Kun kuuntelee Suomalisten yritysjohtajien puheita ja lobausta, ei voi muuta sanoa, kuin ahneus on heille ainoa arvo ja sivistys outo sana. On käsittämätöntä, miten esim Ollila väittää silmä kirkkaana, että kaikki suomalaiset ovat samassa veneessä. Vai tarkoittaako hän sitä, että kansalaiset soutavat kaleerissa ja kalifit piiskaavat kannelta. Että töitä pitäisi tehdä muka enemmän vaikka kansa nääntyy. Tekevätkö he itse töitä. Eivät ainakaan normaali palkallaan. Optioita pitää saada. Ja sittenkään eivät kehitä yrityksiään pitkäjännitteisesti vaan huomaavat yht äkkiä, että ohoh; huonosti meni annetaan henkilökunnalle kenkää ja pelastetaan omat optiot.
Palkkaerot
kuriin
2115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
toimii.
Ajatteleppas jos ei olisikaan niitä, jotka tekee sen oikean työn, josta tulos tulee??
Turha ihailla jotain herraa, se pystyy ainoastaan tuhoamaan työn tuloksen, mihin sillä ei ole osaa eikä arpaa.
Sitten, aivan kuten sanoit, pelastetaan omat optiot antamalla kenkää niille, jotka sen tuloksen on tehneet.
Herrat olisi kusessa, jos ei olisi duunareita,
Eihän ne osaa tehdä rehellistä duunia, ainoastaan valittaa palkanmaksusta. (paitsi omastaan)
siitä, että ne monottavat. Optioita ei lasketa edes kuluiksi yhtiön kirjanpidossa, kuten palkkoja.