Olen ollut koko ikäni ujo. Sukulaisten parissa en ole koskaan sanonut sanaakaan ellei minulta jotain ole kysytty. Nykyään kuitenkin jos olen esim. erään tuttavaperheen seurassa niin minun tekisi monessa kohtaa mieli sanoa jotakin, kommentoida juttuja. Tuntuu, että muuten voisin tehdä niin kun en enää sillä lailla ujostele tuttuja kuin lapsena. Mutta sitten en KEHTAA sen takia, että koska minua on aina pidetty niin hiljaisena, kukaan ei oleta minun sanovan mitään ja kaikki "hämmästyisivät" kuitenkin mielessään jos alkaisin aukomaan turpaani.
Sama juttu kun menin kerran uuteen kouluun. Uusien ihmisten kanssa ujostutti enkä uskaltanut kommentoida keskusteluja, mutta parin kuukauden päästä kun siinä aikansa oli tarkkaillut ja tutustunut uuteen luokkaansa niin olisi niin tehnyt mieli kommentoida juttuja. Mutta sitten ei vain viitsi, kun eihän sitä ole ennenkään sillä lailla, ihmiset ihmettelisivät.
Joka paikassa käy niin. Kun menee johonkin uuteen paikkaan kuten kouluun tai työpaikkaan niin sitä pitäisi heti olla aktiivisena äänessä kun muut puhuvat, mutta silloin ei uskalla kun ei ihmisiä tunne ollenkaan. Sitten kun ihmisryhmä alkaa tulla tutuksi niin sitten ei enää kehtaa kun on jo antanut itsestään hissukkamaisen kuvan. Onko muilla tällaista?
Sama juttu kun menin kerran uuteen kouluun. Uusien ihmisten kanssa ujostutti enkä uskaltanut kommentoida keskusteluja, mutta parin kuukauden päästä kun siinä aikansa oli tarkkaillut ja tutustunut uuteen luokkaansa niin olisi niin tehnyt mieli kommentoida juttuja. Mutta sitten ei vain viitsi, kun eihän sitä ole ennenkään sillä lailla, ihmiset ihmettelisivät.
Joka paikassa käy niin. Kun menee johonkin uuteen paikkaan kuten kouluun tai työpaikkaan niin sitä pitäisi heti olla aktiivisena äänessä kun muut puhuvat, mutta silloin ei uskalla kun ei ihmisiä tunne ollenkaan. Sitten kun ihmisryhmä alkaa tulla tutuksi niin sitten ei enää kehtaa kun on jo antanut itsestään hissukkamaisen kuvan. Onko muilla tällaista?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jämähdät siis rooliisi. Tuskin muut ihmiset pitävät puhumista negatiivisena. Kaikki riippuu siitä yllättyvätkö ihmiset positiivisesti vai negatiivisesti. Jos joku sitä oikein ääneen ihmettelee niin sano etteivät he tunne sinua.
Siitähän siinä onkin kyse. Ensivaikutelmasta! Kukaan ei tiedä kenestäkään mitään, vain luulee tietävänsä....
...tutulta! Itsekin olen aina ollut tuppisuuna sukulaisten (ja melkein kaikkien muidenkin) kanssa, enkä halua "yllättää" heitä alkamalla puhua yhtäkkiä. Se on aika kummallista. Joskus tekisi mieli sanoa jotain mutta en sano, koska en ole aiemminkaan sanonut...Mutta terapiassa käydessäni olen huomannut, että pelkään järjettömästi negatiivista huomiota, ja yleensäkin pelkään kaikenlaista huomion kohdistumista itseeni. Yhtäkkiä puhumaan alkaminen taas herättäisi sitä huomiota, oli se sitten negatiivista tai positiivista, se on ei-toivottua.
Mutta enpä sitten tiedä miten asiaa voisi auttaa...pitäisi vaan jotenkin uskaltaa, mutta se on niin vaikeaa.
mul on ihan sama meininki.. Ei sitä vaan osaa alkaa juttelemaan jos tietää että toiset jo ajattelee sun olevan vaan hiljanen..
Mutta sekin asia on vaan rohkeus kysymys! Se ei pelaa joka pelkää...
on ollut ja jossakin määrin on vieläkin tuollaista, että aluksi ei uskalla mennä juttuihin mukaan ja hetken päästä ei enää kehtaa. Siitäkin pääsee harjoittelemalla yli.
Ensimmäinen askel on, ettet ota itseäsi liian vakavasti. Ole tyytyväinen siihen mitä olet, riippumatta siitä mitä muut EHKÄ ajattelevat. Heti kun keksit jotakin mahdollisesti hyvää sanottavaa, suu vain auki. Jos satuit sanomaan jotakin hölmösti, ei siitä kannata ottaa paineita. Pieni nolotus menee aina ohi, mutta itsensä ylittäminen on ainoa tapa muuttaa asioita pysyvästi - sosiaaliset taidot osoittautuvat vielä joskus yllättävän tärkeiksi.
Tuo oli kyllä mielestäni tosi hyvin kirjoitettu. Itsellänikin on juuri sitä ongelmaa ollut/on edelleenkin, ettei vaan saa sitä suutaan auki vaikka ehkä olisikin jotain sanottavaa ja haluaisi sanoa. Tiedän sen että vain sillä tulee rohkeammaksi että ylittää itsensä. Ja kun alkaa tarkemmin miettiä asiaa, niin se että ehkä tulee kiusallisia tilanteita eteen, on pieni hinta siitä että saa rohkeutta ja kehittää omia sosiaalisia taitojaan.
sellasta on aina, ettei tavallaan jälkeenpäin voi myöskään ihmisiin ystävystyä helposti - eli jos olet ollut hiljainen jossain vaiheessa, sitä pidettäisiin OUTONA että yhtäkkiä oletkin kaveria tai yritätä tutustua. vaikka tätähän tapahtuu (varsinkin baareissa ym. kännissä), ja sitten taas homma lässähtää ja mennään ohi tervehtimättä.
ja kukaanhan ei halua olla mikään "erityistapaus" johon täytyisi tutustua oikein tutustumalla. gotta be natural. f?ck it.