Tilojen muuntelusta ja monikäyttöisyydestä

Eli mitä mieltä olette siitä, missä suhteessa tilojen tulee olla muunneltavissa?

Tuossa kuin luin tuotaa yhtä aiempaa ketjua, niin eräs nainen (ilmeisesti) kertoi silittävänsä pyykkejä olohuoneessa, vaikka hänellä oli kodinhoitohuone - koska hän ei halunnut eristäytyä kodinhoitohuoneeseen muista.

Rakennuksia suunniteltaessa eri toiminnot sijoitetaan usein tietyllä tavalla. Normaalielämässä asiat eivät kuitenkaan mene aina siten, että kaikella on oma tarkka järjestyksensä. Olohuoneesta saattaa tulla monitoimitila ja keittiöstä asunnon toinen olohuone. On myös tiloja, joita harvoin käytetään oleskeluun, kuten ruokailuhuoneet tai takkahuoneet.

Meillä on ainakin kotosalla paljon tyhjää tilaa. Ruokailutila on, mutta siellä on vain pöytä. Yleensä syömme keittiössä jotain pikaisesti. Takkahuone on ennemminkin saunan pukuhuone, koska siellä on mukava istuskella saunan jälkeen, vaikka erillinen pukuhuonekin on kyllä olemassa.

Mielestäni tiloja ei saa eristää. Jokin järjestys on kuitenkin oltava, koska eihän vaatesäilytys voi olla olohuoneen nurkassa ja sohvilla. Minä en voi esimerkiksi sietää umpikeittiötä, koska se on helppo jättää paskaiseksi yksityiskohdaksi kattilaröykkiöineen, kun kukaan ei halua siellä olla. Usein kuulee vastausta: onhan ne astianpesukoneet. Mutta kun ei se vain ihan niinkään mene. Kun astioita pestään 2 koneellista päivässä, niin keittiö on joskus pakostakin tukossa. Samoin meillä on ulkoeteisessä pakastinarkku, mikä on tavallaan hieman kummallista. Sille ei vain ole talossa mitää muuta paikkaa, koska keittiössä on jo yksi pakastinkaappi.

Elämässä kaikki ei mene vain aina siten, että täällä tehdään sitä ja täällä tätä. Kun huonetilat jäävät riittämättömiksi, niin pulassa ollaan. Meilläkin on suhteellisen iso kodinhoitohuone, mutta varsinkin talvella on kaikki sisänarut niin täynnä pyykkiä, että kuivatan pyykkiä keittiössä ja makuuhuoneissa. Tilanne on poikkeuksellinen, joten en näe, että mitään erillisiä tiloja kaivattaisiin lisää. Asuminen on sopeutumista - kai...
8824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen itsekin usein pohtinut, miksi 'funktionalistit' halusivat jokaiselle toiminnolle eri huonetilan. Epäilemättä aatelisten kartanoissa, kuninkaiden linnoissa ja suurporvareiden taloissa oli näin, mutta eihän sellainen ole tavallisen ihmisen elämää.

Kodinhoitohuone on lempi-inhokkini! Sinnekös se 'kotirouva' pitää eristää tekemään 'epäsopivia' askareitaan niinkuin silittämistä. Minäpoika silitän ne optimistiset viisi paitaani sunnuntai-iltaisin nimenomaan olohuoneessa.

Missäs perhe kokoontuu ja missä ystävätkin asettuvat ellei keittiössä! Takkahuone, ruokasali, leikkihuone, biljardisali, pokerinurkka, pasianssialkovi, vasemman jalan kynsienleikkaussyvennys - humpuukia.

Kodissa pitää olla elämän jälkiä ja makua! On kerrassaan ihastuttavaa mennä kylään kotiin, jossa kaikkea tapahtuu kaikkialla. OK, kuivumassa olevat pyykit voisi korjata pois ennen kutsuttuja vieraita, mutta siinä se.

Kerran tai pari vuodessa on sitten kiva tehdä perusteellinen ympäristöhygieninen saneeraus ja jopa järjestää puoliksi muodollinen illallistapahtuma ilman kiljuvia kakaroita ja kiehnääviä katteja. Niitä varten ei tarvita 'salia'.

Äänestä
  • Kodinhoitohuoneelle on itse asiassa ihan oikea tarve, pestävistä, kuivattavista ja silitettävistä vaatteista lähtee paljon pölyä joka on parempi jättää kodinhoitohuoneeseen. Kun silittelet vaatteitasi olohuoneessa tulet siinä pölistelleeksi samalla koko olohuoneen.

