Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

ekakerta

sattuuko ekakerta ja tuleeko silloin verta??
43439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se riippuu täysin ihmisestä.
joillain tulee joillain ei.
joillain enemmän joillain vähemmän.

Äänestä

Itsellä ainakin hieman vaan kirpaisi,mutta verta ei tullu. Se on ihan henkilökohtaista.

Äänestä

Minulla on kokemusta kahdesta neitsykäisestä. Ensimmäisessä tapauksessa oltiin aika kännissä ja molemmat kokemattomia teinejä. Minulle ei jäänyt hommasta mitään erikoisempia muistikuvia, että olisin mitään edes "puhkonut". Aika nihkeää ähellystähän se oli, vaikkakaan verta ei tullut eikä sattunut.

Toinen tapaus oli hivenen hankalampi, vaikka oltiinkin suht' selvinpäin ja tyttö oli halukas ja kiihottunut. Ei nimittäin ensin meinannut mennä sisään, kun olin päällä. Ei vaikka en olekaan mitenkään erityisen kookas. Olin siinä vaiheessa seukannutkin useamman vuoden, eli ei se kokemuksen puutettakaan ollut.

No, eipä siinä tilanteessa halunnut väkisinkään survoa, kiltti poika kun olin, vaan päädyttiin siihen, että neiti siirtyy päälle ja hoitelee neitsyytensä pois itse.

Silläkin tavalla kuulemma aluksi sattui joskin kipu oli siedettällä tasolla. Vertakin tuli sen verran, että lakanat meni vaihtoon. Ehkä se oli kuitenkin tytölle helponpaa, kun sai itse määrätä tahdin ja hidastaa, kun sattui.

No, joka tapauksessa parempi kokea ekakerta jonkun kanssa, johon voi luottaa ja jolle voi kertoa olevansa kokematon, niin ettei tarvitse ottaa turhia paineita etukäteen. Niin ja käyttäkkee kumia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimimerkki kirjoitti:

sattuuko ekakerta ja tuleeko silloin verta??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu