että se tarkoittaa mitään sen kummempaa. Et sinäkään varmaan mieti mitään sen ihmeempiä nähdessäsi todella hyvännäköisen miehen, et varmasti vaihtaisi omaa kultaasi häneen."
Mikä ihmeen juttu tämä "se on tyypillistä miehille" on? Saanko minäkin tehdä suhteessa mitä haluan vaikka se vetäisi mieheni masennukseen ja aivan pohjalle, koska se on tyypillistä minulle? Tuota en ole koskaan ymmärtänyt. Eikä kyse ole nyt siitä, että mies näkisi kauniin naisen ja olisi vaihtamassa häntä minuun. Kyllähän hän kaduillakin kauniita naisia näkee haluamattaankin samoin minä komeita miehiä. Eri asia on se, kun niitä kauniita naisia aletaan hakemalla hakeen. Vietetään se kaikki yksinoloaika katselemalla niitä.Lisäten siihen vielä joka paikassa heidän vilkuilunsa. En minä ainakaan hakemalla hae komeita miehiä, minulla ei ole siihen mitään tarvetta. Komeita miehiä bongaillaan kun ollaan sinkkuna tai silloin jos se oma ei sitten niinkään kiinnosta. Näin siis MINUN näkökulmastani.
Yritän varoa tällä suhteeni pilaamista niin hyvin kuin mahdollista. Vielä tuskin on sattunut peruuttamattomia, mutta jos näin pitkään etenee niin tuhoan joko itseni/suhteeni tai molemmat. Olen yrittänyt "kaikkia" keinoja - unohtaa nämä asiat, hakea apua, ajatella kuten sanoit, jutella miehen kanssa jne. Mikään ei ole toistaiseksi auttanut ja mitä minä edes ajatuksilleni voisin.
...anteeksi kun yritin auttaa.
Anteeksi, ei ollut tarkoitus sanoa pahalla :) Kiitos avustasi. Kommentoin vaan ehkä hieman liian kriittisesti, koska inhoan tuota yleistystä "miehet on miehiä".
..siinä, ettei tarvitse hyväksyä tuota "miehet ovat miehiä" mentaliteettia. Aivan kuin heillä olisi oikeus loukata toista VAIN koska ovat miehiä?? Eivätkä muka voi muuttaa tapojaan koska ovat miehiä??
Ei se niin ole. Hyvässä suhteessa EI loukata toista, varsinkaan toistuvasti ja tieten. Miehesihän tietää, että se loukkaa sua.
Olen huomannut (suht) pitkän 50-vuotisen elämäni aikana, että surullisen moni mies NAUTTII kun nainen on mustasukkainen. Moni nainen ei tätä tajua vaan syyttävät itseään luonne"viastaan".
Hyvän itsetunnon omaava MIES ei tarvitse tätä naisen hallinta keinoa. Kyse EI siis ole naisen huonosta itsetunnosta vaan miehen.
(Eri asia on jos molemmat pitävät pornosta ja katselevat sitä vaikka yhdessä, silloin asia ei ole ongelma ja näitäkin pareja on paljon.)
Mies voi lopettaa nää katselusessiot jos haluaa.
Jos tarpeeksi haluaa panostaa suhteeseenne.
Se on eri asia miten saat sen miehen päähän..vai saatko ollenkaan.
Ethän voi vahtia miestä loputtomiin ja kokoajan.
Minusta mies on valinnan edessä. Ehdota parisuhdeterapiaa ja tee selväksi, ettet halua enää tulla loukatuksi, ansaitset parempaa. Kuka hänelle on antanut oikeuden halveerata sinua näin?
Jos hän ei ymmärrä, hän ei totisesti ansaitse sinua. Etkä sinä tarvitse miestä joka ei ymmärrä arvoasi.
Tilanne on vaikea, muttei mahdoton jos voit ottaa joko/tai-asenteen.