    Samoin tupakeittiöolohuone on siinä mielessä huono ratkaisu että kokkauskäryt leviävät aivan kaikkialle. Raitista ja puhdasta ilmaa arvostava ihminen haluaa ennemmin erillisen keittiön josta käryt eivät liiemmin leviä.

    Elämä ja äksöni on mukavaa, siksi niitä haittaavat asiat kannattaakin eristää omille alueilleen, ettei näiden laatu kärsi.

    Äänestä

  • Santorum kirjoitti:

    Kodinhoitohuoneelle on itse asiassa ihan oikea tarve, pestävistä, kuivattavista ja silitettävistä vaatteista lähtee paljon pölyä joka on parempi jättää kodinhoitohuoneeseen. Kun silittelet vaatteitasi olohuoneessa tulet siinä pölistelleeksi samalla koko olohuoneen.

    Epookki voi olla vain yksi vaihe ihmisen elämässä. Sitä useimmiten seuraa arkkitehtoninen monumentaalisuus, joka ei lähde ihan heti tuosta vain käsiä yhteen läpsäyttämällä, saati eltaantuneita kumihousuja jalkaansa vetämällä. Ei, ei. Kyllä olisi pystyttävä ryhdistäytymään ja ujuttamaan toinenkin jalka tuohon epämiellyttävään paukkumateriaaliin. Tämän jälkeen olisi syytä ottaa aikalisä ja tuumiskella, millä ilveellä sen perseen saa mahtumaan tähän sanoinkuvaamattoman kiristävään mustaan kumihelvettiin. Ajan säästämiseksi annettakoon pari tuhtia vinkkiä. Toinen voisi olla verkkahousut, sellaiset lökikset, ja ensimmäinen vaikka ihan vaan semmoiset jamekset. Ja jonkin verran olisi hyvä omistaa nappulaa, ellei vintiltä näitä byysinkejä satu löytymään, eikä missään nimessä halua kulkea kylillä sukkahousut päässä ja kylmä rinki persiissä. Että paranemisiin!

    Äänestä

  • Santorum kirjoitti:

    Kodinhoitohuoneelle on itse asiassa ihan oikea tarve, pestävistä, kuivattavista ja silitettävistä vaatteista lähtee paljon pölyä joka on parempi jättää kodinhoitohuoneeseen. Kun silittelet vaatteitasi olohuoneessa tulet siinä pölistelleeksi samalla koko olohuoneen.

    Samoin tupakeittiöolohuone on siinä mielessä huono ratkaisu että kokkauskäryt leviävät aivan kaikkialle. Raitista ja puhdasta ilmaa arvostava ihminen haluaa ennemmin erillisen keittiön josta käryt eivät liiemmin leviä.

    Elämä ja äksöni on mukavaa, siksi niitä haittaavat asiat kannattaakin eristää omille alueilleen, ettei näiden laatu kärsi.

    Puhtaus, siisteys ja hyva looginen organisointi on arvostettavaa eika itsessaan ole toimivuuden ja viihtyvyyden vastakohta. Tata asiaa tietenkin voi lahestya useammalla eri tavalla, riippuen henkiloista ja kulttuuritaustoistakin.

    Toisaalta, on paljon henkiloita jotka suunnittelevat kauniin ja hygieenisen kodin, mutta voivat saastuttaa taysin palkein tuota upeaa ja toimivaa tilaa esimerkiksi tupakan- tai sikarinsavulla. Tyylikasta ja terveellista...

    Ajatusta voisi vieda viela hieman pidemmallekin ulottaen sen henkisen hygienan alueelle, kuten esimerkiksi asenteeltaan huonoon kielenkayttoon ja jopa mahdollisiin ala-arvoisuuksiin joilla saastutetaan tuon kauniiksi rakennetun talon henkista ilmaa.

    Ajatellaan vaikkapa miesta joka investoi todella upeaan haaveidensa autoon, jota sitten huoltaa, pesee, puunaa, kiillottaa oikein viimeisen paalle ja vaihtaa aina ensiluokkaiset suodattimet ja oljyt ynna muut.

    Mutta, tuo samainen mies kuitenkin tankkaa itseensa tayteen kaikella mahdollisella rasvalla ja savulla niin fyysiesti kuin henkisestikin. Taman voikin sitten kuorruttaa komealla italialaisella mittapuvulla...

