pakko tunnustaa..

Sain ajokortin vasta 6kk sitten ja jouduin helmikuussa kolariin.
Pelkään aivan hirveästi ajaa autolla (ilman tuota kolariakin) mutta liikennesääntöjen mukaan aluksi ajelin.
Eli 100km/h jos liikennemerkki niin näytti jne.
Mutta totesin sen aivan hyödyttömäksi ja siiryin ajamaan ali nopeutta koska huomasin että esim 100km/h tunnissa ajaessani ohittelu oli samanlaista kuin 80km tuntinopeudella.
Jos taakseni tulee rekka tai pitkä jono niin pysähdyn ensimmäiseen mahd paikkaan ja päästän ohitse.
Mutta koska pelkään sitä tilannetta että minut ohitetaan niin hiljennän vauhtia entisestään ja takana ajavat menettää hermojaan.
Kuitenkin ajokortti on minulle tarpeellinen ja tarvitsen sitä käydäkseni asioilla ja vanhempieni luona on minun pakko ajaa autolla.
Mutta niinkauan kun on aivan sama kuinka hiljaa tai sallittua nopeutta ajan ja minut ohitetaan jokatapauksessa tulen olemaan liikenteenvaarantaja.
Miksei saman tien anneta nykyäänkin 80 lätkiä auton ikkunaan vasta kortin saaneille niin meidät voisi ohittaa mitään ajattelematta.
Ja joskus jos joku auto ajaakin hiljempaa saattaa yksi syistä olla lähiaikoina sattunut kolari ei silloin uskalla heti lähteä täysillä ajamaan. Eikä se silti tarkoita sitä etteikö saisi ajaa siellä missä muutkin.
Minunkin täytyy oppia ajamaan liikenteen seassa , ei siinä auta se että harjoittelen pikku tai metsäteillä.
ehkä joskus minustakin tulee samanlainen ohittelija kuin teistäkin (mitä en todellakaan toivo) vaikka se on naurettava ajatus kun en uskalla ohittaa edes traktoria niin sääli sitten niitä vastakortin saaneita tai kolarista selvinneitä kuskeja kun vain omaa napaani ja matkaani ajelen ajattelematta muita autoilijoita.
6611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ajamaan opit tosiaan vain ajamalla.
Onko autosi varmasti kunnossa jos noin pelottaa: rengaspaineet, pyöränkulmat, lasit puhtaat, oma näkökyky ok...
Aja rohkeasti muun liikenteen mukana vaan!

Äänestä

kaikkihan me joskus ollaan aloittelijoita liikenteessä oltu,ei siinä ole väärää jos siellä pelkää,se päin vastoin on tervettä.pelkää siellä jopa rekkakuskitkin välillä! vaikka ovat ammatikseen tienpäällä! aja paljon siinä sitä oppii miten uskaltaa ajaa!!!!
rohkeutta vaan!! ;)

Äänestä

Annat sitä tilaa sinne oikealle, sitten kun tulen ajelemaan taaksesi, etkä jää pyörimään keskiviivalle.

Äänestä

Mutta jos vielä vuodenkin päästä pelottaa ja ajelet edelleen hyvin hiljaa, voisi olla paikallaan miettiä, sopiiko autoilu sinulle. Ota vaikka muutama ylimääräinen ajotunti ajo-opettajalta tms.

Äänestä

olen sitä mieltä että jos pelkää liikenteessä niin ei ole sopiva ihminen liikenteeseen.

Pelkääminen kertoo siitä että ei ole kaikki asiat hallinnassa.

Äänestä

Nyt olen tämän kesän aikana kerännyt rohkeutta ja osittain päässyt peloistani yli.
Ajan sallittua nopeutta eikä ohitustilanteet enää pelota minua niin paljon.
Rekkoja pelkään vieläkin mutta se ei haittaa ajamistani.
olen ajanut niin paljon kuin mahdollista ja tiedostan sen että mitä tahansa voi tapahtua liikenteessä eikä pelkääminen auta asiaa.
ehkä ensi kesään mennessä olen saanut ajokokemusta lisää ja itsevarmuuttakin.
edelleenkin jos jonoa kertyy taakse tai rekka niin pysäytän levikkeelle etten aiheuta muille turhia riskejä ja vaaratilanteita.
ja nyt osaan ottaa laitaan kun minut ohitetaan.
kolari jonka kevät talvella ajoin vaikutti niin voimakkaasti että sen käsittelemiseen meni tämä puoli vuotta.
turvallista matkaa kaikille tiellä liikkujille=)!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä olen se liikenteen vaa... kirjoitti:

Sain ajokortin vasta 6kk sitten ja jouduin helmikuussa kolariin.
Pelkään aivan hirveästi ajaa autolla (ilman tuota kolariakin) mutta liikennesääntöjen mukaan aluksi ajelin.
Eli 100km/h jos liikennemerkki niin näytti jne.
Mutta totesin sen aivan hyödyttömäksi ja siiryin ajamaan ali nopeutta koska huomasin että esim 100km/h tunnissa ajaessani ohittelu oli samanlaista kuin 80km tuntinopeudella.
Jos taakseni tulee rekka tai pitkä jono niin pysähdyn ensimmäiseen mahd paikkaan ja päästän ohitse.
Mutta koska pelkään sitä tilannetta että minut ohitetaan niin hiljennän vauhtia entisestään ja takana ajavat menettää hermojaan.
Kuitenkin ajokortti on minulle tarpeellinen ja tarvitsen sitä käydäkseni asioilla ja vanhempieni luona on minun pakko ajaa autolla.
Mutta niinkauan kun on aivan sama kuinka hiljaa tai sallittua nopeutta ajan ja minut ohitetaan jokatapauksessa tulen olemaan liikenteenvaarantaja.
Miksei saman tien anneta nykyäänkin 80 lätkiä auton ikkunaan vasta kortin saaneille niin meidät voisi ohittaa mitään ajattelematta.
Ja joskus jos joku auto ajaakin hiljempaa saattaa yksi syistä olla lähiaikoina sattunut kolari ei silloin uskalla heti lähteä täysillä ajamaan. Eikä se silti tarkoita sitä etteikö saisi ajaa siellä missä muutkin.
Minunkin täytyy oppia ajamaan liikenteen seassa , ei siinä auta se että harjoittelen pikku tai metsäteillä.
ehkä joskus minustakin tulee samanlainen ohittelija kuin teistäkin (mitä en todellakaan toivo) vaikka se on naurettava ajatus kun en uskalla ohittaa edes traktoria niin sääli sitten niitä vastakortin saaneita tai kolarista selvinneitä kuskeja kun vain omaa napaani ja matkaani ajelen ajattelematta muita autoilijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu