Ihan omaksi huvikseni kirjoitan tarinoita, ja ajattelin sitten raapustaa yhden simstarinankin. :) Tein tämän eilen illalla, joten saattaa löytyä muutama virhe ^^
Jaylin Jasonin kohtalo
Tarinani henkilöt:
Alyssa Jason: Toimii Jasonin perheen äitihahmona. Aikuinen.
Neil Jason: Alyssan aviomies. Aikuinen.
Jaylin Jason: Alyssan ja Neilin tytär. Nuori.
Claire Countress Bloodsucker: Salaperäien nainen. Aikuinen
Mr. Count Bloodsucker: Clairen rakastettu. Tiettävästi Bloodsuckerit eivät ole avioliitossa.
Darin Yell Bloodsucker: Clairen ja Mr. Countin poika. Nuori.
Alkaa:
Hämärä oli juuri laskeutunut The Deceased’n naapurustoon, kun ovikello soi uhkaavasti. Herra Jason laski haarukan hitaasti alas ja sanoi vaativasti:
– Ei avata ovea näin myöhään.
– Miksi ihmeessä isä? Jaylin kysyi.
– Sinun on aika mennä nukkumaan Jaylin, isä sanoi maltillisesti. Happamena tyttö nousi ruokapöydästä ja lähti kipuamaan narisevia portaita pitkin ylös. Ovikello soi uudestaan ja Alyssa sanoi hänkin:
– Niin, miksi emme avaisi ovea? Ovikello jatkoi soimistaan.
– Luulisi sinun jo oppineen, Alyssa. Me emme ota turhia riskejä, Neil vastasi ja nousi ruokapöydästä mennäkseen nukkumaan. Alyssa jäi yksin ruokasaliin ja ovikello soi uudestaan. Hän ei enää voinut vieraanvaraisuudelleen mitään ja nousi pöydästä.
Alyssa avasi vanhan kartanonsa ulko-oven hitaasti auki. Varjossa seisoi nainen mustaan leninkiin pukeutuneena. Nuttura ja kalliit korut kertoivat hänen olevan myös antiikkisen kartanon omistaja, niin kuin melkein kaikki The Deceased’n naapuruston asukkaat.
– En taida tuntea teitä, rouva? Mutta tulkaa toki sisään, Alyssa kehotti. Pitkä leninki laahasi maata naisen astuessa sisään valtavaan eteiseen.
– Iltaa rouva Jason, me tunnemme kyllä, nainen sanoi. Alyssa vastasi kovin pahoittelevasti:
– Voi olla, mutta saisinko kuitenkin kuulla nimenne vielä uudelleen?
– Claire Countress Bloodsucker, pelkkä Claire riittää, nainen vastasi ja näytti kärsivältä. Alyssa ei mitenkään voinut muistaa tavanneensa koskaan ketään Clairea, mutta hymyili kuitenkin ja sanoi:
– Niin, Claire… Nyt on kovin myöhä, mutta voin kuitenkin tarjota teille jotain, juomista ehkä? Claire nyrpisti hieman suutaan ja kaivoi pikkuisen pullon taskustaan. Hän joi siitä pienen kulauksen ja sanoi:
– Minua vaivaa eräs tauti, joten siksi tämä lääkepullo.
– Sitten jätämmekin juomisen toiseen kertaan, haluat varmaan istuutua? Alyssa puheli. Naiset menivät saliin, jossa oli runsaasti samettisia sohvia ja vanhoja kirjahyllyjä. Seiniä koristivat isot seinävaatteet. He istuutuivat yhdelle sohvista ja Claire kysyi:
– Tahtoisin kovasti kuulla tyttärestänne, Jaylinistä. Alyssa oli kovin ihmeissään, mutta kertoi:
– Jaylin, niin rakas tyttäreni, jäi ainokaiseksemme. Iso tyttöhän hän jo on ja kovin omapäinen. Hän ei halunnut mennä yliopistoonkaan. Calaire hymyili aidosti ja sanoi:
– Tahdoin tietää, että kaikki on niin kuin pitääkin.
– Anteeksi, miten niin kaikki on, niin kuin pitääkin? Alyssa ihmetteli.
– Nyt minun pitää mennä, Claire sanoi ja nousi sohvalta. Ovella hän vielä sanoi:
– Enää meidän ei tarvitse nähdä.
Alyssa ei tiennyt, mitä ajatella tästä kummasti käyttäytyvästi naisesta. Lopulta hän päätteli Clairen olevan joku nuoruuden ystävä, jota hän ei vain muistanut ja meni nukkumaan. Ennen kuin Alyssa nukahti, hän tönäisi hellästi vieressä nukkuvaa miestänsä. Neil heräsi ja sanoi:
– Mitä nyt kulta? Alyssa oli ajatellut kertoa naisesta, mutta sanoikin:
– Ei mitään, halusin vain sanoa hyvää yötä. Neil suuteli vaimoaan otsalle ja he nukahtivat kumpikin.
Seuraavana aamuna Alyssa heräsi kukon laulun aikaan ja kokkasi keittiössä paahdettavia leivonnaisia. Jaylin huuteli ruokasalin puolelta:
– Minulla on kauhea kiire, pitääkö sitä heti aamusta tehdä jotain glamouria?
– Kultaseni, se on glorious, ei glamour. Ja aamiainen on nyt valmis, Alyssa sanoi ja toi lautasellisen kukkuroillaan olevia leivonnaisia. Samaan aikaan Neilkin tuli ruokasaliin ja haisteli ihanaa tuoksua.
– Niin kauhea vaiva, ja sait tehtyä vain paahdettavia leivonnaisia? Jaylia ihmetteli närkästyneenä ja alkoi hotkia ruokaa lautaseltaan. Koulubussi tulisi aivan kohta.
– Älähän hotki, menee hyvä ruoka hukkaan, Neil sanoi ja ryhtyi syömään omaa osuuttaan. Pian Jaylian ja Neilin kyydit odottelivat jo pihalla. Alyssa antoi molemmille lähtösuukon, hän kun jäisi taas koko päiväksi yksin kartanoon.
Jaylia kiirehti bussiin. Pian hän jo loikkasi siitä ulos ystäviensä luo. Jaylialla oli oma ystäväpiirinsä, johon kuuluivat Bonnie, Elena ja Sam. Luokkaan päästyään opettaja esitteli heille uuden oppilaan:
– Toivottakaamme uusi oppilas tervetulleeksi. Darren, esittelepä itsesi. Kalpean näköinen poika astui opettajan viereltä edemmäs ja sanoi:
– Minä olen Darin Yell Bloodsucker. Luokkaan laskeutui vaikuttunut hiljaisuus, sillä pojan nimessä oli jotain kunnioittavaa. Darin meni Jaylinin viereen osoitettuun pulpettiin. Jaylin kuiskasi uudelle tulokkaalle:
– Hei, minä olen Jaylin. Darin näytti oudon kiinnostuneelta ja sanoi:
– Niin, äitini puhuu sinusta usein Jaylin. Jaylin näytti niin hämmästyneeltä, että Darinin oli pakko nauraa hänelle. Kun tunti loppui, Bonnie je Elena tulivat Jaylian ja Darinin luo. Suorasuinen Bonnie sanoi heti:
– Darin, me voimme olla kanssasi.
– Eiköhän se ole niin päin, että minä voin olla teidän kanssanne, Darin sanoi hyväntuulisena. Siitä lähtien Darin oli heidän ystävänsä.
Kun Jaylia pääsi kotiin, hän ryntäsi heti esittelemään uutta todistustansa. Alyssa onnitteli tytärtänsä ja kysyi:
– Miten koulupäivä meni?
– Eipä mitään uutta…Tai odotas, tulihan meille uusi oppilas, Darin joku Bloodsucker. Alyssa melkein pudotti kädessä olevan todistuksen sen kuultuaan ja sanoi:
– Ai Bloodsucker? Minä taidan tuntea hänen äitinsä…
– Miten ihmeessä, hehän ovat vasta tulleet tänne? No kuka hän on? Jaylia uteli.
- Claire Countress Bloodsucker, Alyssa sanoi.
– No, olisi hauska kuulla, minkälainen Darinin äiti on, Jaylia sanoi.
– En…tiedä hänestä paljoa, muuta kuin sen, että hän sairastaa jotakin harvinaista tautia, Alyssa kertoi. Ovi kävi ja Neil astui sisään ja sanoi iloisesti:
– Hei! Mistäs te täällä puhutte? Alyssa vastasi kiireesti:
– Ei mikään tärkeä juttu, ihan vain Jaylian todistuksesta.
– Ai minun todistukseni ei ole tärkeä! Jaylia jupisi ja meni tekemään läksyjään.
Jaylian huone oli kartanon toisessa kerroksessa itäsiivessä. Huone oli suuri ja avara, jota koristi kauniit maalaukset. Jaylian puhelin soi ja luurin toisessa päässä vastattiin:
– Bonnie tässä hei, sinä et ikinä arvaa tätä Jaylia.
– No kerro! Jaylin pakotti.
– Se Darin, niin siinä sen vanhemmissa on jotain tosi outoa. Tule meille, niin me kerrotaan kaikki, Bonnie selitti.
– Bonnie, ketkä me?
– Tule nyt, täällä on Elena, Sam ja Darin.
– Darin? Jaylia ihmetteli, mutta Bonnie oli jo sulkenut puhelimen.