Kiitos paljon vastauksestasi, siinä on paljon samoja ajatuksia joita olen pyöritellyt mielessäni. Olen siitä täysin samaa mieltä, että kenenkään ei tarvitse tulla parisuhteessa loukatuksi ja kun tämä on kuitenkin näinkin pieni ja ei pakollinen asia miehelle niin ei luulisi olevan vaikeata lopettaa. Kyllä hän on luvannut monesti ja sitten itku silmässä pyytelee anteeksi ja on itsekin oikeasti huonona, kun on taas aiheuttanut pahaa mieltä. Miksi hän ei siltikään lopeta..? Ajattelee vissiin että "kai nyt kerran voi"... tai muuta. En tiedä. :(
Tuo itsetuntojuttu voisi muuten pitää hyvinkin paikkaansa! En ole koskaan ennen ajatellut asiaa noin, toit aivan uuden pointin minulle esille kiitos siitä. Parisuhdeterapiaa olen ehdottanut, mutta mies on haluton lähtemään. Pakon edessä varmasti lähtisi, mutta en haluaisi häntä sinne väkisinkään raahata koska olisiko siitä silloin apua? Hän ei varmasti puhuisi asiasta siellä, koska hänen mielestään tämä on muutenkin hyvin nolo asia ja tällaisista ei kuulemma puhuta missään. Hmm.
Minun täytyy nyt uudemman kerran tehdä asiaa hänelle selväksi ja paremmalla tavalla kuin aiemmin. Tuo on todella hyvä pointti, että en ansaitse tällaista. Kukaan ei ansaitse. Hän ei saisi loukata minua näin, tiedän sen itsekin. Silti väliin tulee itsellekin mieleen tuo "miehet on miehiä ei ne voi tollaselle tarpeelle mitään", vaikka en usko sekuntiakaan tuohon lauseeseen ja inhoan yli kaiken kun noin sanotaan. Silti vaan väliin hiipii mieleen onko asia sittenkin niin, koska mikään ei tunnu auttavan :( Olen sanonut miehelle, että en jaksa elää hänen kanssaan näin koska en pysty. Olen sanonut, että tässä ei ehkä enää jossain vaiheessa ole muuta vaihtoehtoa kuin ero. Siitä hän aina mykistyy ja "herää", mutta ei sitten pitkäksi aikaa kuitenkaan. Pitäiskö tuo oikeasti jättää tai pitää jonkinlainen tauko, ennen kuin tajuaisi kuinka pahasti tämä asia vahingoittaa minua, häntä (olen usein kiukkuinen ja surullinen mikä vaikuttaa tietenkin häneen) ja ennen kaikkea siis meitä. En kuitenkaan haluaisi ruveta millekään uhkailulinjalle: jätän sinut jos....
Tauko tai muu vastaava heräte voisi olla kuitenkin toimiva, jos muuten asioihin ei tule muutosta. Erotakaan en haluaisi ja olen jo liikaakin sopeutunut tähän tilanteeseen: sehän on ihan normaalia tuntea itsensä huonoksi, itkeä joka päivä, olla pääsemättä enää kotoakaan pois. Vaan ei se ole normaalia. Sitä vaan turtuu kun tällainen p*ska kestää liian pitkään. :(
Kiitos sinulle vielä oikein paljon. Ihanaa, kun tänne tulee hyviä vastauksia eikä huonoja viestejä joita pelkäsin.
Oletko ajatellut, että miehellesi tuo pakonomainen netissä naistenkuvienkatselu voi olla myös jonkinlainen masennus/ahdistusoire? Todellisuuspakoa? Ehkä hänenkään elämänsä ei ole sitä, mitä hän olisi toivonut? Enkä nyt tarkoita, että hän olisi halunnut jonkun pamelaanderssonin naisekseen, vaan syvemmällä tasolla jotakin - ehkä kiinnostavamman työn? Arvostusta?