Olen joskus pohtinut, millä tavoin kristillinen uskomme näkyy työelämän kuvioissa.
Elämme kiihkeätahtisessa maailmassa, jossa tehokkuudella ja sosiaalisella älykkyydellä on keskeinen asema. Monet joutuvat jättämään työnsä kun yritykset hakeutuvat muualle ja lopettavat toimintansa. Moni sairastuu uppumukseen. Monen perheen ahdinko on silloin edessä. Perheenisän ja -äidin työttömyys/uupumus vaikuttaa perheen asemaan muutoinkin kuin taloudellisesti.
Miten meidän kristittyinä tulisi suhtautua tilanteessa, jossa koemme työnantajan toimivan vastuuttomasti, vain voiton maksimointia ajatellen. Moni työttömäksi jäänyt/uupunut joutuu pohtimaan, miten selvitä asuntolainojen ja perheen muun elatuksen kanssa. Moni joutuu pohtimaan kuinka säilyttää itsekunnioituksensa tässä työnsankarien maassa.
Olen joskus kuullut saarnattavan, että kristityn tulisi tyytyä osaansa nousematta vastarintaan. Ei pitäisi olla ammattiyhdistysaktiivi, ei pitäisi osallistua julkiseen keskusteluun aiheesta.
Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ainakin taloudellisten edellytysten suhteen on arkipäivää myös uskovaisten kesken. Miten kristillisen etiikan pitäisi näkyä omassa suhtautumisessani ?
Minusta on suorastaan vastenmielistä se ajattelu, että meidän pitäisi sivustaseuraajana tai lakki kourassa pokkuroida rahan vallan edessä.
Sivistysvaltion tunnistaa siitä, miten se kohtelee heikoimmassa asemissa oleviaan. Eikö kristillinen lähimmäisenrakkaus ja sydämensivistys ohjaa meitä taistelemaan sen puolesta, että pyrimme vaikuttamaan siihen, että sosiaalista vastuuta kantaisivat myös työnantajat ja yritykset, jotka ovat useinkin saaneet valtion kassasta suuria tukia yrityksen perustamisvaiheessa.
En ole kommunismin kannalla, mutta pelkään pahoin, että olemme palaamassa takaisin torppariyhteiskunnan tyyliseen eriarvoisuuteen, jossa ei niinkään hallita demokratian keinoin vaan rahan avulla.
Itse en ole työtön, mutta tapaan lähes päivittäin uskonsisaria ja -veljiä, jotka yrittävät selvitä, eivät ainoastaan rahapulasta, vaan myös työttömyyden/uupumuksen tuomasta sosiaalisesta häpeästä.
Asia on monessa perheessä hyvin arkaluontoinen eikä siitä voida avoimesti puhua. Niissä perheissä ei tehdä lomamatkoja eikä jokavuotisia pitkiä seuramatkoja.
Uskon, että ongelman ratkaisu ei ole diakoniassa, kukaan tuskin haluaa olla alisteisessa asemassa uskonsisariinsa ainakaan rahan vuoksi - omanarvontunnon säilyttämiseen tarvitaan paljon enemmän. Ainakin selkeä sananjulistaminen ilman menestysteologista hapatusta olisi yksi tapa, miksei myös se, että olisimme kristillisen rakkauden "pakottamina" aktiivisemmin toimimassa eriarvoistumista vastaan työelämän eri kanavia käyttäen. Ammattiyhdistykset ovat osa sitä.
Minulla ei ole vastauksia, olisiko tässä keskustelun ainesta?
Elämme kiihkeätahtisessa maailmassa, jossa tehokkuudella ja sosiaalisella älykkyydellä on keskeinen asema. Monet joutuvat jättämään työnsä kun yritykset hakeutuvat muualle ja lopettavat toimintansa. Moni sairastuu uppumukseen. Monen perheen ahdinko on silloin edessä. Perheenisän ja -äidin työttömyys/uupumus vaikuttaa perheen asemaan muutoinkin kuin taloudellisesti.
Miten meidän kristittyinä tulisi suhtautua tilanteessa, jossa koemme työnantajan toimivan vastuuttomasti, vain voiton maksimointia ajatellen. Moni työttömäksi jäänyt/uupunut joutuu pohtimaan, miten selvitä asuntolainojen ja perheen muun elatuksen kanssa. Moni joutuu pohtimaan kuinka säilyttää itsekunnioituksensa tässä työnsankarien maassa.
Olen joskus kuullut saarnattavan, että kristityn tulisi tyytyä osaansa nousematta vastarintaan. Ei pitäisi olla ammattiyhdistysaktiivi, ei pitäisi osallistua julkiseen keskusteluun aiheesta.
Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ainakin taloudellisten edellytysten suhteen on arkipäivää myös uskovaisten kesken. Miten kristillisen etiikan pitäisi näkyä omassa suhtautumisessani ?
Minusta on suorastaan vastenmielistä se ajattelu, että meidän pitäisi sivustaseuraajana tai lakki kourassa pokkuroida rahan vallan edessä.
Sivistysvaltion tunnistaa siitä, miten se kohtelee heikoimmassa asemissa oleviaan. Eikö kristillinen lähimmäisenrakkaus ja sydämensivistys ohjaa meitä taistelemaan sen puolesta, että pyrimme vaikuttamaan siihen, että sosiaalista vastuuta kantaisivat myös työnantajat ja yritykset, jotka ovat useinkin saaneet valtion kassasta suuria tukia yrityksen perustamisvaiheessa.
En ole kommunismin kannalla, mutta pelkään pahoin, että olemme palaamassa takaisin torppariyhteiskunnan tyyliseen eriarvoisuuteen, jossa ei niinkään hallita demokratian keinoin vaan rahan avulla.
Itse en ole työtön, mutta tapaan lähes päivittäin uskonsisaria ja -veljiä, jotka yrittävät selvitä, eivät ainoastaan rahapulasta, vaan myös työttömyyden/uupumuksen tuomasta sosiaalisesta häpeästä.
Asia on monessa perheessä hyvin arkaluontoinen eikä siitä voida avoimesti puhua. Niissä perheissä ei tehdä lomamatkoja eikä jokavuotisia pitkiä seuramatkoja.
Uskon, että ongelman ratkaisu ei ole diakoniassa, kukaan tuskin haluaa olla alisteisessa asemassa uskonsisariinsa ainakaan rahan vuoksi - omanarvontunnon säilyttämiseen tarvitaan paljon enemmän. Ainakin selkeä sananjulistaminen ilman menestysteologista hapatusta olisi yksi tapa, miksei myös se, että olisimme kristillisen rakkauden "pakottamina" aktiivisemmin toimimassa eriarvoistumista vastaan työelämän eri kanavia käyttäen. Ammattiyhdistykset ovat osa sitä.
Minulla ei ole vastauksia, olisiko tässä keskustelun ainesta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kol 3:
22. Orjat, totelkaa kaikessa maallisia isäntiänne, ei silmänpalvelijoina ja mielistellen, vaan vilpittömin sydämin, Herraa peläten.
23. Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.
24. Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta.
25. Väärintekijä saa maksaa tekemänsä vääryyden, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.
1. Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne.
Jos me teemme työmme Jumalalle ja saamme Häneltä elatuksen, olemme raamatullisella pohjalla.
Hän käyttää inhimillisiä välikappaleita työn antamiseen ja palkanmaksuun. Alamaisuus kuuluu isännälle, niin hyvälle, kuin pahallekkin, Sana ei laita tässä ehtoja.
Ihmisinä meidän on mietittävä , miten suhtautua ajan ilmiöihin. Uskovan on parempi kärsiä, kuin tehdä vääryyttä. Tämä oikeudenmukaisuus on hyvä luonteenpiirre, mutta se voi harhautuneena johtaa siihen, että maallisen tasa-arvoisuuden ja paremman tulonjaon vaatimus paljastaa meidät mammonanpalvojiksi.
Kun teillä on elatus ja vaatteet, tyytykää niihin. Tämä sulkee pois mahdollisuuden alkaa vertailla, että tuo toinen saa niin paljon enemmän. Haluaisiko joku todella saada hyvyyttä tässä ajassa ja kadottaa sielunsa sen takia? Ei siis ole mitään kadehdittavaa niissä, jotka vääryydellä ja lain suojalla ottavat leivän toisen suusta, jokainen tulee saamaan oikeudenmukaisen tuomion.
Uskovan tulee mielestäni tehdä työnsä rehellisesti ja normaalilla ahkeruudella ja sitten saa nauttia työnsä hedelmästä hyvällä omallatunnolla.
Lähtökohta on olla itselleen rehellinen.
Siis opilliseen keskusteluun varaudu
sota-asein:
- Älä koskaan perustele omaa uskoasi.
Jos joku sitä kysyy, heitä
henkilökohtaisuuksia.
- Parhaiten väittelet, jos heität vastapuolen
helvettiin ja istut itse kannen päälle.
- Pelaaminen auttaa aina.
Sekoita lapin vanhimmat,
lestaatius ja lutteri sekamelskaksi, niin
pärjäät taas seuraavaan väittelyyn
- Älä milloinkaan vastaa kysymykseen, esitä
vastakysymys
- Miksi antaisit periksi?
Muista: valheet ovat totuutta, jos niistä on
jo sata vuotta saarnattu
- Älä missään tapauksessa lue itse Lutheria.
Puolitotuudet ja kuulopuheet riittävät.
- Muista patenttivastaukset:
"Lutherin kirjoja on niin paljon, ettei niistä
kukaan tiedä, mikä on oikea" tai
"Luther itse sanoi, että hänen kirjansa
pitäisi kaikki kuopata".
Näin pärjäät parhaiten.
Lasse-sedälle kiitos hyvästä, selkeästä pohdinnasta. Oikein koskettava puheenvuoro, jossa kristillinen näkemys tuli hyvin esille.
Kuka tyytyy vain nykyaikana elatukseen ja vaatteisiin!? Löytyykö sellaisia uskovaisa?
Ja jos nuo saa kohtuullisen helposti, miten käyttää muun ajan ja rahan!?
No sehän on yksinkertaista. Raamattu opettaa: Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sellaiselle, jolta puuttuu.
Niitä paidattomia kyllä nyt alkaa löytyä uimarannoilta, mutta tarvitsevaa ei välttämättä sieltä löydä. Uskon, että Suomestakin löytyy systeemeitä, joitten kautta voi Jumalan antamaa hyvää jakaa niille, joilta puuttuu.