Tämä oli merkittävä aamu, nyt kolahti ! Olen koko avioliiton ajan arvostellut miestäni viikonloppujuomisesta, siitä kuinka se satuttaa, siitä kuinka se aiheuttaa harmia ja häpeää… olen ihmetellyt, missä on rakkaus minua ja lapsia kohtaan, ettei juomista voi jotenkin hillitä…
Tämä on aivan kauheata, mutta nyt minä näen myös itseni ! Kaikki loksahti paikoilleen mielikuvasta, jossa kuvittelin omistavani terveen ja upean vartalon. Mietin, mitähän mieheni siihen sanoisi. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen tunnen hänet niin hyvin, että tietäisin hänen olevan jumalattoman ylpeä ja helpottunut! Mitä minun lapseni ajattelisivat ? He olisivat erittäin ylpeitä ja helpottuneita siitä, että olen terve. Enkö minä sitten voisi rakastaa miestäni ja lapsiani suodakseni heille vähemmän huolia minun lihavuudestani aiheutuneista vaivoista ? Enkö voisi suoda itselleni lisää elinvuosia, jotta lapseni voisivat esitellä minulle mahdolliset tulevat puolisonsa ja lapsensa ?
Minähän olen sairaalloisella lihavuudellani (164 cm/108 kg) aiheuttanut yhtä lailla tuskaa ja häpeää, huolta ja kustannuksia. Minä vain olen pitänyt juomisesta niin kovaa meteliä, että kenelläkään ei ole ollut mahdollisuuksia kohdistaa katseita minuun, ei edes minulla itselläni.
Tästä oivalluksesta olen nyt juuri hämmentynyt ja järkyttynyt, mutta samalla helpottunut ja innostunut. Olen varma, että tämä aamu on muuttanut jotakin parempaan suuntaan.
Tämä on aivan kauheata, mutta nyt minä näen myös itseni ! Kaikki loksahti paikoilleen mielikuvasta, jossa kuvittelin omistavani terveen ja upean vartalon. Mietin, mitähän mieheni siihen sanoisi. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen tunnen hänet niin hyvin, että tietäisin hänen olevan jumalattoman ylpeä ja helpottunut! Mitä minun lapseni ajattelisivat ? He olisivat erittäin ylpeitä ja helpottuneita siitä, että olen terve. Enkö minä sitten voisi rakastaa miestäni ja lapsiani suodakseni heille vähemmän huolia minun lihavuudestani aiheutuneista vaivoista ? Enkö voisi suoda itselleni lisää elinvuosia, jotta lapseni voisivat esitellä minulle mahdolliset tulevat puolisonsa ja lapsensa ?
Minähän olen sairaalloisella lihavuudellani (164 cm/108 kg) aiheuttanut yhtä lailla tuskaa ja häpeää, huolta ja kustannuksia. Minä vain olen pitänyt juomisesta niin kovaa meteliä, että kenelläkään ei ole ollut mahdollisuuksia kohdistaa katseita minuun, ei edes minulla itselläni.
Tästä oivalluksesta olen nyt juuri hämmentynyt ja järkyttynyt, mutta samalla helpottunut ja innostunut. Olen varma, että tämä aamu on muuttanut jotakin parempaan suuntaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hieno oivallus itseäsi ajatellen! Tuli kuitenkin mieleen, että et voi laihduttamisella ja upealla vartalolla parantaa miehesi alkoholismia. Hänenkin pitäisi yhtä lailla saada välähdys, mitä juominen tekee hänen omalle terveydelleen ja miten se vaikuttaa perheeseen. Vaikka rakkautta olisi kuinka paljon, ketään ei voi rakastaa raittiiksi eikä hoikaksi. Etkä sinä ole syyllinen miehesi alkoholismiin, eikä miehesi sinun kiloihisi. Elämä on kummallinen juttu, se kuljettaa meistä jokaisen tilanteisiin, joihin ei etukäteen voi varautua.
Tarkoitukseni ei ole masentaa sinua, vaikka tämä kirjoitus saattaa siltä kuulostaa. Minusta on aivan upeaa, että olet saanut itseäsi koskevan ahaa-elämyksen ja toivon todella, että se kantaa sinua kohti onnellisempaa elämää. Varsinkin, kun ajattelet asiaa myös terveyden kannalta, mutta muuttuuhan siinä toki ulkonäkökin. Ja kyllä se vain kohentaa itseluottamusta, kun voi olla itseensä tyytyväinen!
Vaan on hyvä, kun otit kantaa. En minulla ole käynyt pienessä mielessänikään, että pystyisin parantamaan alkoholismia, mutta en ole vastaisuudessa niin hanakas haukkumaan ja tuomitsemaan toista. Lisäksi ymmärrän, että minun pitää pitää huoli itsestäni, jotta elämänlaatuni olisi vähän parempi ja mielenlaatuni hiukan korkeampi. Lieveilmiönä saattaa hyvässä lykyssä olla, että mieheni viihtyy seurassani paremmin, kun en ole niin kamalasti "nalkuttava akka". Olen lukenut alanon-jutut yms., joten tiedän, että juominen ei ole minun vika. Mutta minun syöminen on. Näiden asioiden tunnustaminen on vaatinut kymmenien vuosien selittelyjä ja pyörittelyjä. Ei ole mitään selityksiä, ruoka on minun alkoholi, paremminkin sokeri. Olen onnellinen, että olen nyt sellaisessa nollapisteessä, ei selityksiä, eikä syytöksiä, eikä tosin syyllisyyttäkään (muuta kuin kamalista ja loukkaavista sanoista, joita olen miehelleni pari vuosikymmentä luetellut), mutta jos mitään näitä ei olisi ollut, en olisi nyt aloittamassa jotakin uutta elämässä.
aika osuvasti...Enkä tarkoita sitä, että sinun pitäisi tuntea syyllisyyttä miehesi alkoholismista, mutta tarkoitan sitä, että teillä kummallakin on perimmiltään kyse samasta -eli riippuvuudesta. Sinä olet riippuvainen ylipainoa aiheuttavasta ruoasta, napostelusta, ehkä makeasta ja ahmimisesta...miehesi on riippuvainen alkoholista. Joka tapauksessa näen tervehtymisen merkkejä silmien avautumisesta.
Kumpikin teistä yrittää ja on yrittänyt parantaa oloaan omalla riippuvuuksillaan. Taannoin oli tälläkin palstalla esillä Lääkäri Antti Heikkilän kirja: Riippuvuus on valheiden verkko. Itse olen lukenut kirjan vuosia sitten ja muistelen, että kirja toi mm esille sen, että miten voimme tuomita toisen riippuvuutta, kun itselläkin on todennäköisesti jokin riippuvuus...
Totta on, että on hienoa ajatella asioita muidenkin näkökulmasta, mutta en ole samaa mieltä siitä, että lihavuus on aina suora seuraus ruokariippuvuudesta. Meillä ylipainoisilla on niin kovin monia syitä ja tekosyitäkin liikapainoon. Itselläni ei syynä ole ruokariippuvuus, vaan laiskuus ja motivaation puute. En allekirjoita ollenkaan vallalla olevaa käsitystä siitä, että lihavat olisivat sen riippuvaisempia ahmimisesta kuin muutkaan. Kyse on usein vääristä valinnoista, esim. painonvartijoissa opin sen, että itseasiassa olen syönyt liian VÄHÄN, mutta epäterveelliseti. Mutta kuten sanottua; on upeaa, että oivaltaa asioiden oikean tilan, niin että kantaa vastuun omista valinnoistaan ja terveydestään.
jotekin hyväksyttävempinä syinä lihavuudelle?
Ei muuta kuin itsekuria. Se on se asia, joka nostaa, kantaa ja saa aikaan muutoksia. Me nykyihmiset pääsemme niin helpolla, että olemme itsekin yhtä pullamössöä.
Itse en ainakaan syytä sairaudestani ketään muuta kuin itseäni. En siis ole ylipainoinen, mutta joudun kamppailemaan terveyteni saavuttamiseksi äärettömän rajusti ja tiukalla itsekurilla. Ellei ihminen ole millekään allerginen eikä liikuntarajoitteinen, vaatii vain ruokavalion muokkaamista ja liikunnan lisäämistä jotta pääsee ongelmastaan. Ellei niitä hyviä asioita ole itsensä eteen valmis tekemään, on aivan turhaa valittaa, hämmästellä, kummastella tai velloa. Jos ihminen sitten pitää kiloistaan ja on IHAN OIKEASTI sinut itsensä kanssa, fine.
Minä henk.koht. olen aina vastustanut sitä, että lihavia haukutaan. Olen itse kokenut ihottumia ja ollut ruma kuin Loordi. Olen kärsinyt ja kitunut sen eteen, että olen tervehtymässä. Haluan kertoa, että kuntosalit ja lenkit eivät ole rääkkiä nähneetkään. Sen kun vaan ylös ja reippautta, jos muutosta haluaa. Ihana kesä on ovella ja elämällä voi olla muutenkin vaikka mitä tarjottavaa. Kun karsii sokerin ja valkojauhotuotteet, vointi kohenee henkisestikin. Ihminen seestyy kun jättää liiat myrkyt ja moskat.
Tsemppiä teille, jotka haluatte laihduttaa! Toivottavasti osaisitte ajatella sitä, miten onnekkaita olette ja helpolla pääsette JOS teillä on VAIN paino-ongelma.