Aapo kirjoitti tuolla aikaisemmin lastenohjelmista,kuten Pikku Kakkosesta.Nukkumatti-animaatio oli tehty DDR.ssä.Itse olin lapsi 1970-luvulla ja katselin silloin Pikku Kakkosta,mutta muita mieleen painuvia lasten ohjelmia oli esim.Tenavatuokio ja kohokohta ohjelmassa oli se kun lapset ottivat keppihevoset ja ravasivat pitkin studioa laulaen hei laukkaratsu reima.Oletko Kalle lapsena kuunnellut radiosta Markus-setää?Oikein hyvää kevättä sinulle Kalle.
Kalle hei
Japi
8749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kalle ei saata muistaa kuunnelleensa Markus-setää mutta sen hän muistaa kun radiosta tuli kuunnelmia. Ne olivat jännittäviä kuin elokuvat konsanaan. Ei taida 70-luvun lapsi edes tietää mikä kuunnelma on? Kalle voi kertoa punikkillan nuorisolle, että kuunnelma on kuin elokuva radiossa - tuntuu älyttömältä mutta kyllä kuunnelmat olivat hyviä ja paljon niitä myös kuunneltiin paljon.
Isä osti television jouluksi 1960 joten Rooman olympialaiset jäi näkemättä televisiosta mutta niin me siirryimme televisioaikakauteen.
/Kalle, joka toivottaa hyvää kevättä punikkalaan ja myös muuhun Suomeen
Vaikka olen 1970 luvun lapsi olen kuunnellut radiosta kuunnelmia,kuten Kantolan perhettä.Kuuntelen vieläkin paljon Radiota etupäässä Radio Suomea.
Arja-tätiä (:D), Naapurineljännestä, Näin naapurissa ja Naapurilähiö-ohjelmia ....
50-luvulla meidän korttelipihalla melskasi 100 alle 16 vuotista tenavaa. Oli poikkeuksellista, että koko piha hiljeni, kun radiosta tuli 10 min pätkä Kalle Kustaa Korkin seikkailuja.
Kuulin uusintoja joskus 90-luvulla. Voi surkeus, ei nykyaikana kukaan viittisi niitä kuunnella.
Moisista yksityiskohdista näkee maailman muutoksen syvyyden joissain asioissa.
ilmassa..ja se on toisaaltaan ihan hyvä.
ei nykymuksun mielestäni tarvi tyytä johonkin käpylehmään..jos kaikki tyytyy käpylehmään niin ei tapahdu kehitystä..toki kaikkea ei kannata hankkia valmista koska oma ideointi on mielestäni leikeissä tärkeintä..oli meillä mukulana oma leikkimökki mutta taisi homeeseen talo murentua..omat majat oli paljon parempia.
muniansa sorkki
..ja yhtä lutusta kuin Korkki itsekin.
Kyllä Kallekin varmaan katseli Arja-tätiä "sillä- silmällä"!