Suomessa on kautta aikain luotettu tiukkaan kieltolinjaan ja melko heikoin tuloksin. Liikenteessä asenteet ovat muuttuneet pikemminkin huonompaan suuntaan ja viinankulutuskin on ihan kunnioitettavalla tasolla. Valitettavasti osa kansalaisista on saanut jo äidinmaidossaan tiukkaa valtiovallan säännöstelypolitiikkaa vaativan luonteenpiirteen. Tämä johtunee siitä, että olemme olleet vuosisatoja jonkun suuremman vallan alla. Tohtoritason tutkimuksetkin puoltavat näkemystä, jonka mukaan liika kieltojen määrä aiheuttaa niiden tehovaikutuksen heikkenemisen.
Nyt on siis aika kääntää kelkkaa ja ottaa ensiaskel vapaampaan yksilön omaan harkintaan perustuvaan yhteiskuntaan. Tämänkaltaiseen yhteiskuntaan on paljon helpompi sitoutua, koska tunne siitä, että sinuun luotetaan on läsnä. Lyhyellä aikajänteellä muutoksen jälkeen saattaa tulla ylilyöntejä, mutta pitemmällä ajanjaksolla tulokset ovat sataprosenttisesti nykyisiä parempia.
Nyt on siis aika kääntää kelkkaa ja ottaa ensiaskel vapaampaan yksilön omaan harkintaan perustuvaan yhteiskuntaan. Tämänkaltaiseen yhteiskuntaan on paljon helpompi sitoutua, koska tunne siitä, että sinuun luotetaan on läsnä. Lyhyellä aikajänteellä muutoksen jälkeen saattaa tulla ylilyöntejä, mutta pitemmällä ajanjaksolla tulokset ovat sataprosenttisesti nykyisiä parempia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Poika, nyt puhut asiaa.
me tuollaiset ajatukset vaiennamme! Lausuntokieltoa!
http://iltalehti.fi/2006/04/21/200604204408157_uu.shtml
Kyseinen artikkelikin osoittaa jo, että nuorempi, ja ajattelevampi sukupolvi tajuaa nopeusrajoitusten järjettömyyden. Minkäänlaista sääntöjen kunnioitusta nopeusrajoitusten suhteen ei osalla autoilijoista ole - enkä yhtään ihmettele. Yhteiskunnan "kielto kiellon perään" -ajatusmalli vain rappeuttaa lain painoarvoa.
Tekstihän osoittaa sitäpaitsi varsin selvästi, että tiellä pystyy ajamaan helposti 200 km/h luokkaa olevia nopeuksia. Silti syntyy hirveä kohu, jos 120-rajoitusta suunnitellaan nostettavan marginaalisesti 130:n.
Kannattaisin yhtäaikaisesti ylinopeusrangaistusten koventamista, MUTTA myös nopeusrajoitusten muuttamista järkeviksi! Moottoritielle esimerkiksi muuttuva nopeusrajoitus välille 100-180 km/h kelin ja liikennemäärän mukaan.
Tutki hieman tilastoja ennenkuin heittelet prosentteja. Asenteita on aikavaikea mitata, mutta ainakin liikennekuolemien määrä 70-luvulta on laskenut ihan kivasti, vaikka onkin tullut kaikenlaista rajoitusta ja pakkoa. Mutta olishan se tietysti kiva ajaa sataaneljäkymppiä...
Mitähän prosentteja mä oon heitellyt? Huomaako joku? Liikennekuolemien lasku johtunee autojen parantuneesta turvallisuudesta, silloinhan ei paljon törmäystestejä harrastettu. Ai joskus olis sataaneljääkymppiä kiva ajella. Onhan sitä joskus lentokentän suljetulla radalla tullut kypärä päässä ajeltua tuollaistakin nopeutta