Asiani koskee lähinnä niitä, jotka on toipuvia alkoholisteja, joilta on mennyt kaikki tai eivät ole saavuttaneet mitään elämässään alkoholismin takia ja ovat joutuneet mielenterveys syistä sairaseläkkeelle.
Elämän laatu on heillä heikentynyt arvottomuuden tunteen seurauksena ja eteenpäin meno elämässä on masentavaa päivä kerrallaan elämistä ja tyhjää, ehkä ainut sisältöä elämään antava tapahtuma on AA- palavereissa käynti, koska työelämään paluu ja perheen perustaminen on hyvin epätodennäköistä menettyjen kurjien vuosien ja iänkin takia.
Mielenterveyden menettäminen on laajakäsite ja toipuminen on yksilöllistä ja riippuu tietenkin sairauden syystä. Mielestäni osa pystyisi jonkinlaiseen vapaaehtoistyöhön tai olemaan hyödyllisessä toiminnassa mukana, opiskelemaan, luomaan ihmisarvoisen elämän, sekä elämään yhteiskunnan normien mukaan.
Mitä tehdä, kuka tekee, että saadaan asiat korjattua ja saadaan elämään mielekkyyttä siinäpä pulma. Itsestähän nämä on useasti kiinni, mutta tuntuisi, että yhteiskunnankin täytyisi tulla myötämielisesti mukaan ja hyväksyä, sekä ottaa toipuva alkoholisti toimintaan mukaan ilman leimaamista, koska mielenterveydellisistä syistä sairaseläkeläinen saattaa kokea ahdistusta pyrkiessään elämään ns normaalien ihmisten kanssa.
Monikin toipuva ihminen saattaisi pystyä toimimaan vapaaehtoistyössä, valistus tai jossakin yhteiskunnallisessa avustustyössä ja näin ollen korvaisi työelämästä pois jäännin ja saisi sisältöä elämään, sekä kokisi mielekkyyttä ja arvokkuutta elämässään.
Elämän laatu on heillä heikentynyt arvottomuuden tunteen seurauksena ja eteenpäin meno elämässä on masentavaa päivä kerrallaan elämistä ja tyhjää, ehkä ainut sisältöä elämään antava tapahtuma on AA- palavereissa käynti, koska työelämään paluu ja perheen perustaminen on hyvin epätodennäköistä menettyjen kurjien vuosien ja iänkin takia.
Mielenterveyden menettäminen on laajakäsite ja toipuminen on yksilöllistä ja riippuu tietenkin sairauden syystä. Mielestäni osa pystyisi jonkinlaiseen vapaaehtoistyöhön tai olemaan hyödyllisessä toiminnassa mukana, opiskelemaan, luomaan ihmisarvoisen elämän, sekä elämään yhteiskunnan normien mukaan.
Mitä tehdä, kuka tekee, että saadaan asiat korjattua ja saadaan elämään mielekkyyttä siinäpä pulma. Itsestähän nämä on useasti kiinni, mutta tuntuisi, että yhteiskunnankin täytyisi tulla myötämielisesti mukaan ja hyväksyä, sekä ottaa toipuva alkoholisti toimintaan mukaan ilman leimaamista, koska mielenterveydellisistä syistä sairaseläkeläinen saattaa kokea ahdistusta pyrkiessään elämään ns normaalien ihmisten kanssa.
Monikin toipuva ihminen saattaisi pystyä toimimaan vapaaehtoistyössä, valistus tai jossakin yhteiskunnallisessa avustustyössä ja näin ollen korvaisi työelämästä pois jäännin ja saisi sisältöä elämään, sekä kokisi mielekkyyttä ja arvokkuutta elämässään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vuosien masennuksesta ja läheisriippuvaisuudesta, mutta en todellakaan aio heittäytyä lepäämään laakereillani. Aion kääntää kaikki koettelemukseni voitoksi, eli sielukkaaksi lauluksi. Nuori ihminen, elämä vielä edessä...
mutta uskotko, että kovinkaan moni alkoholisteista on valmis lähtemään vapaaehtoistyöhön? Lisäksi paniikkihäiriöt ja sosiaalisten tilanteiden pelko ja erilaiset fobiat ovat monelle arkipäivää. Ei siis uskalleta lähteä ihmisten ilmoille.
Mielenterveysongelmat ovat entistä useammin sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden syynä monissa Euroopan maissa eikä tarvitse olla edes alkoholisti. Miten siis alkoholisti, toipuva sellainenkin pärjää yhä kovenevassa maailmassa, kun ns. "terveetkään" eivät enää pysy oravanpyörässä mukana.
Kaiken takana on tietysti RAHA. Ei ole resursseja, niin ainakin väitetään. Tiedän mistä kirjoitan, koska yksi parhaista ystävistäni on sosiaalipuolen työntekijä.
Onneksi asiat ovat menossa koko ajan parempaan suuntaan siinä mielessä, että yhä useammin ihmiset ymmärtävät mielen sairaudet sairauksiksi siinä missä fyysisetkin sairaudet. Julkisuuden henkilöiden rehelliset kertomukset masennuksesta ovat alentaneet kynnystä hakeutua hoitoon!
Kun olisikin jokin keino saada kaikille mielekästä tekemistä. Itsestä se on kuitenkin lähdettävä, ketään ei voi pakottaa. Ne, jotka ovat syöneet masennuslääkkeitä tai käyneet terapiassa eivät ole muita ihmisiä huonompia, ennemmin päinvastoin.
moniko alkoholisti lähtisi vapaaehtoistyöhön, mutta olen keskustellut parin mielenterveydellisistä syistä eläkkeellä olevan kanssa ja he totesivat minulle vähän samaan tapaan kuin kirjoitin, että arvottomuuden tunne vaivaa ja jotain puuhastelua kaipaisi. Vaikeita asioita on paljon ja sosiaalipuolella tulee entisestään paineita ja rahan tarve lisääntymään, mutta työ/ järjestötoiminta on mielestäni terapiaa mielen sairauksien hoidoissa, eli ihmisellä jos ei ole mitään kiintopisteitä enää elämässä, niin hyödyllinen työ voi antaa elämään sisältöä.
Aihe kiinnostaa minuakin, koska olen aikanaa ollut erään sairaalan hallituksessa.
Valitettavasti olemme menossa masennuspotilaiden hoidossa yhä huonomtaan suuntaan. Samaten on alkoholistien hoidon kanssa.Lisäksi sairaat vanhukset, joita hoidetaan sairaaloissa, ovat uskomattoman huonon hoidon kohteena.
Elämme yhä sivistymättömämmässä yhteiskunnassa, jossa mielenterveyspotilaat ja alkoholiongelmaiset ovat lähes heitteillä. Kun ihminen on maksanut veroja, joskus jopa rankastikin, niin se edellyttäisi, että kun sairastuu, niin yhteikunta silloin pitäisi huolen hänestä, mutta ei. Jos mielenterveyspotilaalle jotakin hoitoa järjestyy, niin se on massahoitoa, eli kimppakävelyä, vaikka potilas haluaisi kävellä kaikessa rauhassa yksin.
Alkoholistin on yhä vaikeampi päästä katkaisuhoitoon, koska se tulee kunnalle kalliiksi.
Liikuntakyvyttömiä vanhuuksia "hoidetaan" terveyskeskuksissa sillätavalla, että annetaan tuhti annos rauhoittavia lääkkeitä, että pysyy kilttinä. Aamulla laitetaan vaippa ja illalla kurkataan, että onko saatu mitään tulosta.
Kuten mainitsin, olen seurannut asioita aika läheltä. Olin erään sairaalan hallituksessa. Hyvin läheinen tuttavani on masennuspotilas ja vielä alkoholiongelmainen.