    Sorry, ehka kevyesti offtopic, mutta kun kerran hygienasta puhuttiin.

    Lievaan sarkasmiin vaikuttanee myoskin se, etta tulin juuri katsoneeksi dokumenttiohjelman Irakin tilanteesta seka Tshernobilyn onnettomuudesta ja sen seurauksista, seka geopolitiittisesta tilanteesta yleensa.

    Olisipa ihmisten kaikki tyot yhta arvostettavia kuin kaikkein kauniimmat arkkitehtooniset toteutukset...Hyvaa yota kaikille!

    Äänestä

  • Santorum kirjoitti:

    Kodinhoitohuoneelle on itse asiassa ihan oikea tarve, pestävistä, kuivattavista ja silitettävistä vaatteista lähtee paljon pölyä joka on parempi jättää kodinhoitohuoneeseen. Kun silittelet vaatteitasi olohuoneessa tulet siinä pölistelleeksi samalla koko olohuoneen.

    Samoin tupakeittiöolohuone on siinä mielessä huono ratkaisu että kokkauskäryt leviävät aivan kaikkialle. Raitista ja puhdasta ilmaa arvostava ihminen haluaa ennemmin erillisen keittiön josta käryt eivät liiemmin leviä.

    Elämä ja äksöni on mukavaa, siksi niitä haittaavat asiat kannattaakin eristää omille alueilleen, ettei näiden laatu kärsi.

    No ei kai niistä vaatteista lähde senkään enempää pölyä kuin päällä olevista vaatteistakaan. Kosteat vaatteethan eivät pölise niin paljon kuin kuivat. Suurempia pölynkerääjiä ovat kaiken maailman sähkölaitteet sun muut.

    Eihän taloissa ole tyypillisesti muutenkaan enää varsinaisia umpikeittiöiltä, jotka eristetään 70-luvun tyyliin liukuovella muusta asunnosta omaksi kotelokseen. Tuo käryn leviäminen on vähän sama juttu kuin joku pyykinpesukoneen kova ääni - molemmat häiritsevät. Sellainen erillinen keittiöhän on oikeastaan aivan tympeä. Ei voi nauttia välttämättä muiden seurasta eikä seurailla televisiota, jos keittiössä ei satu olemaan sellaista.

    Elämähän on elämää. Paljon mukavampihan niitä hommia on tehdä muiden seurassa kuin eristäytyä johonkin kodinhoitohuoneeseen loputtoman pyykkivuoren pariin kolmeksi pariksi tunniksi päivässä. Riippuu tietysti varmaan paljon perheen elämäntilanteesta, koska pienen perheen asukkaan ei tarvitse kuin käydä viikossa kerran mutka kh-huoneessa, kun taas viiden lapsen äiti viettäisi siellä mahdollisesti monta tuntia päivässä.

    Äänestä

Yksi asia (monista), jota en aiempien vuosikymmenien talosuunnittelusta en kaipaa, on takkahuone. Miksi hitossa takka pitää eristää omaan huoneeseen? Voi sitä tietenkin tv:n katselun lomassa käydä mainostauolla lisäämässä puuta pahimmassa tapauksessa eri kerroksessa sijaitsevaan takkaan.

Itse haluan, että takka sijaitsee huoneessa, jossa eniten oleskellaan. Tällöin sen luontevin paikka on olohuone, joka sijaitsee keittiön läheisyydessä.
Iltaisin tulee kuitenkin eniten oleskeltua huoneessa, jossa on telkkari. Tietysti telkkarin voi viedä takkahuoneeseen, jotta iltaisin voi nauttia molemmista, mutta silloin olohuone jää vähälle käytölle.

Äänestä

Meillä on juuri tuolla tavalla, että keittiö on kokonaan eri puolella taloa kuin olohuone. Siinä on vieläpä ovi, joka on helppo laittaa kiinni. Lauantaina siivoamme yleensä viikon lopulla tilaan kertyneet tiskivuoret.

Typerin kehitelmä tämän meidän aikamme talossa on apukeittiö. Siellä on pesukone ja sen päällä pöytä. Huone on niin kapea putki, että hyvä, kun kävelemään mahtuu.

Takkahuone on myös minun ihnokkini. Siellä oli ennen televisio, mutta alkoi tuntua typerältä, kun isommassa olohuoneessa ei ollut mitään. Eräs hauska kehitelmä myös meillä on tämä saunan pukkari, jossa on penkki, mutta joka muuten on niin pieni, ettei siellä paljon iltaa istuskella.

