Fibromyalgia ja Allodynia.

Maitohappo

Minua kiinnostaa fibromyalgian ja allodynian yhteys, itselläni on molemmat ja tunnen monta fibrotapausta joilla myös on.

Allodynia on yleensä pakaroissa, reisissä tai pohkeissa esiintyvä tois- tai molemminpuolinen ihon tuntohäiriö joka tuntuu poltteluna tai pistelynä kuin iho olisi palanut auringossa.

Pieninkin kosketus tuntuu sietämättömältä ja tila saattaa alkaa ilman mitään tiedostettavaa syytä tai esim. hiertävistä vaatteista tai housuntaskussa hiertävästä esineestä.

Olisin kiitollinen ilmoittautumisista.

11

8396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuntoja on

      No tuota.... ei tunnu pakaroissa, vähän nolo juttu, mutta mulla on fibro ja tuollainen tunne - terskassa. Samoin päänahassa vajaan kämmenen kokoisella alueella. Täyttääkö tunnusmerkistön?

      • tuntoja on

        sen verran vielä lisäisin, että tuo päänahan tunne on todella ikävä, mutta voinette ehkä kuvitella että terskassa vastaava on - sanotaanko että sietämätön.

      • ensimmäinen kerta kun kuulen

        allodynian esiintyvän herkkumutterissa, itselläni niitä on ollut pakaroissa ja pitkin takajalkoja ja lisäksi oikealla puolella selässä ja kyljessä.

        Eräs selitys ilmiölle on elimistössä pesivä virus, meillähän on joitakin viruksia jotka jäävät elimistöön "oireilemattomina" aiheuttamansa taudin oireiden kadottua.

        Virusten lisääntymis- ja muu vapaa-ajan aktiviteetti hermosolujen ganglionissa aiheuttaa hermosolussa virhesignaalin, joka heijastuu viereisiin hermosoluihin saaden aikaan ko. tuntohäiriön.

        Useimmat niistä kuulunevat Human Herpes Virus-perheeseen, joita oli muistaakseni peräti 8 erilaista, joukossa HSV-1 ja HSV-2.

        Nämä virukset voidaan tuhota koeputkessa monella aineella mutta aineet eivät yleensä imeydy hyvin ihmisen kudokseen tai sitten muuttavat molekyylirakennettaan imeytymisen aikana.
        Poikkeuksena on yksi aine joka tappaa ko. virukset, imeytyy hyvin nopeasti kudokseen aina punaista verisolua myöten ja mikä tärkeintä, ei muutu molekyylirakenteeltaan imeytymisen aikana.

        Kyseessä on valkosipulia murskattaessa hapettumistuotteena syntyvä allisiini, se on nopean puoliintumisajan omaava viruksia ja mikrobeja tappava supermyrkky, joka on ihmiselle vaaratonta käytettäessä pieninä annoksina.

        Suun kautta nautittuna se imeytyy jossain määrin verenkiertoon suun limakalvojen kautta ja tappaa verenkierrosta esim. inflenssa-a virusta. Vatsasta se kulkeutuu maksaan, pilkkoontuen siellä useiksi rikkiyhdisteiksi, jotka poistuvat keuhkojen kautta hengitysilman mukana, aiheuttaen valkosipulille ominaisen tuoksun.

        Iholle siveltynä allisiini tunkeutuu kudokseen ja tappaa hermosoluissa pesiviä, sille herkkiä viruksia.

        Olen itse ollut työkyvyttömyyseläkkeellä fibro-oireilun takia, vaikkakaan en sillä diagnoosilla, jo 20 vuotta ja ainoa kivuton kausi, jonka olen tänä aikana kokenut oli vuodesta 2000, vuoteen 2005.

        Tutkin aika laajasti fibroa ja virologiaa ja vuonna 2000 päättelin fibromyalgian yhdeksi mahdolliseksi aiheuttajaksi yhden tai useamman viruksen hermo- ja lihasvaikutuksen, lääketiede päätyi samaan teoriaan pari vuotta myöhemmin.

        Etsin tietoa mahdollisesta virusidisesta aineesta ja päädyin allisiiniin edellä mainitsemieni seikkojen perusteella.

        Murskasin n. 40 grammaa valkosipulia ja sekoitin sen n. 2 desiin vettä ja sivelin sitä iholleni.

        Uusin kokeen kaksi kertaa päivässä 5 päivän ajan, jolloin minun oli pakko lopettaa se suuhun tunkevan hyvin voimakkaan rikinmaun takia, arvelen että kerta tai pari riittää.

        Ihmeellisintä oli että noiden viiden päivän kuluessa kaikki minua 80-luvun alkupuolelta vaivanneet fibrokivut katosivat, samoin tuo ihon polttelutunne ... ja ne pysyivät poissa lähes viisi vuotta.

    • Muita?

      Hei,

      Viriäisikö keskustelua enemmänkin tästä allodyniasta? Itselläni oireet viittaavat tuohon allodyniaan tai tunnistan itseni niiden oireiden perusteella. Tutkimuksia on tehty, mutta mitään ei ole vielä löytynyt. Oireina ihon polttelu, tietyistä kohdista, käsien puutuminen ja lihasnykäykset. Haluaisin keskustella jonkun sellaisen kanssa, jolla joskus ollut tai on parhaillaan tämän tyylisiä oireita. Mikä voisi olla taustalla? Minulla on MS-tautia tutkailtu, mutta mitkään tulokset eivät viittaa siihen.

      • Olen tehnyt työni TV ja elektronikka-alalla. Näissä töissä olen altistunut raskasmetalleille, kuten lyijy, kadmium, kupari, ym. Oireita on paljon, joista yksi on allodynia.

      • eveliena47

        Minulla on todettu alentunut tunto käsissä ja jaloissa.Neurologiset kokeet on tehty, mutta mitään ei ole selvinyt.Käsiin sattuu kaikki ja jopa tukan heilautus.. Kaikki äänet korostuu esim. kaupassa. On kuin saisi pieniä sähköiskuja ja on jotenkin epätodellinen olo ja ainainen päänsärky.Ms tautia ei ole todettu, eikä myöskään fibromyalgiaa. Olisin kiitollinen jos joku vastaisi, jos on samanlaisia oireita.

      • Allodynia
        eveliena47 kirjoitti:

        En tunnistanut oikein pumpulilla painallusta ja piikillä painallusta edes oikein. Joissain kohtaa, jossa olisi pitänyt tuntua, en tuntenut mitään ja kohdissa, joissa ei pitäisi olla edes arkaa kohtaa, minuun taas sattui kamalasti. Tuntoaistimus on ihan "pihalla".

        Kärsin myös polttavasta ihon kivusta, kuin elimistö syttyisi palamaan. Takapuolta polttaa nytkin, kun istun, ihan kuin takapuolessa olisi 3 asteen palorakkulat.

        Minulla on diaknosoitu monia reumatyyppeja, vaikea-asteinen fibromyalgia. Kuitenkin itse olen epäillyt vuosikaudet, ettei kyseessä kyllä yksin ole fibromyalgia tai reuma. Täytyy olla jotain muutakin.

        Nyt sain lisäksi Allondynia diaknoosin, ja neurologin näkökulmasta monta muutakin diagnoosia, hermonjuuripinteistä alkaen.
        Harmittaa vain, että reumaklinikat ovat joko välinpitämättömiä, tai todella hmh.... en tiedä, tohdinko sanoa ääneen. jääköön tuohon välinpitämättömyyden ilmaisuun.

        Mutta että olen saanut kärsiä kymmeniä vuosia saamatta apua, kun ei ole oikeita diaknooseja, omitaan kaikki kiputilat reumaksi, eikä ohjata edelleen, vaikka nähdään, että ei nyt yksin reumasta ole kyse.
        Nyt kun kylläännyin viimeistä piirtoa myöden tähän välinpitämättömyyteen, ja riskeerasin lähtemällä kalliiseen yksityissektroille, kas apua löytyi aika äkkiä, kun hommansa osaava osui paikalle.

      • näin vaan on
        Allodynia kirjoitti:

        Fibromyalgia ja allodynia.

      • tietoa vailla

        Voisitko ystävällisesti, kertoa mistä sait apua, olisin kovasti kiitollinen!

        Pitkään apua etsinyt, voitko soitaa 0400-752154 toivo räihä

    • Alliisa

      Olen kärsinyt yli kaksi v. kivusta, tuskasta, polttelusta. Menin verisuonikir. vastaanotolle 12/2016 eka kerran vaivan vuoksi. Jännitin myös vaivaa ja oli pakko ennen sitä hoitaa STV. Siitä alkoi vähitellen tutkimukset. Verosuoni-, hermorata-, magneettik-, ENMG, reumalääkärillä, gynekologi-, hammaslääkäri, castroscopia, colonoscopia, Alussa lääkitys, Burana 400×3 ja Panadol Forte ×3, Gaprion×3, Trambalgin×3. Jokaista lääkettä aina kerrallaan ja annosta nostaen. Fasettipistoksia ×2 9/-17 ja toisen× 2/-18 6×. Ei mitään apua niistäkään. Kipupkl käynti 3.4.-18 ja diagnoosi; M79.2 Määrittämätön hermosärky ja hermotulehdus. On dysestesia ja allodynia. Lääkityksenä nyt Noritren 10 mg. Annosnosto viikon välein, tavoite 20-50mg ja maksimiannos 50-100mg. Ei mitään apua lääkkeestä vielä, otan nyt 20mg. Tämä on masennuslääke, aiheuttaa hikoilua öisin ja suun kuivumista. Olen aivan ihmeissäni, mistä saan apua vaivaani ja kipuun.

      • Alliisa

        Ei peittokaan saa hipaista kipualuetta. Normaaleja alushousuja (Sloggi) en voi käyttää. Pehmeät leggingsit vaan päällä. Istuminen tuskallista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe