Kun tuo Eija K.:kin kirjoitteli Halmeesta ajatteli Erja Kouvokin sanoa painavan sanansa.
Vaikka Halme onkin tyrinyt oman elämänsä tosi pahasti , on hän silti aina ja ikuisesti joidenkin ihmisten SANKARI.
Mitä tarkoittaa sana kansanedustaja?
Halme oli ja on sen kansan edustaja , joka ei ollut koskaan äänestänyt , eikä ehkä koskaan enää äänestäkään.
Se kansa tuli enimmäkseen ns.epäsosiaalisilta alueilta , siltojen alta ja metsistä.
Hän on heidän EDUSTAJANSA ja SANKARINSA.
Halmeen kohdalla toteutui myös se ihme , joka ei ole aikaisemmin kenenkään kohdalla toteutunut , nimittäin Halmetta äänestivät myös keski- ja hyvätuloiset työtä tekevät kansalaiset , jotka olivat tottuneet äänestämään ihan eri puolueita.
He äänestivät Halmetta protestiksi tyytymättömyydelleen nykytilanteesta.
Sääli , että Halme ei pystynyt tähän huutoon vastaamaan.
Mutta elämähän on joskus hyvinkin yllätyksellistä emmekä aina osaa ottaa sitä niinkuin se ehkä pitäisi.
Halmeen suuri äänimäärä (n.16 000 ääntä) viime eduskuntavaaleissa sai suuretkin puolueet ensimmäistä kertaa pelkäämään Perussuomalaisten nousua.
Halme nosti Perussuomalaiset jokaisen suomalaisen tietoisuuteen.
Joka haluaa vain ja ainoastaan mustamaalata Halmetta , voi ihan vapaasti itse kokeilla samaa .

Vastaukset 6
Vanhimmat
pelon julistaja? Aina tyylikäs Erja ottaa inhimmillisen katseen Halmeeseen, hyvä niin. Mutta ehkä on liioitelteltua sanoa, että keski ja hyvätuloiset olisivat tuon tuloksen tehneet.
Mieluimmin tuon tuloksen teki nuo huiputetut sotaveteraanit joiden varjolla Halme ratsasti ja tietysti nuo ikuiset metsien ja laitapuolenkulkijat jotka ihnnoivat isoa ja voimakasta matco miestä, ja tietenkin nuo skinipohjaiset tai niitä lähellä ajatuksissaan olevat.
Halme oli hetken ilmiö, oli hän sitten protesti tai "valoilmiö" mutta kuten Erja sanoi jos et huutoon vastaa nii et ole mitään. Ja siksi ihmettelen että Erjan sanontaa tuon ilmiön aiheuttaneen pelkoa suurissa puolueissa!
Ei Erja hyvä ei se aiheuta pelkoa, sillä aina näitä yksittäisiä ilmiöitä on ollut ja aina tulee olemaan. Perussuomalaisten kokonais kyvyttömyys antaa sen oikean kuvan kuitenkin. Siitä kyvyttömyydestä antoi Soini äsken telkkarissa oivan kuvan.
Ja HALME PÄÄSEE KANSANEDUSTAJAKSI MISTÄ VAALIPIIRISTÄ TAHANSA.TÄMÄ ON PERUSSUOMALAISTEN HYVÄ MUISTAA EHDOKKAITA LONKATESSAAN.
Erja Kouvo, aina tyylikäs, nainen.
Siihen se sitten loppuukin.
Tiedän , että Halmetta pelättiin.
Siis menneessä muodossa.
Olenko sanonut , että haluan eduskuntaan?
En tietenkään voi olla muuta kuin tyylikäs , olenhan nainen.
Mutta parempi kai kuitenkin tyylikäs tyhmä , kuin tyylitön tyhmä?
Hyvä Erja. Sie se olet aito karjalaistyttö joka ei sanavelkaa jää.
ps. tietysti eduskuntaan, joskusha sinnekii on valo vietävä.
Osaa olla niin vallanhimoista porukkaa nämä perusukot,ettei sinne hevillä mahdu hameväkeä...