Jaylia ei aikaillut, vaan ampaisi Bonnien luo. Jo oli eriskummallista, miten Darin voi olla siellä, jos kerta hänen vanhemmistaan oli kysymys, Jaylia mietti. Pian hän ryntäsi Bonnien huoneeseen, jossa kaikki muut jo istuivat lattialla.
– Hei kaikki, mistä ihmeestä te oikein puhutte? Jaylia melkein huusi kiihtyneenä.
– Rauhoitu nyt Jaylia, Sam sanoi. Jaylia istuutui lattialle muiden seuraan ja Bonnie selitti:
– Katsos, minä epäilen, tai, minä tiedän, että näin, kuinka Darinin vanhemmat, he katsos muuttivat aivan meidän naapuriimme, niin näin, kuinka Darinin vanhemmat menivät aamuyöllä ulos ja...
– Kuules nyt Bonnie, sinä varmasti kuvittelit koko jutun, Darin sanoi äkkiä.
– En takuulla kuvittele! Siis, minä näin, kuinka D-A-R-I-N vanhemmat menivät yöllä ulos ja menivät heidän pienelle hautuumaalleen, Bonnie jatkoi, kunnes Darin taas keskeytti hänet:
– Kuten sanoin, sinä erehdyit.
– Anna minä nyt sanon loppuun. Niin hautuumaalla, ne avasivat suuret arkut auki ja…
– Nyt riittää Bonnie! Tule Jaylia, lähdetään täältä, meillä on parempaakin tekemistä, kuin kuunnella soopaa minun vanhemmistani, Darin sanoi. Jaylia oli kahden vaiheilla, mutta sanoi sitten:
– Bonnie, anteeksi, mutta minustakin sinä olet nyt turhan ilkeä Darinin vanhemmille. Bonnie tokaisi:
– No omapa on asiasi!
Darin ja Jaylia menivät ulos. Darin sanoi:
– Ethän sinä uskonut sitä soopaa vanhemmistani, Jaylia?
– En tietenkään. Samassa ulkona alkoi hämärtyä.
– Ajattelin tässä, että voisit tulla meille.
– No...voinhan minä, Jaylia myöntyi. Yhdessä he kävelivät Bonnien naapuriin, jossa poika asui. Darinin kartano, jos mahdollista, oli vielä suurempi ja vanhempi, kuin Jaylian koti. Päästyään sisälle he kuulivat, kuinka puhelimen pirinä kajahteli jossain päin kartanoa. Darin sanoi pahoittelevasti:
– Jaylia, odota tässä, minä käyn vastaamassa. Jaylian ei tarvinnut kauaa paikoillaan istua, kun hän kuuli puhetta läheisen oven takaa. Hän siirtyi aivan kiinni oveen ja kuuli naisen äänen sanovan:
– En malta odottaa, kohta on aika. Miesääni vastasi:
– Niin, hetki on käsillä. Claire, onhan kaikki muu jo valmista?
– On kulta, puku ja kaikki. Hankin tänä vuonne poikkeuksellisen hienon puvun. Seuraavaksi mies ääni sanoi hieman huolestuneena:
– Muistithan jättää lääkkeen ottamatta, emme tarvitse sitä tänä iltana.
Mutta sitten Jaylia kuuli askelia ja kavahti kauemmaksi ovesta juuri sopivasti, sillä Darin saapui. Hän näytti jotenkin kalpeammalta ja sanoi hiljaa:
– Paljon onnea kulta, nyt on täysi kuu ja meidän syntymäpäivämme. Sitten he molemmat kasvoivat nuorista aikuisiksi. Jaylia sanoi hermostuneena:
– Darin, mikä sinun on? Olet erilainen, kuin ennen…
– Jätin antivampiriinin ottamatta.
– Minkä, onko se jokin lääke? Sairastatko samaa tautia, kuin äitisi? Mutta Darin oli muuttunut jo kokonaan valkeaksi ja hänen hampaansa, liian pitkät kulmahampaansa välkkyivät hänen kumartuessaan Jaylian kaulan ylle.
Jaylia tunsi muutoksen tapahtuneen ja parahti:
– Vampyyri! Sinä olet vampyyri, sinun vanhempasikin ovat. Voi ei, sittenhän Bonnie puhui koko ajan totta, enkä minä uskonut häntä. Ja nyt minäkin olen…
– Kulta, minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua. Emme voi elää yhdessä, ellen olisi purrut sinua, Darin sanoi.
– Minä rakastankin, rakastin alusta asti, Jaylia sopersi. Sitten rouva Claire saapui eteishalliin ja sanoi rauhoittavasti:
– Jaylia kulta, olet aivan ihastuttava vampyyri. Calairekin ole aivan valkoinen ja hänen punaiset silmänsä hohtivat.
