Radio-ohjelmassa käsiteltiin otsikon mukaista aihetta, jossa mies joutuu naisen henkisen tai ruumiillisen väkivallan uhriksi. Viime vuosina naisten väkivalta lastaan ja miestään kohtaan on lisääntynyt huomattavasti. Nainen pahoinpitelee lastaan siis useammin kuin mies.
On hyvä, että asiasta keskustellaan. Usein henkinen väkivalta toista kohtaan on erittäin tuhoisaa hänen mielensä tasolla. Jos tätä ei olisi, ei meillä olisi niin paljon mielenterveyspotilaitakaan. Ihminen ei syyttä sairastu.
En kuitenkaan nyt puutu parisuhteen väkivallan syihin. Jatkossa väkivallan syitä etsiessä on keskusteltava siitä, miten päättäjät ovat kuuluttaneet julkisesti miten "heillä on oikeus aiheuttaa kärsimystä toisille osapuolille hinnalla millä hyvänsä". Eli tarkoitus pyhittää keinot, vaaditaan halutessa alistaa osaa ihmisistä. Edellä mainituista syistä johtuen monien ongelmien syntyjuuret juontuvat näistä syistä, jotka lisäävät ihmisen turvattomuutta sekä pelon tunteita.
Me vuoden 1995 jälkeen työttömiksi joutuneet tiedämme, miten psyykkisesti on hirvittävää joutua sellaisen politiikan uhriksi, mitä edellä sanottiin. Virkamiehet toteuttivat saamiaan päätöksiään ja lisäksi tulkitsivat monia "harkinvaltaansa oikeutettuja" asioita miten tahansa, aina työttömän tappioksi, masennukseksi ja kärsimykseksi.
Oli hirveää joutua tämän Stalinin tyyppisen simputuksen uhriksi, mutta yhtä hirveää oli katsoa, miten toiset, ikänsä työtä tehneet kärsivät aivan hirvittävästi. Monet näkivät ainoana ulospääsynä koko tilanteesta itsemurhan, jopa omien lasten murhan, koska eihän voi jättää lastaan "heitteille" kärsimään. Tai isä perhettään.
Miksi näitä syitä ei haluta tunnustaa tosiasioiksi? Tiedän, miten hirveäksi elämämme tehtiin viranomaistahoilta monien vuosien ajaksi, olinhan yksi kohteista.
Jos päättäjämme antavat esimerkin, miten heillä on oikeus jonkun muun päämäärän vuoksi aiheuttaa osalle kansalaisia sellaisia psyykkisiä ja taloudellisia kärsimyksiä, joita kaikki eivät jaksa kestää, miksi aina syyllinen on tavan kansalainen? Kärsimyksen taakkaa halutaan vain lisätä kärsimyksen aiheuttajien paetessa vastuutaan.
Nykyaikuiset, vastuullisissa tehtävissä olevat vaativat nuorilta sitä samaa viisautta, jonka hankkimiseen he itse ovat kuluttaneet jopa kymmeniä vuosia. Nuori väsyy kun energiat kuluvat toisten mielihalujen toteuttamiseen, koska on oltava hyvä ja tehokas suorittaja.
Sitten on haettavat itse työtä koko ajan pelko sydämessä jos tulee työstä potkituksi. Jos en olekaan hyvä tai jos väsyn enkä jaksa, mitä sitten?
Mutta pärjätäkseen on oltava aina vain parempi ja parempi ihmisenä sekä työntekijänä. On oltava suorittaja, kuten eräs opettaja oli vaatinut oppilailtaan. Kukaan ei kysy, miten sinä itse jaksat? Miten voit? Mitä sinä itse haluat?
Kysymykset on unohdettu, kun niitä ei enää tarvita käskytyskehityksemme keskellä.
Hyväosaisuus on jakautunut kahtia. Toiset hankkivat entistä enemmän, toisten jäädessä entistä pienemmille tuloille. Kuitenkin kaikkien pitäisi samaan aikaan olla positiivisesti suomea edustavia kaikin puolin, niin tiedon ja osaamisen tasolla kuin myös henkilökohtaisten ominaisuuksien osalta. On oltava täydellinen, mutta aina joku toinen on täydellisempi ja se pelottaa sekä aiheuttaa turvattomuuden tunteiden lisääntymistä myös tältä osin.
Yksinhuoltajilla tekee tiukkaa ansaita perheen elanto, eikä suomalainen mielellään kerjää sos-luukulta ruokarahojaan. Se on nöyryyttävää ja hävettävää ja näitä paineita ympäristössä olevat toiset ihmiset lisäävät. Miten tämän asian keskellä ihminen voi säilyttää terveen psyyken?
Kuitenkin samalla vaaditaan, miten äidin pitäisi olla lapselle hyvä ja rakastava äiti tai isä (tosin miehet tienaavat enemmän rahaa, joten siltä osin miesten yksinhuoltajuus on taloudellisesti helpompaa). Äidillä pitäisi olla enemmän aikaa lapselle. Miten se kaikesta väsyneelle yksinhuoltajalle on enää mahdollista?
Ahdistuksen taakka äidillä kuormittuu vaatimusten lisääntyessä. Voimavarat hupenevat. Sitten haetaan hetken helpotusta tai iloa alkoholista, kun mieli ei kykene tuntemaan enää mistään iloa. Jos joku edes kysyisi, miten sinä jaksat, tuskailee varmasti moni yksinäinen äiti. Ei se ollut vierasta itsellenikään, silloin kun olin vielä yksinhuoltaja.
Mutta ei. Vaaditaan ja uhkaillaan jokapuolelta. Puututaan jopa yksityiselämään. Yksinhuoltajilla ei saa olla omaa henkilökohtaista elämää, viestivät sos-viranomaiset kuten heitä on opetettu.
Yksinhuoltajia nöyryytetään monissa työpaikoissa ja teetätetään ne työt, joita kukaan muu ei viitsi tehdä ja milloin vaatijoita huvittaa. Jos yksinhuoltaja käy joskus jossain piristäymässä, heti utelevat, missä olit tai katsovat jo ennakkoon kieroon sillä silmällä, ettei sinulla nyt ole oikeutta lystinpitoon tai matkustamiseen.
Eikä näin kohdella vain yksinhuoltajanaisia, vaan kaikkia niitä naisia, jotka eivät uskalla tai osaa pitää puoliaan. Pelottaa potkut tai muun henkisen väkivallan lisääntyminen. Onhan perheen vuoksi tehtävä mitä tahansa ja nykyisin millä palkalla tahansa.
Kelan, työvoimapoliittisen lautakunnan ja sos-viraston yhteistyöhön sisältyy paljon lakipykäliä, joilla ihmistä kiristetään, uhkaillaan ja viedään itsemääräämisoikeus itseä koskevissa asioissa. Mitä heikompaan asemaan olet joutunut, sitä tehokkaammin sinua kiristetään myös näiltä tahoilta. Ellet ota vastaan jotain sellaista työtä, jonka ajatteleminenkin aiheuttaa psyykkistä pahoinvointia, karensseja jaellaan heti, ellet alistu. Tärkeintä on se, että kunnat ja valtiot saisivat omansa takaisin. Minkä omansa?
Näitä asioita on paljon, jotka aiheuttavat äidin mielen kiristymistä tai sen vastakohtaa, täydellistä masentumista ja jaksamisen loppumista.
Toisilla tunteet purkautuvat aikanaan väkivaltaisuutena, toisilla elämänhalu loppuu tyystin.
Onko äiti vieläkin se ainut syyllinen? Miksi kukaan ei ajattele tai miksi ei haluta puhua siitä, miksi äidin tai isän psyyke eli mielen jaksaminen tai sen hallinta paineen alla petti sietokyvyn kuormittuessa liikaa?
Ei alkoholi itsessään ole väkivallan puhkeamisen syy. Sen avulla sisäiset paineet helpommin vain pääsevät ulos sieltä ihmisen mielen syvyyksistä, mustasta ahdistavasta möykystä.
Syyt ovat siis aina syvemmällä. Ne ovat nykyisessä Suomessa aivan liian usein yhteiskunnallisista syistä johtuvia,jossa heikompaan asemaan joutuneella ei ole mitään arvoa missään asioissa. Tai sitten ihmistä on kuormitettu joka puolelta tulevilla vaatimuksilla liikaa. Se ei voi olla näkymättä missään. Ihminen on tunteva ja reagoiva olento. Jos elämän oma vaakakuppi on käynyt tyhjäksi, miten sen voi täyttää ihmisen loppuun palanut mieli? Kaikella elämässä on sietokykynsä rajat. Niin myös ihmisen elämällä ja -mielellä.
