JO RIITTÄÄ !
Emmekö vihdoin ole kansakuntana tulleet tilanteeseen, jossa on rehellisesti tunnustettava yhteen ääneen, ja ennen kaikkea kansanedustajiemme suulla kaikissa puolueissa:
Ruotsin kielen pakolliseksi tekeminen 1968 alkaen ja propagandamyllyjen jauhattaminen sen ajamiseksi kansalaisten päihin on ollut valtava poliittinen virhearvio.
Se on synnyttänyt vuosien mittaan epäterveen ja valheellisen ideologian, joka synnyttää vain eripuraa ja kitkaa kautta yhteiskunnan. Tämä on kansallinen onnettomuus, joka täytyy korjata viimein. Valitettavasti ruotsin kieltä syntyjään puhuva tai taitava kansanosa on tämän liian pitkään jatkuneen farssin myötä menettänyt kasvonsa. Sen itsensä piiristä olisi jo kauan sitten tullut nousta nyrkki ja jysähtää pöytään: "jo riittää!" Heidän itsensä olisi tullut ymmärtää jo kauan sitten, että valtion, kansanedustuslaitoksen, oikeusjärjestelmän ja koululaitoksen valjastaminen vaatimaan kansalaisten valtaisalta enemmistöltä pienen vähemmistön kielen opiskelua on kaikkea muuta kuin tarkoituksenmukaista ja järkevää.
Ja enemmän: olen varma, että jokainen aikuinen ihminen tässä maassa tajuaa jossakin sielunsa sopukassa, että tässä kaikessa on jotakin syvästi julmaa ja epäinhimillistä, että se on viime kädessä äärimmillen jalostettua ja näkymättömiin häivytettyä väkivaltaa, joka runtelee ja turmelee älymme, makumme, tapamme, arvomme. Pakkoruotsi ja sen ympärille kudottu valheen kulttuuri on demoralisoiva. Se opettaa kansalaiset laittamaan aivonsa naulaan aina kohdatessaan kotoperäistä ruotsalaisuutta. Se opettaa häpeän kulttuuria, jossa kansalainen katuu omia tunteitaan ja ajatuksiaan, jos hän reagoi terveesti eikä ymmärrä maamme virallista kaksikielisyyttä sellaisena kuin brosyyrit sen esittelevät. Se on kansalaisten häikäilemätöntä manipulointia ja valheellisten harhojen levittämistä totena, se on opettamista tyhmyyteen, älylliseen laiskuuteen ja kritiikittömyyteen ja henkiseen alaikäisyyteen, se on jatkuvaa kansalaisten vajaamittaisina pitämistä, sukupolvesta toiseen. Pakollinen ruotsittaminen on - kuten kaikki väkivalta - järjetöntä ja hyödytöntä ja kääntyy vääjäämättä niitä vastaan, joita sen on määrä hyödyttää. Se on nakertanut kansalaisten oikeustajua, lainsäätäjien arvonantoa, kansalaisyhteiskunnan ja yksilönvapauksien arvostusta. Se on sellaisenaan hiuonoa hallinnointia ja kääntyy vääjäämättä yhteiskuntamme perusrakenteita lahottavaksi, rapauttaa sen mitä sen väitetään tukevan.
Pakkoruotsitus on epäinhimillistä ja epäisänmaallista. Sen täytyy viimein loppua.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000108&posting=22000000015640622

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.