Kunnioita vastustajaa

Sitä minä en tahdo ymmärtää näissä kiekkokeskusteluissa, että vastustajan kunnioittaminen puuttuu lähes täysin. Tänä keväänä ilmiö tuntui olevan entistäkin pahempi.

Mitä enemmän kunnioittaa vastustajaa, sitä makeammlta tuntuu voitto tästä ja toisaalta sitä vähemmän tappio kirpaisee. Tämä koskee myös yksittäisiä pelaajia. Kun osaa arvostaa vastustajan riveissä pelaavia pelaajia, niin sitä korkeammalle arvostaa kotijoukkueenkin pelaajia voiton hetkellä.

Jotta joukkue voi kehittyä, niin sen pitää oppia. Monesti vastustaja on etevämpi jollakin pelin osa-alueella ja tätä osaamista on syytä kunnioittaa. Tästä on hyvä esimerkki Kärppien ja Ässien välinen ottelusarja. Tuskin kukaan epäilee sitä, että Kärpät on näistä joukkueista taitavampi ja liikkuvampi. Silti Ässät voitti. Pahin mitä Kärpät voi tehdä on selitellä tappiota ja vähätellä vastustajaa. Se olisi virhe. Pitää tunnustaa se, että vastustaja oli parempi, analysoida ne tekijät, missä Ässät oli parempi ja katsoa, miten omaa tekemistä voisi kehittää, jotta oma joukkue ja peli kehittyisi.

Finaaleissa pelasi ne joukkueet, jotka paikan finaaleihin ansaitsi. Hyviä molemmat ja itse Kärppä-kannattajana nostan hattua niin Kerholle kuin Ässille.

2

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näitä palstoja

      lukee niin ei saa todellakaan käsitystä mistään älypelistä, saati sitten miesten pelistä. Onneks kohta alkaa UCL-finaalit, niin näkee kunnon urheilu. Ja siinähän ei suomalaiset pärjää. Valitettavasti.

    • häme vaikenee

      tällä palstalla provoilee muutama tyyppi aina eri seuran kannattajina ja heittää sontaa. Pitäis olla rekisteripakko.

      Katellaan jalkapallot kesällä pois ja palataan asiaan syksyllä. Soon moro.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2699
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2448
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2117
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      1986
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      108
      1472
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1343
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      51
      1011
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      954
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      768
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      761
    Aihe