On hyvä, että asiasta keskustellaan. Usein henkinen väkivalta toista kohtaan on erittäin tuhoisaa hänen mielensä tasolla. Jos tätä ei olisi, ei meillä olisi niin paljon mielenterveyspotilaitakaan. Ihminen ei syyttä sairastu.
En kuitenkaan nyt puutu parisuhteen väkivallan syihin. Jatkossa väkivallan syitä etsiessä on keskusteltava siitä, miten päättäjät ovat kuuluttaneet julkisesti miten "heillä on oikeus aiheuttaa kärsimystä toisille osapuolille hinnalla millä hyvänsä". Eli tarkoitus pyhittää keinot, vaaditaan halutessa alistaa osaa ihmisistä. Edellä mainituista syistä johtuen monien ongelmien syntyjuuret juontuvat näistä syistä, jotka lisäävät ihmisen turvattomuutta sekä pelon tunteita.
Me vuoden 1995 jälkeen työttömiksi joutuneet tiedämme, miten psyykkisesti on hirvittävää joutua sellaisen politiikan uhriksi, mitä edellä sanottiin. Virkamiehet toteuttivat saamiaan päätöksiään ja lisäksi tulkitsivat monia "harkinvaltaansa oikeutettuja" asioita miten tahansa, aina työttömän tappioksi, masennukseksi ja kärsimykseksi.
Oli hirveää joutua tämän Stalinin tyyppisen simputuksen uhriksi, mutta yhtä hirveää oli katsoa, miten toiset, ikänsä työtä tehneet kärsivät aivan hirvittävästi. Monet näkivät ainoana ulospääsynä koko tilanteesta itsemurhan, jopa omien lasten murhan, koska eihän voi jättää lastaan "heitteille" kärsimään. Tai isä perhettään.
Miksi näitä syitä ei haluta tunnustaa tosiasioiksi? Tiedän, miten hirveäksi elämämme tehtiin viranomaistahoilta monien vuosien ajaksi, olinhan yksi kohteista.
Jos päättäjämme antavat esimerkin, miten heillä on oikeus jonkun muun päämäärän vuoksi aiheuttaa osalle kansalaisia sellaisia psyykkisiä ja taloudellisia kärsimyksiä, joita kaikki eivät jaksa kestää, miksi aina syyllinen on tavan kansalainen? Kärsimyksen taakkaa halutaan vain lisätä kärsimyksen aiheuttajien paetessa vastuutaan.
Nykyaikuiset, vastuullisissa tehtävissä olevat vaativat nuorilta sitä samaa viisautta, jonka hankkimiseen he itse ovat kuluttaneet jopa kymmeniä vuosia. Nuori väsyy kun energiat kuluvat toisten mielihalujen toteuttamiseen, koska on oltava hyvä ja tehokas suorittaja.
Sitten on haettavat itse työtä koko ajan pelko sydämessä jos tulee työstä potkituksi. Jos en olekaan hyvä tai jos väsyn enkä jaksa, mitä sitten?
Mutta pärjätäkseen on oltava aina vain parempi ja parempi ihmisenä sekä työntekijänä. On oltava suorittaja, kuten eräs opettaja oli vaatinut oppilailtaan. Kukaan ei kysy, miten sinä itse jaksat? Miten voit? Mitä sinä itse haluat?
Kysymykset on unohdettu, kun niitä ei enää tarvita käskytyskehityksemme keskellä.
Hyväosaisuus on jakautunut kahtia. Toiset hankkivat entistä enemmän, toisten jäädessä entistä pienemmille tuloille. Kuitenkin kaikkien pitäisi samaan aikaan olla positiivisesti suomea edustavia kaikin puolin, niin tiedon ja osaamisen tasolla kuin myös henkilökohtaisten ominaisuuksien osalta. On oltava täydellinen, mutta aina joku toinen on täydellisempi ja se pelottaa sekä aiheuttaa turvattomuuden tunteiden lisääntymistä myös tältä osin.
Yksinhuoltajilla tekee tiukkaa ansaita perheen elanto, eikä suomalainen mielellään kerjää sos-luukulta ruokarahojaan. Se on nöyryyttävää ja hävettävää ja näitä paineita ympäristössä olevat toiset ihmiset lisäävät. Miten tämän asian keskellä ihminen voi säilyttää terveen psyyken?
