Tampereella, Hervannan seppälässä on kyylä myyjä. Nainen on pienikokoinen lyhyet tummat hiukset ja laiha. se kyylää hyllyjen välissä aina ikäänkuin asiakkaat olisivat varkaissa vaikka mekin aikoinaan ostettiin sieltä paljon. Lisäksi hän on töykeä jos jotain uskaltautuu kysäisemään.
Hervannan seppälä
ex-ostaja
81058
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen jo ajat sitten kiertänyt kaukaa Hervannan Seppälän juuri samasta syystä.
Kokenut samanlaista kohtelua.. Kuka tahansa asiakas ikään, näköön ja kokoon - kaikki on varmaan varkaita hänen mielestään
pirkkalas h-h:ssa.sillä m-osaston myyjällä on silmät
selässä koko ajan.ja syyttelee asiakkaita kun ne sekottaa kaikki.
se on sellainen punapää, ei tummatukkainen. Joskus aikanaan kun oli töykeä minulle, lopetin kaupankäynnin ko. liikkeessä kokonaan. Antaisivat sille potkun persuksiin johonkin toiseen liikkeeseen kyttäämään.
mennä kyseiseen myymälään ???????
En todellakaan laita nokkaani kyseiseen putiikkiin . Tunsin ahdistusta kun alati tarkkaillaan.
Nolla pistettä ja potku persuuksille, sillähän siitä selviää.
Kaupungin seppälässä on mukavat myyjät.