Oleskelemme pääsasiallisestu olkkarissa, jossa myös näköjään usein syömme, koska kukaan ei halua avata keittiön ovea, kun tiskivuori tulee niskaan.

Äänestä

Monia eri tapoja käyttää tiloja on koettu tähän mennessä, mutta vielä yritän keksiä uusia. Nyt meillä on käytössä seuraavanlainen systeemi.

Keittiö on niin pieni ettei sinne mahdu ruokapöytää. Keittiön ja ruokailutilan erottaa toisistaan kaluste, jossa on liesi laskutasoineen ja baaritaso. Baaritason on juuri sen verran korkea että pöydässä istuessa ei näe keittiössä olevia tiskejä. Ruokailutila jatkuu olohuoneeksi, niin että tarvittaessa pöytiä lisäämällä saadaan yhtenäinen ruokailutila yli 20.lle hengelle. Riittää useimpiin perhejuhliin. Takka on olohuoneessa niin että se näkyy myös ruokailutilaan ja eteisaulaan. (Itse asiassa takka on vielä asentamatta). Lasten huoneet ovat kakkoskerroksessa. Lyhin matka rapuista keittiöön on kodinhoitohuoneen kautta. Se ei kuitenkaan ole helpoin reitti - joutuu nimittäin avaamaan pari ovea. Helpoin reitti on olohuoneen kautta. Jokainen voi siis tuoda pyykkinsä itse huoneestaan. Kodinhoitohuoneessa ahkeroiva voi keskustella keittiössä hyörivän kanssa jättämällä oven auki. TV:n katselulle on varattu oma tila. Keittiössä on pieni telkkari, jost jaksaa katosa uutiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vähän pohdintaa kirjoitti:

Eli mitä mieltä olette siitä, missä suhteessa tilojen tulee olla muunneltavissa?

Tuossa kuin luin tuotaa yhtä aiempaa ketjua, niin eräs nainen (ilmeisesti) kertoi silittävänsä pyykkejä olohuoneessa, vaikka hänellä oli kodinhoitohuone - koska hän ei halunnut eristäytyä kodinhoitohuoneeseen muista.

Rakennuksia suunniteltaessa eri toiminnot sijoitetaan usein tietyllä tavalla. Normaalielämässä asiat eivät kuitenkaan mene aina siten, että kaikella on oma tarkka järjestyksensä. Olohuoneesta saattaa tulla monitoimitila ja keittiöstä asunnon toinen olohuone. On myös tiloja, joita harvoin käytetään oleskeluun, kuten ruokailuhuoneet tai takkahuoneet.

Meillä on ainakin kotosalla paljon tyhjää tilaa. Ruokailutila on, mutta siellä on vain pöytä. Yleensä syömme keittiössä jotain pikaisesti. Takkahuone on ennemminkin saunan pukuhuone, koska siellä on mukava istuskella saunan jälkeen, vaikka erillinen pukuhuonekin on kyllä olemassa.

Mielestäni tiloja ei saa eristää. Jokin järjestys on kuitenkin oltava, koska eihän vaatesäilytys voi olla olohuoneen nurkassa ja sohvilla. Minä en voi esimerkiksi sietää umpikeittiötä, koska se on helppo jättää paskaiseksi yksityiskohdaksi kattilaröykkiöineen, kun kukaan ei halua siellä olla. Usein kuulee vastausta: onhan ne astianpesukoneet. Mutta kun ei se vain ihan niinkään mene. Kun astioita pestään 2 koneellista päivässä, niin keittiö on joskus pakostakin tukossa. Samoin meillä on ulkoeteisessä pakastinarkku, mikä on tavallaan hieman kummallista. Sille ei vain ole talossa mitää muuta paikkaa, koska keittiössä on jo yksi pakastinkaappi.

Elämässä kaikki ei mene vain aina siten, että täällä tehdään sitä ja täällä tätä. Kun huonetilat jäävät riittämättömiksi, niin pulassa ollaan. Meilläkin on suhteellisen iso kodinhoitohuone, mutta varsinkin talvella on kaikki sisänarut niin täynnä pyykkiä, että kuivatan pyykkiä keittiössä ja makuuhuoneissa. Tilanne on poikkeuksellinen, joten en näe, että mitään erillisiä tiloja kaivattaisiin lisää. Asuminen on sopeutumista - kai...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu