Mitä virkaa kuluttajavirastoilla, elintarvikevirastoilla ym, joiden pitäisi ajaa kuluttajan asiaa. Minun tietääkseni elintarvikevirasto testaa elintarvikkeita määrätyin väliajoin. Miten on mahdollista, että esim. limuissa, hammastahnoissa ym. sallitaan myrkkyjen käytön ja luvan kanssa? Mihin voi enää luottaa. Veromarkoin tuetaan vielä virastojen toimintaa. Olen valmis jäämään kohta ennenaikaisesti eläkkeelle. Päähän ottaa.
Mitä virkaa virastoilla?
kulu
2333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kieltää stä, mitä lait ja asetukset sallii.
Jos viittaat limujen myrkyillä viime päivien bentseenikeskusteluun, täytyy muistaa, etteivät kemialliset reaktiot aina ole niin itsestäänselviä kuin voisi kuvitella. Tässä tapauksessa on kaksi sallittua ainetta, natriumbentsoaatti ja C-vitamiini, joita molempia yksinään on testattu ja turvalliseksi havaittu. Kuitenkin kun molempia aineita laitetaan samaan tuotteeseen, ne voivat tietyissä olosuhteissa reagoida keskenään ja muodostaa bentseeniä sekä jotain muuta.
Ei varmastikaan ole ollut tarkoitus, että em. reaktio syntyy. Lienee kuitenkin jonkin maan viraston ansiota, että joku on havainnut ulkomaisissa tuotteissa bentseeniä. Tämän jälkeen kotimaassa on suoritettu samat tutkimukset, todettu ongelma, ja valmistajat ovat sen jälkeen muuttaneet reseptejään. Minun mielestäni tämä homma on siis toiminut juuri niinkuin pitääkin.