VEROTUS JA MORAALI

Tasavero ei ole moraalisesti oikein. Olemmehan synnynnäisesti jo erilaisia, erilaisilla geneettisillä ominaisuuksilla varustettuj eikä se ole asia johon voisimme itse mitenkään vaikuttaa.
Kun joku syntyy hyvillä geeneillä niin hänellä on aivan eri mahdollisuudet selviytyä ja myös ansaita rahaa elämässään kuin hunommat geenit saaneella kun hän omosessa asiassa ylivertainen muihin nähden. Esim. muskaalisuudet geenit saaneesta voi tulla huippuartisti mihin tavallisilla geeneillä ei pääse vaikka kuinka yrittäisi.
Tämä luonnon epäoikeudenmukaisuus on ihmisen mahdollista ymmärtää ja korjata luomalla lakeja heikompien suojaksi. Ihminen voi siis muuttaa luonnon lakia tai mallia ja se on juuri sitä puolta meistä mitä nimitämme sivistykseksi ja joka erottaa meidät eläimistä: meillä on mahdollisuus ymmärtää ja tehdä siltä pohjalta erilaisia valintoja verrattuna eläimiin.
On aivan käsittämätöntä ja osoitus sivistymättömyydestä kun ihmisiä aletaan mitata samalla mittatikulla vaikka luonto ei sitä teekään geenjä jakaessaan.
Hyvät geenit saaneiden pitäisi myös muistaa ettei heillä itsellään ole asiaan minkäänlaista omaa ansiota vaan kyse on luonnon valinnasta ja eräänlaisesta luonnon antamasta "lottovoitosta".
Tämä voitto myös tarkoittaa että näitä hyviä geenejä tulee käyttää kaikkien hyväksi eli ihminen, joka on saanut hyvät geenit, on velvollinen tai paremminkin etuoikeutettu kantamaan vastuuta asioista joista heikommat geenit saaneet eivät ymmärrä mitään ja myös toimimaan niin että hän panostaa enemmän yhteiseen kekoon.
Tätä kutsumme sivistykseksi ja on valitettavaa, että se on katoamassa ahneuden saadessa yliotteen yhä useammasta länsimaisesta ihmisestä, erityisesti juuri rikkaista ja niistä, joilla kaikkea jo on yllinkyllin.
Progressiivinen verotus on itsestään selvä asia jokaiselle humanistille joka haluaa ylläpitää sivistystä ja estää ihmisen vajoamista takaisin eläintasolle.
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • demarit saavat tänään kyytiä Ilta-Sanomissa, mm. palstoilta tuttu nim. "Talollinen"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TASAVERO kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu