Menin eilen kertomaan työkaverilleni, että minulla on paniikkihäiriö. Nyt on jotenkin valju olo ja mietin, olikohan se ihan vikatikki. Minulla on juuri siellä töissä (toki muuallakin) paniikkikohtauksia ja lievempiä sosiaalisia ahistuksia. Nyt mietin, että kyttääkö tämä työkaveri aina jatkossa joka liikettäni että "onkohan tolla nyt joku kohtaus" mikä ei hirveästi oloani ainakaan helpota. Ja muutenkin, että mitähän se nyt ajattelee jne. Toki tiedostan että tämä on osin omaa skitsoiluani. Eihän kaikki ihmiset ole tällaisia muiden tarkkailijoita kuin minä.
Aiemmassa työpaikassa kerroin myös lähimmille työkavereille, mutta ne olikin enemmän ystäviä. Ja naisia. Tässä paikassa olen harvoja naisia, lähimmät työkaverit on miehiä, jotka ovat erittäin työkeskeisiä ts. ei siellä paljon yksityisasioista rupatella. Jotenkin kuitenkin se idea tuntui vielä joskus hyvältä, että joku siellä tietäisi, että ei niin tuntuisi että salaan jotain.
Millaisia kokemuksia teillä on työkavereille kertomisesta?
Aiemmassa työpaikassa kerroin myös lähimmille työkavereille, mutta ne olikin enemmän ystäviä. Ja naisia. Tässä paikassa olen harvoja naisia, lähimmät työkaverit on miehiä, jotka ovat erittäin työkeskeisiä ts. ei siellä paljon yksityisasioista rupatella. Jotenkin kuitenkin se idea tuntui vielä joskus hyvältä, että joku siellä tietäisi, että ei niin tuntuisi että salaan jotain.
Millaisia kokemuksia teillä on työkavereille kertomisesta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
eikä kukaan ole suhtautunut mitenkään negatiivisesti.
Olen tosi ulospäinsuuntautunut "tapaus" ja avoin niin jotenkin se oli mulle itsestäänselvyys että tuon avoimesti tämänkin esille.
sairastanut kuusi vuotta ph:ta,migreeniin voi vedota useasti,joka hieman samantyyp.oireiltaan.en halua turhia sympatioita,tarpeeksi tapahtuu muutenkin