Kuitenkin samalla vaaditaan, miten äidin pitäisi olla lapselle hyvä ja rakastava äiti tai isä (tosin miehet tienaavat enemmän rahaa, joten siltä osin miesten yksinhuoltajuus on taloudellisesti helpompaa). Äidillä pitäisi olla enemmän aikaa lapselle. Miten se kaikesta väsyneelle yksinhuoltajalle on enää mahdollista?
Ahdistuksen taakka äidillä kuormittuu vaatimusten lisääntyessä. Voimavarat hupenevat. Sitten haetaan hetken helpotusta tai iloa alkoholista, kun mieli ei kykene tuntemaan enää mistään iloa. Jos joku edes kysyisi, miten sinä jaksat, tuskailee varmasti moni yksinäinen äiti. Ei se ollut vierasta itsellenikään, silloin kun olin vielä yksinhuoltaja.
Mutta ei. Vaaditaan ja uhkaillaan jokapuolelta. Puututaan jopa yksityiselämään. Yksinhuoltajilla ei saa olla omaa henkilökohtaista elämää, viestivät sos-viranomaiset kuten heitä on opetettu.
Yksinhuoltajia nöyryytetään monissa työpaikoissa ja teetätetään ne työt, joita kukaan muu ei viitsi tehdä ja milloin vaatijoita huvittaa. Jos yksinhuoltaja käy joskus jossain piristäymässä, heti utelevat, missä olit tai katsovat jo ennakkoon kieroon sillä silmällä, ettei sinulla nyt ole oikeutta lystinpitoon tai matkustamiseen.
Eikä näin kohdella vain yksinhuoltajanaisia, vaan kaikkia niitä naisia, jotka eivät uskalla tai osaa pitää puoliaan. Pelottaa potkut tai muun henkisen väkivallan lisääntyminen. Onhan perheen vuoksi tehtävä mitä tahansa ja nykyisin millä palkalla tahansa.
Kelan, työvoimapoliittisen lautakunnan ja sos-viraston yhteistyöhön sisältyy paljon lakipykäliä, joilla ihmistä kiristetään, uhkaillaan ja viedään itsemääräämisoikeus itseä koskevissa asioissa. Mitä heikompaan asemaan olet joutunut, sitä tehokkaammin sinua kiristetään myös näiltä tahoilta. Ellet ota vastaan jotain sellaista työtä, jonka ajatteleminenkin aiheuttaa psyykkistä pahoinvointia, karensseja jaellaan heti, ellet alistu. Tärkeintä on se, että kunnat ja valtiot saisivat omansa takaisin. Minkä omansa?
Näitä asioita on paljon, jotka aiheuttavat äidin mielen kiristymistä tai sen vastakohtaa, täydellistä masentumista ja jaksamisen loppumista.
Toisilla tunteet purkautuvat aikanaan väkivaltaisuutena, toisilla elämänhalu loppuu tyystin.
Onko äiti vieläkin se ainut syyllinen? Miksi kukaan ei ajattele tai miksi ei haluta puhua siitä, miksi äidin tai isän psyyke eli mielen jaksaminen tai sen hallinta paineen alla petti sietokyvyn kuormittuessa liikaa?
Ei alkoholi itsessään ole väkivallan puhkeamisen syy. Sen avulla sisäiset paineet helpommin vain pääsevät ulos sieltä ihmisen mielen syvyyksistä, mustasta ahdistavasta möykystä.
Syyt ovat siis aina syvemmällä. Ne ovat nykyisessä Suomessa aivan liian usein yhteiskunnallisista syistä johtuvia,jossa heikompaan asemaan joutuneella ei ole mitään arvoa missään asioissa. Tai sitten ihmistä on kuormitettu joka puolelta tulevilla vaatimuksilla liikaa. Se ei voi olla näkymättä missään. Ihminen on tunteva ja reagoiva olento. Jos elämän oma vaakakuppi on käynyt tyhjäksi, miten sen voi täyttää ihmisen loppuun palanut mieli? Kaikella elämässä on sietokykynsä rajat. Niin myös ihmisen elämällä ja -mielellä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on. Ei hyvin voiva ihminen päihteitä tarvitse. Ja jos pahoin voiva ihminen käyttää päihteitä, varsinkin kiihdyttäviä päihteitä, kuten alkoholi, voi tulokset olla karmivat.
Ja yksi huolestuttava piirre on tämän yhteiskunnan tapa hoitaa talouttansa. Joku viisastenkivi joka on pälähtänyt päättäjiemme päähän että teollisuuden kustannukset ovat se syy miksei meidän oma taloutemme vedä. Ja tätä tarjotaan joka paikkaan, oli kyse sitten sairaanhoidosta tai maataloudesta. Asiahan ei näin ole. Ole ikinä edes ollut, vaan tämä on mantra mitä teollisuuden lopparit jauhavat - ainoastaan sen takia että omat voittonsa kasvaisivat.
Ongelmana Suomen taloudessa on ostovoiman puute - ei mikään muu. Meillä on 3. väestöryhmä jolla ei yksinkertaisesti ole rahaa kuluttaa sitä kuin minimaaliseen selvyitymiseen. Ja sitten meillä on toinen pää joka (viisaasti kylläkin) sijoittaa rahansa asuntoihin, autoihin jne. Tämä raha on pois kierrosta ja kulutuksesta. Jos me antaisimme näille opiskelijoille, työttömille, yksinhuoltajille, sairaille ja eläkeläisille edes välttävän toimeentulon niin tämän väestöryhmän kulutuksen kasvu näkyisi suoraan työttömyyden laskuna. Koska kysyntä lisää kannattavuutta ja työvoiman tarvetta. Työvoima voi olla vaikka ilmaista, mutta jos ei ole kysyntää niin ei mikään kannata. Tällä hetkellä meillä on tasan sen verran kysyntää ja kulutusta että me voimme työllistää 90% työikäisistä. Ja tämä ei muutu ellemme anna tälle 3. väestöryhmälle lisää rahaa.
Mutta, sitten tulevat meidän jalot periaatteemme vastaan. Kun et tuota mitään - et saa mitään. Ja vahvin selviytyy ja huuto perään että menkää hipit töihin. Yleensä huutaja on hyvän toimeentulon saava nuori aikuinen. Joka ei elämästä tiedä vielä mitään. Ja jonka moraaliset ja eettiset periaatteet ovat kovin mustavalkoisia. Ja typeryydessään kuvittelee että se on sairaan / työttömän / äidin vika että on saattanut itsensä tilanteeseensa.
Mutta, jostain syystä Ruotsissa jossa asiat on hoidettu niin että ne ei tuottavat ihmisetkin saavat välttävän toimeentulon, on käytännössä täystyöllisyys. Mutta meillä on - siis painotan sanaa ON - TYPERÄT päättäjät. Niillä ei kenelläkään ole minkään valtakunnan omaa ajattelua. Ne tekevät niin kuin eturyhmät sanoo. Ja ei valtio voi näin toimia, valtion on ajateltava koko kansan etua. 8mrd tällä hallituskaudella annettu ilmaiseksi teollisuudelle / hyvin toimeentuleville rahaa. Mutta sille ryhmälle jolle olisi edullisinta ja järkevintä antaa sitä rahaa ei ole tullut senttiäkään lisää.
Mutta kateudessamme emme näin halua tehdä. Ja se lisää varsinkin heikosti toimeentulevien ihmisten tuskaa entisestään. Ja tämä tuska, harmittavan usein johtaa päihteiden väärin käyttöön. Ja siihen lisätään vielä päälle suomen järjetön päihdepolitiikka joka tälläisenään ainoastaan korostaa päihdeongelmia - meillä on lopputulos nähtävissä ympärillämme ja lehdissä.
Olen 50-vuotias mies, kiltiksi väkivallalla aikoinaan kasvatettu.
Olen joutunut tekemään työpaikoissa huonoimmat työt ja joutunut myös työvoimatoimiston, KELA:n ja sosiaalitoimiston rattaisiin, kadottaen kokonaan elämänhallintani.
Nyt olen ollut jo lähes viisi vuotta eläkkeellä depression vuoksi. Ihme kyllä depressioni poistui kun pääsin pois oravanpyörästä. En syö mitään lääkkeitä. Lupasin psykiatrille että menen töihin kun työttömyys on pudonnut 100 000:een ja duunarikin on taas saanut ihmisarvonsa takaisin.
Mutta nyt lähden järvenrannalle paistamaan makkaraa. Hyviä pyöräilyilmoja toivottaen teille...