Huonompaan suuntaan ollaan koko ajan menossa.
Jotakin olisi tehtävä. Joskus toivoisi, että valtaapitävät puolueet saisivat vaaleissa tuomion äänestäjiltä, niin voisi kuvitella, että joku voisi muuttuakin.
Hyvää jatkoa Sinulle ponnisteluissasi.
Sinä ja Oskari menitte niin perimmäisiin monitahoisiin kysymyksiin, että vastausryöppyä ei tule,jos alotuksen aiheessa pysytään.
Suomesta on viime laman jälkeen aivan poliittisin päätöksin tehty pahoinvointiyhteiskunta, jossa valtion talous on aivan loistokunnossa, mutta samaan aikaan kunnat/kaupungit on kurjistuneet.
Menee väkisin politiikaksi, mutta haluan vain kertoa käsitykseni taustasta, mikä vaikuttaa kielteisesti alkoholiongelmaistenkin hoitoon.
Mitään muuta loogista syytä kuntien, eli tavallisten pulliaisten kurittamiseen en löydä vuosienkaan pohdiskelujen jälkeen kuin sen, että erään Siinain erämaasta kutsumanimensä saaneen örvelön kuningasajatusta kuntien vähentämisestä ajetaan väkisin, kuin käärmettä pyssyyn.
Nyt on tultu tilanteeseen, että Mettäläisen viisaan kysymyksen mukaisia vapaaehtoistoimintojakaan ei juuri kyetä järjestämään, kun kunnat eivät eivät rahapulassaan selviä edes lakisääteisistä. Jäljelle jäävät sitten erilaiset aatteelliset ja uskonnolliset järjestöt, jotka eivät jokaisen pirtaan sovi. Lisäksi yhteiskunta on viime vuosikymmeninä muuttunut niin materialismin ja rahan läpitunkemaksi, ja sen myötä ihmisten ajatusmaailma niin muuttunut, että monet asennoituvat vapaaehtoistoimintaan, kuin kysymykseen; tuletko ilmaiseksi töihin?
Jos kunnan budjettiin on esitetty alkoholistien hoitoon joku aivan lapsellinen summa ja toisaalle musiikkiin tuntuvasti, niin eipä juuri löydy luottamusmiestä, joka uskaltaisi tehdä muutosesitykse. Jos joku esittää, että otetaan kulttuurista ja lisätään alkoholistien hoitoon sosiaalipuolelle, niin saat varmasti kulttuurivihamielisen leiman. Sitä holistia ei paranna se, että nurkissa kitisee peethoovenit.
Mielestäni moni ihminen voitaisiin kuntouttaa työkuntoiseksi hyvin pienellä summalla, mutta asenne estää. Kuntoutuneesta holistista tulisi vielä veroja maksava kansalainen.
Lähinnä kirjoitin yhden ryhmän ongelmasta ja miten jatkaa eteenpäin elämässä. Laajoja vaikeita kysymyksiä on paljon sosiaalipuolella ja rahaa tarvitaan entisestään, mutta kerralla ei saada kaikkia asioita hoidettua. Ehkä joskus olisi viisasta aloittaa yhdestä nurkasta ja tehdä kunnolla työ, eikä ripotella rahaa silleen, että saadaan porukat tyytyväisiksi karkkirahoilla.
täysin oikeassa.
ilonaineeni..tietämättäsi...ymmärrän..toki ymmärrän..olen aina vain ymmärtänyt..olenhan alkoholistin lapsi ja vaimo ja aikuinen alkoholistin kakara..lapseni sairastui ja tarvitsi apua..mieli järkkyi kaiken tämän perimän ja elämänkuvion takia..hän on taiteilija..juuri musiikki on hänen ulospääsytiensä ja turvansa ja olemassaolonsa ydin.Musiikin avulla hän selvisi..mikään ei ole yksinkertaista...Voi,Oskari..Oskari!