– Minun vanhempani, tahdon heidän luokseen! Jaylia melkein itki. Claire alkoi selittää:
– Kultaseni, äitisi ei enää tunne sinua, eikä muista. Niin on aina ollut. Meidän sukumme kuuluvat yhteen, vaikka isoäitisi teki kaikkensa vampirismia vastaan. Hänen takiaan sinun äitisi ei muista neljää tytärtänsä.
– Mitä? Onko minulla sisaria? Jaylia kysyi sekavana.
– On, kolme kaunista vampyyria, jotka ovat poikieni ihastuttavia vaimoja. Äitisi Alyssa tulee saamaan vielä yhden tyttären, josta ei ole tuleva vampyyri. Hän saa elää normaalia elämää, kunnes meidän suvussamme syntyy poika, joka saa vaimokseen hänen lapsensa. Jaylia tärisi kyynelten virratessa pitkin hänen valkoisia poskiaan. Darin kietaisi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi vaativasti:
– Nyt riittää äiti! Ei hääyönä saa itkeä. Jalya vaihtoi vaitonaisesti harmaan hääpuvun ylleen.
Jalya lopetti itkemisen ja katsoi ulos. Oikeastaan hän halusi sinne, pimeä veti häntä puoleensa. Kun he pääsivät ulos, oli luupuiden ja sinertävien hortenssien joukossa kymmeniä muita kalpea ihosia vampyyrejä, joiden punaiset silmät hohtivat pimeässä. Jaylia arveli heidän olevan Darinin sukulaisia. Darin veti hänet yhden luupuun alapuolella ja sanoi:
– Tahdothan vaimokseni kulta? Jaylia oli heikkona ja vastasi:
– Tahdon… He suutelivat pitkään, muiden katsoessa hiljaa heitä. Herra ja rouva Bloodsucker olivat tyytyväisen näköisiä ja alkoivat tarjoilla vieraille cocktaileja. Darin kysyi tuoreelta vaimoltaan:
– Tahtoisitko nähdä siskosi? Jaylian poskelle vierähti kyynel ja hän sanoi:
– Voi Darin, tahtoisin.
Darin ja Jaylia kutistuivat ja kasvattivat selkäänsä suomuiset siivet. Yhdessä he lensivät kohti muita lepakoita, kohta Jaylian sisaria.
The End.
Ainiin, huomasin tarinassani yhden epäkohdan. Se, kun Darin tuli uudeksi oppilaaksi Jaylinin luokalle, mutta Darinhan kasvoi jo samana päivänä aikuiseksi. Tai no, voivathan nuoret simit mennä samana päivänä vielä kouluun, jona iltana he kasvavat aikuisiksi. ;)
Mutta kommentteja? Saattoi olla joidenkin mielestä liian pitkä, mutta minä en osaa lopettaa tarinoitani kesken, oli pakko kirjoittaa kerralla loppuun asti. :)
Jaylin Jasonin kohtalo
Tarinani henkilöt:
Alyssa Jason: Toimii Jasonin perheen äitihahmona. Aikuinen.
Neil Jason: Alyssan aviomies. Aikuinen.
Jaylin Jason: Alyssan ja Neilin tytär. Nuori.
Claire Countress Bloodsucker: Salaperäien nainen. Aikuinen
Mr. Count Bloodsucker: Clairen rakastettu. Tiettävästi Bloodsuckerit eivät ole avioliitossa.
Darin Yell Bloodsucker: Clairen ja Mr. Countin poika. Nuori.
Alkaa:
Hämärä oli juuri laskeutunut The Deceased’n naapurustoon, kun ovikello soi uhkaavasti. Herra Jason laski haarukan hitaasti alas ja sanoi vaativasti:
– Ei avata ovea näin myöhään.
– Miksi ihmeessä isä? Jaylin kysyi.
– Sinun on aika mennä nukkumaan Jaylin, isä sanoi maltillisesti. Happamena tyttö nousi ruokapöydästä ja lähti kipuamaan narisevia portaita pitkin ylös. Ovikello soi uudestaan ja Alyssa sanoi hänkin:
– Niin, miksi emme avaisi ovea? Ovikello jatkoi soimistaan.
– Luulisi sinun jo oppineen, Alyssa. Me emme ota turhia riskejä, Neil vastasi ja nousi ruokapöydästä mennäkseen nukkumaan. Alyssa jäi yksin ruokasaliin ja ovikello soi uudestaan. Hän ei enää voinut vieraanvaraisuudelleen mitään ja nousi pöydästä.
Alyssa avasi vanhan kartanonsa ulko-oven hitaasti auki. Varjossa seisoi nainen mustaan leninkiin pukeutuneena. Nuttura ja kalliit korut kertoivat hänen olevan myös antiikkisen kartanon omistaja, niin kuin melkein kaikki The Deceased’n naapuruston asukkaat.
