Olen ottamassa kesäksi (ehkä myöhemmin ostankin) 15v. suokkitamman. Tyttö on nyt todella tukevassa kunnossa koska sitä ei ole liikutettu yli vuoteen, eli saanut vaan olla. Nyt olisi tarkoitus alottaa liikutus.
Ongelma vain on että ruokinnasta olen aika pihalla kaikkien kirjojen lukemisten jälkeenkin. Voisitteko antaa jonkun esimerkin miten omaa samanlaista hepoanne ruokkisitte? Ja mitä kaikkea sille nyt sitten annetaan päivän aikana? Kiitos.
Suokkitamman ruokinta?
4
605
Vastaukset 4
- Suokki-ihminen
Antaisin vapaasti heinää ja lisäksi Racing Prixiä kevyen liikunnan määrän mukaan, eli 2kg päivässä, sekä Racing Rocky-nuolukiven saataville. Itse en anna kauraa ollenkaan suokki orilleni Prixin lisäksi, se riittää yksinäänkin heinän ja kiven kanssa tyydyttämään raskaammassakin liikunnassa olevan hevosen ravinnontarpeen.
Liikunta kannattaa aloittaa todella maltillisesti. Hyvätempoinen, pitkä kävelylenkki polttaa rasvaa paremmin kuin juoksu. Tietysti kannattaa kysyä, miten hevosta aikaisemmin on ruokittu, sillä ruokinnassa ei välttämättä ole mitään vikaa, vaan liikunnan puutteessa. Liikunnan lisääminenkin hyvin suurella todennäköisyydellä auttaa painon normalisoitumiseen. Ruokinta on aina tarkka asia ja ennen kuin ruokavaliota lähdetään muuttamaan, on syytä miettiä, olisiko muissa asioissa tarkistamisen/muuttamisen varaa.
Hauskaa hevoskesää!- glowy
jep, maltillinen aloitus liikunnassa. itse en käytä prixiä, joten siitä en osaa antaa kommenttia, mutta mikäli hevoselle on tarjolla vihreää ruoho kesällä, niin mielestäni kivennäis kivi (merkillä ei väliä) tarjolle. mikäli hevonen on sitä tyyppiä että syö kaiken mitä näkee, niin heinääkin voi vähentää, sillä useilla vanhemmilla suokki tammoilla on heinämaha. kaura on tällähetkellä halvin rehu, itse olen sitä käyttänyt. mikäli mahdollista, niin litra päivässä, eli puol aamulla ja puol illalla, niin sillä harraste hepo tulee toimeen mielestäni ihan hyvin... liikunnan lisääntyessä, pitää myös kaura määrää lisätä. (kirjoissa on paljon tietoa, mutta käytäntö on aina se mistä se oppi hevosalalla tulee.) Mukavaa kesää pollen kanssa.
- Harioz
Kiitos.
- moona
heinää reilusti 3 kertaa päivässä
Kauraa annan puoli litraa kerran päivässä,koska suokki tukevassa kunnossa ja liikuntaa tulee pari kertaa viikossa.Tarhassa jaloittelee päivittäin.Kivennäiset kauran joukkoon.Talvella pellavansiemenrouhetta kuumaan veteen turpoamaan ja vesikin tulee hyvin juotua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666