Auttakaa! Taistelen mustasukkaisuuden, ulkopuolisuuden tunteen ja loukkaantumisen tunteiden kanssa.
Meillä on suhteellisen tuore uusperhekuvio, johon kuuluvat: minä-lapseton äitipuoli, mieheni ja hänen "etä-poikansa 5v". Alkuun en tuntenut mitään mustasukkaisuutta ja kaikki näytti liiankin helpolta. Pidän pojasta pohjimmiltani silloin kun en ole mustasukkainen. Tajuan täysin järjellä, että kyse on mustasukkaisuudesta.
Antakaa neuvoja, kuinka hallitsen tunteitani ja mieluiten kuinka pääsen niistä eroon. Poikapuoli ei varmsti ole huomannut minusta mitään mustasukkaisuutta, sillä häntä olen pystynyt kohtelemaan hyvin. Oikeastaan olen myös mustasukkainen hänestä miehelleni tai ihan kenelle tahansa, josta hän tykkää. Haluaisin, että hän tykkää vain minusta. Kuulostaa lapselliselta, mutta minä olen mustasukkainen sekä miehestäni, että miehen pojasta. Ja on jotenkin loukkaavaa, ettei kukaan ole minusta mustasukkainen. Ihan pöhkö ajatus, tiedän sen.
Ihannoin miestäni, että hän on hyvä isä lapselleen, mutta samalla olen vihainen ja loukkaantunut hänelle, että hänellä on lapsi ja minulla ei. Tunnen itseni välillä niin ulkopuoliseksi. Ajattelen, että olisi helpompaa, jos minullakin olisi lapsi edellisestä liitostani, joka olisi minun oma. Minulla olisi jotain ikiomaa, kuten miehellänikin. Vaan ei ole.
Kamalaa olla loukkaantunut miehelleni siitä, että hän hellii lastaan eikä minua, vaikka samalla tosiaankin arvostan häntä isänä.
Nämä tunteet ahdistaa niin paljon, että haluaisin vain pois pois pois jonnekin. Ei mitään selkeätä paikkaa minne mennä, pois vaan. Mietin sitäkin, että onko tällaisen suhteen mahdotonta olla onnellinen. Ongelmia on tietysti kaikissa suhteissa, mutta tällaisista tunteista en tiennytkään mitään ennenkuin vasta nyt.
Mitä tehdä tunteilleen?
Meillä on suhteellisen tuore uusperhekuvio, johon kuuluvat: minä-lapseton äitipuoli, mieheni ja hänen "etä-poikansa 5v". Alkuun en tuntenut mitään mustasukkaisuutta ja kaikki näytti liiankin helpolta. Pidän pojasta pohjimmiltani silloin kun en ole mustasukkainen. Tajuan täysin järjellä, että kyse on mustasukkaisuudesta.
Antakaa neuvoja, kuinka hallitsen tunteitani ja mieluiten kuinka pääsen niistä eroon. Poikapuoli ei varmsti ole huomannut minusta mitään mustasukkaisuutta, sillä häntä olen pystynyt kohtelemaan hyvin. Oikeastaan olen myös mustasukkainen hänestä miehelleni tai ihan kenelle tahansa, josta hän tykkää. Haluaisin, että hän tykkää vain minusta. Kuulostaa lapselliselta, mutta minä olen mustasukkainen sekä miehestäni, että miehen pojasta. Ja on jotenkin loukkaavaa, ettei kukaan ole minusta mustasukkainen. Ihan pöhkö ajatus, tiedän sen.
Ihannoin miestäni, että hän on hyvä isä lapselleen, mutta samalla olen vihainen ja loukkaantunut hänelle, että hänellä on lapsi ja minulla ei. Tunnen itseni välillä niin ulkopuoliseksi. Ajattelen, että olisi helpompaa, jos minullakin olisi lapsi edellisestä liitostani, joka olisi minun oma. Minulla olisi jotain ikiomaa, kuten miehellänikin. Vaan ei ole.
Kamalaa olla loukkaantunut miehelleni siitä, että hän hellii lastaan eikä minua, vaikka samalla tosiaankin arvostan häntä isänä.
Nämä tunteet ahdistaa niin paljon, että haluaisin vain pois pois pois jonnekin. Ei mitään selkeätä paikkaa minne mennä, pois vaan. Mietin sitäkin, että onko tällaisen suhteen mahdotonta olla onnellinen. Ongelmia on tietysti kaikissa suhteissa, mutta tällaisista tunteista en tiennytkään mitään ennenkuin vasta nyt.
Mitä tehdä tunteilleen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen kokenut saman. Kelvoton äitipuoli piti lopulta panna pihalle.
timppa! Kyllä sinulla näyttää olevan tunteita joita et haluaisi olevan.. että osaatkin olla lapsellinen! Kuka tuollaista kauaa katsoisikaan, tekstistäsi päätellen!
Täällä ei juuri kannata keskustella, mikäli haluat asiallisia vastauksia ja asiallista vertaistukea.
Sen sijaan suosittelen sivustoa:
http://www.stresscode.fi/forums/supli/
Sieltä häiriköt lentävät armotta pihalle.
Minä ainakin olin hyvin tosissani, siltä varalta että viittasit minuun "häirikkönä". Jos sitä ajattelit, nimität sinulle ikävien mielipiteiden tai faktojen esittäjiä "häiriköiksi".
Ei naiset niin enkeleitä ole ...
...mutta anna ajan tehdä tehtävänsä ja asioiden ja tunteiden edetä omalla painollaan. kyllä se siitä jossain vaiheessa helpottaa. voitko puhua miehelle asiasta ja omista tunteistasi, se auttoi ainakin täällä meillä!
Eiköhän se siitä helpota! Alku aina hankalaa, tiedäthän. Itsekin olen lapseton äitipuoli. Paljon oli aluksi opittavaa ja sopeutumista tilanteeseen, mutta ajan myötä tuollaiset tunteet ovat jääneet. Jos rakkautta riittää, niin kaikki asiat kyllä selviävät.
Ei se välttämättä helpota ajan kanssa. Itse olen seurustellut kohta 5 vuotta miehen kanssa, jonka tytärtä inhoan päivä päivältä enemmän...
Itsepetosta ajatella, että kyllä se siitä ajan kanssa. Näinhän se ei valitettavasti useinkaan mene. Ensin pitää olla varma, että kestää sitä suhdetta ja toisen lasta, ennen kuin kannattaa yhteen mennä.
Ei ole reilua lastakaan kohtaan, että kodissa asuu joku joka ei hänestä pidä.
Omalla kohdallani vähän sama juttu, en pidä mieheni lapsesta, on niin kovin erilainen kuin omani. Mutta siksipä en sinne ole tunkemassakaan ja vain seurustelemme siihen asti kun hän lähtee kotoa.
mulla on melkein sama tilanne kun sulla mustasukkaisuutta ja ulkopuolisen tunnetta..me "asutaan" yhdessä meillä on 1 yhteinen lapsi ja miehelläni on 3 muuta lasta jotka asuu täällä...minä en saa puuttua HÄNEN lapsiensa elämään mutta mitä tulee meidän yhteiseen lapseen tai minun lapseen niinkuin mieheni sanoo niin hän osaa kyllä arvostella ja neuvoa asioissa...välillä kyllä tuntuu ettei tätä jaksa...