Hei!
Kertokaa minulle mitä varten ja minkä takia te jaksatte elää täällä? Onko täällä mädäntyneessä helvetissä enää mitään todellista syytä rämpiä?
Minä en pysty elämään arkea, en mitään. Pääni sisällä elän elämää ja tuntuu ahdistavalta palata todellisuuteen. Olen syrjäytynyt kaikesta. Olen 22-vuotias, ei ystäviä, ei ketään joka haluaisi antaa palan elämästään minulle.. Lääkkeitä olen syönyt jo vaikka kuinka kauan,mutteivat ne minua muuta. Ei mikään vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. Ei mikään saa minua tuntemaan elämisen nälkää.
Onko mitään keinoa päästä tästä umpiosta ja elää kuin muut? Häpeän vain itseäni ja tuntuu kuin joku olisi jo määrännyt ettei minun sovi elää.
Tämä on niin raskasta! Enkä muuten jaksaisi, ellen miettisi että pystyn lähtemään jos kerään hitusen voimia. Mutta siltikin vaikka se tuntuu niin houluttelevalta ja pääsisin leijumaan pois ruumiini sisältä... Jokin minua estää tekemästä enkä kestä enää olla näin
Kertokaa minulle mitä varten ja minkä takia te jaksatte elää täällä? Onko täällä mädäntyneessä helvetissä enää mitään todellista syytä rämpiä?
Minä en pysty elämään arkea, en mitään. Pääni sisällä elän elämää ja tuntuu ahdistavalta palata todellisuuteen. Olen syrjäytynyt kaikesta. Olen 22-vuotias, ei ystäviä, ei ketään joka haluaisi antaa palan elämästään minulle.. Lääkkeitä olen syönyt jo vaikka kuinka kauan,mutteivat ne minua muuta. Ei mikään vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. Ei mikään saa minua tuntemaan elämisen nälkää.
Onko mitään keinoa päästä tästä umpiosta ja elää kuin muut? Häpeän vain itseäni ja tuntuu kuin joku olisi jo määrännyt ettei minun sovi elää.
Tämä on niin raskasta! Enkä muuten jaksaisi, ellen miettisi että pystyn lähtemään jos kerään hitusen voimia. Mutta siltikin vaikka se tuntuu niin houluttelevalta ja pääsisin leijumaan pois ruumiini sisältä... Jokin minua estää tekemästä enkä kestä enää olla näin
Vastaukset 21
Vanhimmat
Vaikka olisi miten paskaa tahansa...
Vaihtoehtona null, limbo, nothing.
Mikä tahansa on äärettömän paljon parempaa kuin ei mikään. Siinä looginen syy. :)
Auttoi ainakin minulla kun joskus mietin lopettamispäätöstä. Ei kaduta pätkääkään enää että valitsin näin.
Älä menetä epätoivoasi.
Voin kuunnella hyvää musaa, uida järvissä, piirellä, maata öisin pelloilla katsomassa tähtiä ja unelmoida. Toinen vaihtoehto on ei mikään.
Vielä nämä voittavat vaikka se eläminen onkin aika ahdistavaa.
täällähän on monta syytä olla... kaverit, hyvännäköset jätkät, oikeestaan ihan kaikki... en mäkään aina jaksa ajatella positiivisesti, mut nyt on sellanen olo...
Minun syyni pysyä elämässä on vain se, että minulla on lapset. Tosin jo aikuiset, mutta en voisi tuottaa Heille kärsimystä tai syyllisyyttä siitä, että luopuisin eläsrtä oman käden kautta. Tosin jos ihminen on "sekavassa" mielentilassa niin silloin kaikki muu jää unholaan! On siis ymmärrettävä ja anteeksiannettave ihmiselle, joka jostain syystä vahingoitta itseään tai jotakuta muuta _eikö vain? Käyn itse vapaaehtoistyös ja siitä saan voimia, että voin jollain tavoin olla näin hyödyksi lähimmäisilleni. Mikään raha Tms. ei korvaa iloa jonka saan siitä. Hakeutukaa ihmiset johonkin vastaavanlaiseen toimintaan, niin jaksaa paremmin omia masennus/ahdistuskausia, kun huomaa et jollain on elämä viel huonommas jamas!
en voi antaa sulle mitään neuvoa,koska en itekään saa mitään hyvää tästä elämästä.en pysty riistää ite elämäni iteltä mutta odotan että joku muu tekee sen mun puolesta.en oo käyny lääkärillä tai muute psykologil...en ne voi auttaa,ei puhumalla ongelmat häviä.en käytä lääkkeitä ku en käy lääkäril,muute mä varmaan joutuisin käyttää jotain masennus lääkkeitä,ei mitään järkee...sori mut en voi auttaa..ku ei pysty ees auttaa itteni pois tyhjyydestä,ku ite on jääny koukkuun tähä synkkään maan varjoon
puhuahan sinun pitää, puhumasta päästyäsikin puhua, sieltähän ne ongelmat tulevat, asennoitumisestasi ja puhumalla löydät sellaisen tavan asnnoitua, joka ei kanna mukanaan tuota väsymystä ja alistumista.
Lääkkeistäkin voisi olla sinulle se hyöty, että kun ne tasapainottaisivat aivokemiaasi jaksaisit alkaa terapian. Lääkärillä on kyky arvioida lääkkeen tarve.
Psyyken sairaus ei ole kummempi kuin fysiikan sairaus ja onneksi se jo vihdoin on alettu tajuamaan. Psyyke, niin kuin fysiikkakin sairastuu monista tekijöistä johtuen, ympäristömyrkyt, asenteet, tavat, tottumukset, olosuhteet ja vaikka mitkä siihen voi vaikuttaa. Toinen ihminen reakoi ruumiillaan vaikkapa pelkoon ja siitä saattaa olla jatkuvia selkäsärkyjä, toinen reakoi samaan pelkoon psyykellään ja siitä saattaa olla jatkuva väsymys seurauksena.
Aina se tunne ei tule omaan tietoon sellaisenaan, vaan, esim. pelko voikin tulla masentumisena ja väsymyksenä tai itsensä aliarvioiminen voi tulla ns. ylienergiana ja siitä toiseen äärilaitaan menemisellä, tai läheiseltä ihmiseltä tuleva huono energia voi tulla tyytymättömyytenä ja onnen tunteen puutoksena omaan psyykkeeseen ja silti ei tiedä mikä sen saa aikaan.
Silläpä kannattaa mennä terapiaan, että yhdessä toisen ihmisen kanssa on mahdollisuus löytää ne todelliset ahdistajat.
Voit kyllä ensin kokeilla omahoitoa kirjoittelemalla useiden päivien aikana ajatuksiasi ylös ja lukemalla niitä aina uudestaan. Totuus selviää mahdollisesti itselle, kun aikansa on alitajunnan virtoja saanut paperille ylös, ne alitajuntaiset tulevat, kun kirjoittelee mitä mieleen tuleen. Niitä ei pidä ikinä säikähtää vaikka tulisi kuinka typerää ja rumaa. Ei ole oma syy välttämättä, jos siellä alitajunnassa on saastaa, tiedotusvälineet ja kirjallisuus ja vaikka mikä sitä on sinne suoltanut.
Hyvää elämää sinulle, sillä uuden on mahdollista alkaa vaikka nyt!!!
Olen itekin täysin turhautunut tähän paskaan, haluan pois. Jos en joudu koomaan (kallista touhuu vain) tai prinsessa ruususen tilaan, niin sieluni vapauteen. Kidun tässä tuskassa, vaikka välillä meneekin paremmin, mutta ne asiat on edelleen päässäni ja tunnen kaiken kuin eilistä päivää. 6-8 viikkoo oon cipralexii syönyt, annos nykyään 15 mg. Ei ne auta, mä oon pahasti rikki. Itsarii EN KOSKAAN tee, mutt jos henkeni olisi lähellä kaikota pois, antaisinsen mennä taistelematta.
menisit ensin lääkäril joka vois neuvoa Sua jonkun mielenterveys ammattilaisen luo. Kun asioita pohtii vain omassa päässä, ne yleensä tahtoo mennä negatiivisempaan suuntaan. Tarvitsisit tukiryhmän, jossa voisit kaltaistesi kanssa keskustella samoista kokemuksista ja näin saisit ehkä ystäviäkin samal. Ihmisten kantsis laittaa noin suunta antava viite mispäin Suomea asustelee niin ehkä joku asiantuntija vois viestata mihin mennä ja mitä tehdä??!!!!
Ei mulkaa oo oikeestaa mitää syytä elää.. kamujen tai rakkaitte takiako elettäs? En oikeestaa usko siihenkää.. sen jälkeen kun "menetin oman lapseni" --> tyttökaverini joutui tekemään abortin, oon ollu ihan paskana. En ymmärrä miks mun pitäs enää elää
Miksi tyttökaverisi "joutui tekemään abortin"? Olisitko itse halunnut pitää lapsen? Millaisia tunteita ja ajatuksia sinulla on tapahtuneesta? Miten olisit toivonut asioiden menevän?
Olen itse kristillisessä uskossa ja uskon abortoitujen lasten olevan Jumalan luona. Lapsellasi ei ole hätää, vaan hänellä on kaikki hyvin, niin kuin pitääkin.
Se että sinulla on paha olo abortista on itse asiassa hyvä merkki. Abortti on tapahtuma, jossa alkanut ihmiselämä lopetetaan. Ihminen ymmärtää intuitiivisesti, että niin sen ei kuulu mennä. Jotkut ihmiset ymmärtävät sen nopeasti tapahtuman jälkeen, jotkut hitaammin, vasta vuosien päästä, jotkut vasta vuosikymmenten päästä.
On parempi, että ymmärtää sen nopeasti niin kuin sinä. Vai onko tapahtuneesta kuinka kauan?
Tässä maailmassa asiat eivät ole niin kuin pitää; asiat eivät ole niin kuin taivaassa, toisin sanoen. Ihmiset tekevät jatkuvasti vääriä valintoja; minä, sinä ja kaikki ihmiset. Ihmiset esim. kokevat, että heidän on pakko tehdä abortti, koska lapsen pitäminen ja huolehtiminen tuntuu liian haastavalta ja vaikealta. Ja se onkin haastavaa ja vaikeaa! Abortin tekeminen on siksi ymmärrettävää ja inhimillistä, vaikka se onkin väärin. Paha olo abortin jälkeen on merkki siitä, että ihminen ymmärtää abortin olleen väärä valinta. Surullisuuden ja riittämättömyyden tunne taas on merkki siitä, että ihminen ymmärtää teon syitä, eli ymmärtää itseään ja kumppaniaan.
Tämän ristiriidan kanssa (oikeudenmukaisuuden vaatimus >< teon syiden ymmärtäminen) on elettävä tässä maailmassa. Ihmisellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää sen kanssa. Sen kanssa eläminen opettaa nöyryyttä ja armollisuutta. Minä itsekin elän sen kanssa, ja tietoisesti sen kanssa elämisen aloittaminen merkitsi minulle aikoinaan aikuiseksi tulemista.
Sinun (ja tuhansien muiden, jotka surevat samaa asiaa tällä hetkellä) on vain annettava itsellesi ja tyttökaverillesi anteeksi väärä valinta ja jatkettava nöyrempänä ja armollisempana eteenpäin. Jos uskot kuoleman jälkeiseen elämään, ymmärrät, että lapsellasi on kaikki hyvin. Jos et usko, niin silloinkaan sinun ei tarvitse ajatella, että hänellä olisi kärsimystä.
En halua elää mutta yritän jaksaa lasten takia. joka viikko olen siirtänyt lähtöäni... toivottavasti saat apua sillä olet nuori ja sinulla on elämä edessä. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia.
Lemmikkikanit, musiikki, perhe, opiskelu, miesystävät, runoilu, luonto, herkut on syitä miksi elän. Lisäksi on asunto ja toimeentulo. Kärsin masennuksesta ja epävakaasta persoonallisuudesta. Ne kuormittavat arkea mut hetki kerrallaan. Myös pienet onnistumiset piristää. Onhan noit syitä. On viiltely ja syömishäiriö taustaa. :)
oli kolmisen vuotta aika yksinäistä. näin veljiä, mutsia ja psy polin työntekijää parin kolmen viikon välein. ei paljon naurattanu. vuoden vaihteen jälkeen tutustuin yhteen rouvaan (tutun kautta)jolla alkoholi probleema ja sillä on koira. mun homma on jeeseata sitä sen koiran hoitamisessa, sillä on vähän vaikeuksia. meist tuli kavereita sen rouvan sekä koiran kanssa. lisäks satuin tutustuun pariin muuhun uuteen ihmiseen ja elämään tuli taas jotain meininkiä.tykkään eläimistä ja jo se että on päivässä edes koiran kanssa kävelemistä on antanut mulle uutta virtaa. en lusi enää kämpillä koko päivää, ja on tullu paljon "morjes tuttuja" kun on ulkona enemmän kun ennen. pieniä asioita ,mutta tuntuu kuitenkin, että on edes vähän enemmän elossa ,kun aiemmin.oon käyny myös paikallisessa muutaman kerran ryyppäämässä, olin yli kolme vuotta selvinpäin. sielläkin tutustunu paikallisiin taistelijoihin. mukavaa on myös kun voi tän rouvan kans kattoo välil töllöstä jotain. paskaahan sieltä useimmiten tulee ,mutta on löydetty yhteiset kiinnostuksen kohteet:päivällä tulee "vielä virtaa",illalla "kultakuume" ja nyt tietysti katotaan lätkää kun on mm kisat. kivempi kattoo jonkun kaa ,kun aina ennen tuijotti sitä lootaa yksinään. jos jotenkin olet voimissas niin hanki koira kaveriks. sen kaa voi touhuta kaikenlaista ja muihin koiran omistajii tutustuu helposti, kun on dogin kans liikkeellä. lisäks voi alkaa harrastaa agilityä esimerkiks, mutta homman hienous on se että tulee ulkoiltua vaikka väkisin. tuntee olevansa olevansa hyödyksi jollekkin, on myös iso plussa lievittää yksinäisyyden tunnetta kummasti.nyt ollaan näinä aurinkoisina päivinä lojuttu puistossa.sekä minä että koira viihdytään siellä hyvin.hyvää meininkiä sulle toivottelen,kyllä se päivä sullekkin paistaa.elämä on ulkona...
;>
elämä on syödä ssri-myrkkyj' tao vastaavia. Siinä vaiheessa elämä on tuhottu. Hyvää matkaa helvettiin.
Olen jo 60 täyttänyt ja tällä hetkellä elämäni huippuvireessä. Nuoruudessa oli joskus vaikeaa, kun koulussa koisattiin. Keski-iässä konkurssi, avioero ja pettymys ihmissuhteessa koettelivat, mutta en edes harkinnut itsemurhaa. Uskon että emme tule tänne sattumalta, niin kuin ateistit ja evolutionistit väittävät vaan Jumala on kaiken takana ja olemme tarkoitettu elämään ikuisesti. Maan päällä suoritetaan se oma tehtävä ja on mahdollista saada yhteys Jumalaan Kristuksen sovitustyön kautta. Elämä ei pääty fyysiseen kuolemaan vaan jatkuu iankaikkisesti Jumalan valtakunnassa.
On ihanaa elää, kun tietää ja kokee että olemassaololla on tarkoitus ja suunnitelma. Jokaiselle päivälle riittää mielenkiintoa ja onhan tämä elämä mielenkiintoinen seikkailu.
Koska on nyt hyvä mahdollisuus olla läsnä aikakausien vaihtuessa , edellisestä on reilut 26 000 vuotta.
Mä joudun oleen elossa erään läheiseni takia. Olen uhannut hävitä täältä toiselle paikkakunnalle tekemään itsarin, mutta hän aikoo ilmoittaa siitä poliisille jos häviän ja mikä pahinta kuvani tulee iltasanomiin jos aion kadota ja sitä en kestäisi joten nyt joudun kitumaan täällä siksi. Itsaria en voi tehdä täälläkään koska itsarimuoto on sellainen, että se vaatii aikaa ja läheiseni käy tässä kyttäämässä joka päivä mua.
sitä varten että elämä on elämistä varten. itse olen aivoverentukoksen saanut ja pyörätuolissa mutta kyllä sitä vain jaksaa porskuttaa eteenpäin jos haluaa se on itsestä vain kiinni mitä elämältä yleensä haluaa..
Hienoa Marketta. Kyllä asenne ratkaisee ja ihminen voi sopeutua ja elämässä voi olla erilaisia vaiheita.
mulla on yheksän vuotias poika. vointini takia en pysty nykysin näkeen sitä kun joka toinen viikonloppu noin viis tuntia. aina kun se tulee saan kämpän siivottua ja oon selvinpäin,syödään hyvin ja riehutaan sen kanssa koko aika kuin viimeistä päivää. se on molemminpuolista mukavaa hauskaa ja kivaa. aina kun se lähtee taas pois,(haluais olla pitempäänkin)niin oma kämppä ja koko elämä tunuu niin hiljaiselta ja tyhjältä ilman sitä. se poika tuo iloa ja valoa elämään.