Tosta turkinkyyhky kysymyksestä muistui mieleeni vanha havaintoni 70-luvun puolivälistä.
Ajelin töihin yhtenä keväisenä aamuna polkupyörällä nelostietä pitkin kohti Rovaniemeä, kun huomasin öljysoralla istumassa pienikokoisen minulle oudon kyyhkysen. Selkä oli hyvin huomiota hereättävän ruskean kirjava, melkein kuin koppelolla, kuviot vain pienempiä. Pystön kärki oli aivan valkoinen. Hetken ehdin sitä katsella takaapäin ennen kuin se pyrähti lentoon ja etenkin lennossa valkoinen pyrstönkärkijuova erottui silmiinpistävästi. Kooltaan lintu oli pulua selvästi pienempi, räksän tai laulurastaan kokoluokkaa.
Kirjoista sitten kattelin, että turturikyyhky oli lähes varmasti. Kuinka usein turturikyyhkyä tavataan Suomessa?
Samalta keväältä on toinenkin aika harvinainen löytö. Löysin (tai oikeastaan veljeni löysi) mutta näytti minulle, kun keräsin perhosia) varastomme ikkunalta kuolleen pääkallokiitäjän. Se lienee vieläkin tallessa kotitaloni vintillä jos ei äitimuori ole heittänyt keräyslaatikoitani roskiin. Pääkallokiitäjiä ei noihinaikoihin tietääkseni montaa kertaa napapiirin tuntumasta ole tavattu. Luultavasti se oli kuollut ikkunalle edellissyksynä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
tavataan toki Suomessa vuosittain mutta sellaisena kohtalaisena harvinaisuutena sitä voidaan edelleen pitää. Suomessa ei ole lisääntyvää kantaa. Suomessa tavataan vuosittain ehkä parikymmentä yksilöä. Pääkallokiitäjä on sen sijaan tosi kova laji. En muista koska viimeski Suomessa olisi nähty, 1970-luvulla ainakin. Se kannattaa pitää tallessa ja ilmoittaa luonnontieteelliselle keskusmuseolle - niinkuin tietysti turturikyyhkykin.(kas joku on rekisteröinyt nikkini)
Kerran 2000-luvun alussa näin omituisen linnun soramontulla. Se juoksi ja lenteli maassa nykivin liikkein edestakaisin. Lajia piti kyllä miettiä mikä ihme se mahtoi olla. Ainoa mihin linnun ulkonäkö viittasi oli nuori turturikyyhky. Sitten katsoin oman lintuyhdistykseni havaintosivuja netistä. Niinhän siellä oli nähty täsmälleen sama laji samassa paikassa samana päivänä. Olipa kuitenkin sellainen laji, josta itse tein ensihavaintoni.
Hei !
Oliko Rovaniemen turturikyyhky mihin vuodenaikaan ? Jos oli syksyllä/talvella, voisin ehdottaa myös harvinaista isoturturikyyhkyä
isoturturikyyhky on nykyään idänturturikyyhky.
Toukokuun loppulla tai kesäkuun alussa se oli.