– En taida tuntea teitä, rouva? Mutta tulkaa toki sisään, Alyssa kehotti. Pitkä leninki laahasi maata naisen astuessa sisään valtavaan eteiseen.
– Iltaa rouva Jason, me tunnemme kyllä, nainen sanoi. Alyssa vastasi kovin pahoittelevasti:
– Voi olla, mutta saisinko kuitenkin kuulla nimenne vielä uudelleen?
– Claire Countress Bloodsucker, pelkkä Claire riittää, nainen vastasi ja näytti kärsivältä. Alyssa ei mitenkään voinut muistaa tavanneensa koskaan ketään Clairea, mutta hymyili kuitenkin ja sanoi:
– Niin, Claire… Nyt on kovin myöhä, mutta voin kuitenkin tarjota teille jotain, juomista ehkä? Claire nyrpisti hieman suutaan ja kaivoi pikkuisen pullon taskustaan. Hän joi siitä pienen kulauksen ja sanoi:
– Minua vaivaa eräs tauti, joten siksi tämä lääkepullo.
– Sitten jätämmekin juomisen toiseen kertaan, haluat varmaan istuutua? Alyssa puheli. Naiset menivät saliin, jossa oli runsaasti samettisia sohvia ja vanhoja kirjahyllyjä. Seiniä koristivat isot seinävaatteet. He istuutuivat yhdelle sohvista ja Claire kysyi:
– Tahtoisin kovasti kuulla tyttärestänne, Jaylinistä. Alyssa oli kovin ihmeissään, mutta kertoi:
– Jaylin, niin rakas tyttäreni, jäi ainokaiseksemme. Iso tyttöhän hän jo on ja kovin omapäinen. Hän ei halunnut mennä yliopistoonkaan. Calaire hymyili aidosti ja sanoi:
– Tahdoin tietää, että kaikki on niin kuin pitääkin.
– Anteeksi, miten niin kaikki on, niin kuin pitääkin? Alyssa ihmetteli.
– Nyt minun pitää mennä, Claire sanoi ja nousi sohvalta. Ovella hän vielä sanoi:
– Enää meidän ei tarvitse nähdä.
Alyssa ei tiennyt, mitä ajatella tästä kummasti käyttäytyvästi naisesta. Lopulta hän päätteli Clairen olevan joku nuoruuden ystävä, jota hän ei vain muistanut ja meni nukkumaan. Ennen kuin Alyssa nukahti, hän tönäisi hellästi vieressä nukkuvaa miestänsä. Neil heräsi ja sanoi:
– Mitä nyt kulta? Alyssa oli ajatellut kertoa naisesta, mutta sanoikin:
– Ei mitään, halusin vain sanoa hyvää yötä. Neil suuteli vaimoaan otsalle ja he nukahtivat kumpikin.
Seuraavana aamuna Alyssa heräsi kukon laulun aikaan ja kokkasi keittiössä paahdettavia leivonnaisia. Jaylin huuteli ruokasalin puolelta:
– Minulla on kauhea kiire, pitääkö sitä heti aamusta tehdä jotain glamouria?
– Kultaseni, se on glorious, ei glamour. Ja aamiainen on nyt valmis, Alyssa sanoi ja toi lautasellisen kukkuroillaan olevia leivonnaisia. Samaan aikaan Neilkin tuli ruokasaliin ja haisteli ihanaa tuoksua.
– Niin kauhea vaiva, ja sait tehtyä vain paahdettavia leivonnaisia? Jaylia ihmetteli närkästyneenä ja alkoi hotkia ruokaa lautaseltaan. Koulubussi tulisi aivan kohta.
– Älähän hotki, menee hyvä ruoka hukkaan, Neil sanoi ja ryhtyi syömään omaa osuuttaan. Pian Jaylian ja Neilin kyydit odottelivat jo pihalla. Alyssa antoi molemmille lähtösuukon, hän kun jäisi taas koko päiväksi yksin kartanoon.
Jaylia kiirehti bussiin. Pian hän jo loikkasi siitä ulos ystäviensä luo. Jaylialla oli oma ystäväpiirinsä, johon kuuluivat Bonnie, Elena ja Sam. Luokkaan päästyään opettaja esitteli heille uuden oppilaan:
– Toivottakaamme uusi oppilas tervetulleeksi. Darren, esittelepä itsesi. Kalpean näköinen poika astui opettajan viereltä edemmäs ja sanoi:
– Minä olen Darin Yell Bloodsucker. Luokkaan laskeutui vaikuttunut hiljaisuus, sillä pojan nimessä oli jotain kunnioittavaa. Darin meni Jaylinin viereen osoitettuun pulpettiin. Jaylin kuiskasi uudelle tulokkaalle:
– Hei, minä olen Jaylin. Darin näytti oudon kiinnostuneelta ja sanoi:
– Niin, äitini puhuu sinusta usein Jaylin. Jaylin näytti niin hämmästyneeltä, että Darinin oli pakko nauraa hänelle. Kun tunti loppui, Bonnie je Elena tulivat Jaylian ja Darinin luo. Suorasuinen Bonnie sanoi heti:
– Darin, me voimme olla kanssasi.
– Eiköhän se ole niin päin, että minä voin olla teidän kanssanne, Darin sanoi hyväntuulisena. Siitä lähtien Darin oli heidän ystävänsä.
Kun Jaylia pääsi kotiin, hän ryntäsi heti esittelemään uutta todistustansa. Alyssa onnitteli tytärtänsä ja kysyi:
– Miten koulupäivä meni?
– Eipä mitään uutta…Tai odotas, tulihan meille uusi oppilas, Darin joku Bloodsucker. Alyssa melkein pudotti kädessä olevan todistuksen sen kuultuaan ja sanoi:
– Ai Bloodsucker? Minä taidan tuntea hänen äitinsä…
– Miten ihmeessä, hehän ovat vasta tulleet tänne? No kuka hän on? Jaylia uteli.
- Claire Countress Bloodsucker, Alyssa sanoi.
– No, olisi hauska kuulla, minkälainen Darinin äiti on, Jaylia sanoi.
– En…tiedä hänestä paljoa, muuta kuin sen, että hän sairastaa jotakin harvinaista tautia, Alyssa kertoi. Ovi kävi ja Neil astui sisään ja sanoi iloisesti:
– Hei! Mistäs te täällä puhutte? Alyssa vastasi kiireesti:
– Ei mikään tärkeä juttu, ihan vain Jaylian todistuksesta.
– Ai minun todistukseni ei ole tärkeä! Jaylia jupisi ja meni tekemään läksyjään.
Jaylian huone oli kartanon toisessa kerroksessa itäsiivessä. Huone oli suuri ja avara, jota koristi kauniit maalaukset. Jaylian puhelin soi ja luurin toisessa päässä vastattiin:
– Bonnie tässä hei, sinä et ikinä arvaa tätä Jaylia.
– No kerro! Jaylin pakotti.
– Se Darin, niin siinä sen vanhemmissa on jotain tosi outoa. Tule meille, niin me kerrotaan kaikki, Bonnie selitti.
– Bonnie, ketkä me?
– Tule nyt, täällä on Elena, Sam ja Darin.
– Darin? Jaylia ihmetteli, mutta Bonnie oli jo sulkenut puhelimen.
Jaylia ei aikaillut, vaan ampaisi Bonnien luo. Jo oli eriskummallista, miten Darin voi olla siellä, jos kerta hänen vanhemmistaan oli kysymys, Jaylia mietti. Pian hän ryntäsi Bonnien huoneeseen, jossa kaikki muut jo istuivat lattialla.
– Hei kaikki, mistä ihmeestä te oikein puhutte? Jaylia melkein huusi kiihtyneenä.
– Rauhoitu nyt Jaylia, Sam sanoi. Jaylia istuutui lattialle muiden seuraan ja Bonnie selitti:
– Katsos, minä epäilen, tai, minä tiedän, että näin, kuinka Darinin vanhemmat, he katsos muuttivat aivan meidän naapuriimme, niin näin, kuinka Darinin vanhemmat menivät aamuyöllä ulos ja...
– Kuules nyt Bonnie, sinä varmasti kuvittelit koko jutun, Darin sanoi äkkiä.
– En takuulla kuvittele! Siis, minä näin, kuinka D-A-R-I-N vanhemmat menivät yöllä ulos ja menivät heidän pienelle hautuumaalleen, Bonnie jatkoi, kunnes Darin taas keskeytti hänet:
– Kuten sanoin, sinä erehdyit.
– Anna minä nyt sanon loppuun. Niin hautuumaalla, ne avasivat suuret arkut auki ja…
– Nyt riittää Bonnie! Tule Jaylia, lähdetään täältä, meillä on parempaakin tekemistä, kuin kuunnella soopaa minun vanhemmistani, Darin sanoi. Jaylia oli kahden vaiheilla, mutta sanoi sitten:
– Bonnie, anteeksi, mutta minustakin sinä olet nyt turhan ilkeä Darinin vanhemmille. Bonnie tokaisi:
– No omapa on asiasi!
Darin ja Jaylia menivät ulos. Darin sanoi:
– Ethän sinä uskonut sitä soopaa vanhemmistani, Jaylia?
– En tietenkään. Samassa ulkona alkoi hämärtyä.
– Ajattelin tässä, että voisit tulla meille.
– No...voinhan minä, Jaylia myöntyi. Yhdessä he kävelivät Bonnien naapuriin, jossa poika asui. Darinin kartano, jos mahdollista, oli vielä suurempi ja vanhempi, kuin Jaylian koti. Päästyään sisälle he kuulivat, kuinka puhelimen pirinä kajahteli jossain päin kartanoa. Darin sanoi pahoittelevasti:
– Jaylia, odota tässä, minä käyn vastaamassa. Jaylian ei tarvinnut kauaa paikoillaan istua, kun hän kuuli puhetta läheisen oven takaa. Hän siirtyi aivan kiinni oveen ja kuuli naisen äänen sanovan:
– En malta odottaa, kohta on aika. Miesääni vastasi:
– Niin, hetki on käsillä. Claire, onhan kaikki muu jo valmista?
– On kulta, puku ja kaikki. Hankin tänä vuonne poikkeuksellisen hienon puvun. Seuraavaksi mies ääni sanoi hieman huolestuneena:
– Muistithan jättää lääkkeen ottamatta, emme tarvitse sitä tänä iltana.
Mutta sitten Jaylia kuuli askelia ja kavahti kauemmaksi ovesta juuri sopivasti, sillä Darin saapui. Hän näytti jotenkin kalpeammalta ja sanoi hiljaa:
– Paljon onnea kulta, nyt on täysi kuu ja meidän syntymäpäivämme. Sitten he molemmat kasvoivat nuorista aikuisiksi. Jaylia sanoi hermostuneena:
– Darin, mikä sinun on? Olet erilainen, kuin ennen…
– Jätin antivampiriinin ottamatta.
– Minkä, onko se jokin lääke? Sairastatko samaa tautia, kuin äitisi? Mutta Darin oli muuttunut jo kokonaan valkeaksi ja hänen hampaansa, liian pitkät kulmahampaansa välkkyivät hänen kumartuessaan Jaylian kaulan ylle.
Jaylia tunsi muutoksen tapahtuneen ja parahti:
– Vampyyri! Sinä olet vampyyri, sinun vanhempasikin ovat. Voi ei, sittenhän Bonnie puhui koko ajan totta, enkä minä uskonut häntä. Ja nyt minäkin olen…
– Kulta, minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua. Emme voi elää yhdessä, ellen olisi purrut sinua, Darin sanoi.
– Minä rakastankin, rakastin alusta asti, Jaylia sopersi. Sitten rouva Claire saapui eteishalliin ja sanoi rauhoittavasti:
– Jaylia kulta, olet aivan ihastuttava vampyyri. Calairekin ole aivan valkoinen ja hänen punaiset silmänsä hohtivat.
– Minun vanhempani, tahdon heidän luokseen! Jaylia melkein itki. Claire alkoi selittää:
– Kultaseni, äitisi ei enää tunne sinua, eikä muista. Niin on aina ollut. Meidän sukumme kuuluvat yhteen, vaikka isoäitisi teki kaikkensa vampirismia vastaan. Hänen takiaan sinun äitisi ei muista neljää tytärtänsä.
– Mitä? Onko minulla sisaria? Jaylia kysyi sekavana.
– On, kolme kaunista vampyyria, jotka ovat poikieni ihastuttavia vaimoja. Äitisi Alyssa tulee saamaan vielä yhden tyttären, josta ei ole tuleva vampyyri. Hän saa elää normaalia elämää, kunnes meidän suvussamme syntyy poika, joka saa vaimokseen hänen lapsensa. Jaylia tärisi kyynelten virratessa pitkin hänen valkoisia poskiaan. Darin kietaisi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi vaativasti:
– Nyt riittää äiti! Ei hääyönä saa itkeä. Jalya vaihtoi vaitonaisesti harmaan hääpuvun ylleen.
Jalya lopetti itkemisen ja katsoi ulos. Oikeastaan hän halusi sinne, pimeä veti häntä puoleensa. Kun he pääsivät ulos, oli luupuiden ja sinertävien hortenssien joukossa kymmeniä muita kalpea ihosia vampyyrejä, joiden punaiset silmät hohtivat pimeässä. Jaylia arveli heidän olevan Darinin sukulaisia. Darin veti hänet yhden luupuun alapuolella ja sanoi:
– Tahdothan vaimokseni kulta? Jaylia oli heikkona ja vastasi:
– Tahdon… He suutelivat pitkään, muiden katsoessa hiljaa heitä. Herra ja rouva Bloodsucker olivat tyytyväisen näköisiä ja alkoivat tarjoilla vieraille cocktaileja. Darin kysyi tuoreelta vaimoltaan:
– Tahtoisitko nähdä siskosi? Jaylian poskelle vierähti kyynel ja hän sanoi:
– Voi Darin, tahtoisin.
Darin ja Jaylia kutistuivat ja kasvattivat selkäänsä suomuiset siivet. Yhdessä he lensivät kohti muita lepakoita, kohta Jaylian sisaria.
The End.
Ainiin, huomasin tarinassani yhden epäkohdan. Se, kun Darin tuli uudeksi oppilaaksi Jaylinin luokalle, mutta Darinhan kasvoi jo samana päivänä aikuiseksi. Tai no, voivathan nuoret simit mennä samana päivänä vielä kouluun, jona iltana he kasvavat aikuisiksi. ;)
Mutta kommentteja? Saattoi olla joidenkin mielestä liian pitkä, mutta minä en osaa lopettaa tarinoitani kesken, oli pakko kirjoittaa kerralla loppuun asti. :)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Parhaimpia vamppyyri tarinoit, vaikka niitä paljo onki täällä. Harmi et lopetit.. Siistiä muuten, ku suomentaa noi sun nimet X) verenimijä...
Toi vainajien naapurusto on paras, the deceased naapurusto... X)
Liian pitkä minulle, luin alun ja lopun, ne oli hyvii.
Viittiks melliex suomentaa ne loputki nimet? Ku. en osaa
Tää oli hyvä tarina! :)
Kiitosia, huomasin muuten kaksi muutakin epäkohtaa. Toinen se, kun Jaylinin nimi vaihtui kesken kaiken Jayliaksi. Siis alunperin sen piti olla Jaylin, mutta sitten aloin jostain syystä kirjoittamaan Jaylia... ;) Toinen on tuon Clairen nimi, Claire Countress Bloodsucker. Kun Countess tarkoittaa suomeksi Kreivitärtä, mutta Countress ei tarkoita mitään, r oli siis liikaa. :P
Joku halusi suomennoksia:
Claire Countress (ilman r:ää oikesti) Bloodsucker =Claire kreivitär Verenimijä
Mr. Count Bloodsucker =Herra Kreivi Verenimijä
Darin Yell Bloodsucker =Darin Ulvoja Verenimijä
The Deceased'n naapurusto =Vainajien naapurusto
Lisää kommenttia saa laittaa. :)
Parhaimpia tarinoita, joita olen tällä palstalla lukenut. :D
Ulvojaa vaan huutoa tai ulvontaa. Yeller tarkoittaisi ulvojaa. Oli kyllä ihan hyvä tarina muuten. :)
Noh, en tiedä, mikä on ulvoja, mutta tiedän kyllä, että Yell tarkoittaa verbimuodossa; ulvoa, huutaa, rääkyä... Mikähän olisi ulvoja? ;)
Hyvä tarina! :) Tuommoisia on aina mukava lukea! Saat nyt kyllä kirjoittaa enemmänkin, tämä tarina kun oli niin loistava. :D
Vau =D Tosi hyvä.
Kiitoksia kaikille, oli kiva saada noinkin positiivisia kommentteja
ei mitenkään pahalla mutta sanoit mulle että et tykkää mistää semmosesta et "aattelimpa kirjottaa tarinan" tms... ja ite sitte laitat kaikkea tommosta tarinan alkuun ja vähä loppuu.. ei tarkota mitenkää pahalla mutta ihmetyttää tommone :/
tosi tosi hyvä tarina.. :DD uhontui sanoa se aikasemmassa viestissä :| mutta hyvä hyvä hyvä hyvä tarina.. kirjotahan lisää tarinoita ku mieleesi tulee hyvä juoni ;DD
Tuota, miten tuo lauseeni "ajttelinpa kirjoittaa tarinan" liittyy niihin minun laittamiin kommentteihin sinulle "miksi aina näitä voivotteluita tarinoiden alussa". Minä painotin, että ei houkuttele lukemaan, jos laittaa tämmöisiä kommentteja: "että oli kauhea kiire tai, "tein vain ku oli niin tylsää", tai "tästä tuli tosi huono" yms. Sanoin vain tarinani alussa, että "aattelinpa kirjoittaa tarinan", ja se on minusta hieman eri aisia, kuin mitä sinulle huomautin.^^
Mutta kiitos muuten.
joo ei sit mitää :D selvispähä seki =)
ja muista että melliks määrää.. eikä varmasti ole ikinä väärässä. ja olkoon viimeinen sana aina melliksin.
Mielelläni sinua määräisin, mutta vaikutusvaltani ei taida yltää sinuun? :)
Tiedän, sinä et pidä minusta ja tiedätkö mitä, haluaisin tietää, miksi et? En kuitenkaan aijo/yritä miellyttää kaikkia.
Totta, minusta on mukava saada sanoa viimeinen sana, riippuen tietenkin hieman tapauksesta... :P