Leffa hukassa

Elikkäs sellainen leffa ja varsinkin sen alkuperäinen nimi on hukassa. Juoni menee jotakuinkin näin: Mies joutuu naisen ja toisen miehen pettämäksi jossain rikos hommassa josta joutuu teloitettavaksi kaasukammiossa, kun mies kuolee ja joutuu helvettiin hän saa paholaiselta tilaisuuden kostaa kuolemansa ja pääsee takaisin elämään eri ihmisen ruumiiseen, joka kuitenkin näyttää samalta kuin mitä itse on. Leffan lopussa kun hommat on hoidettu, paholainen tulee hakemaan tyyppiä takaisin helvettiin, mutta siinä vaiheessa jumala puuttuu peliin ja ottaa sen hepun sitten taivaaseen. Siinä juoni pääpiirteittäin, jokin hämärä muistikuva on että elokuvan suomennettu nimi olisi ollut "paholaisen palkkarenki" muttei mitää muistikuvaa alkuperäisestä nimestä. IMDb:stä etsin suomenkielisellä nimellä, mutta löytynyt elokuva ei kuitenkaan ollut se mitä etsin. Joten jos joku muistaisi/tietäisi mistä elokuvasta on kysymys niin kaikkea tietoa saa laittaa tänne kiitos. Leffa on varmaankin 70 luvun lopun tai 80-luvun alun tuotoksia. Jäänkin dottelemaan kuumeisesti tuleeko mitään tietoa...kiitos jo etukäteen.
1195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

haluaa tietää kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu