Jussi jäi sadaosan kultamitalista ja menetti vaimonsakin ennen aikojaan. Nyt kepu huijaa miestä kaikin voimin vaaleihin ääniharavaksi, jonkun toisen vedättämiseksi eduskuntaan.
Miksi Mietaalle käy aina köpelösti? Väärä seura ei ainakaan auta.
Miksi Mietaalle käy aina köpelösti? Väärä seura ei ainakaan auta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ehkä kaikki on kiinni siitä että mietaa ei ole kuuluisa suudesta älykkyydestään.
kirjoitteluun vaikka onkin kysymyksessä suomi24:nen.
>> ja menetti vaimonsakin ennen aikojaan.
Ääniharavalla kutsutaan puolueessa tai vaalipiirissä eniten ääniä saanutta ehdokasta, joten kyllä Mietaa itsekin menee eduskuntaan, jos hänestä ääniharava tulee.
Eiköhän Miedon äänisaalis jää kuitenkin parhaimmillaankin muutamaan tuhanteen ääneen, jolla eduskuntapaikasta joutuu kilpailemaan tosissaaan. Kovimmat kilpailijat Miedon kotikulmilta olisivat istuvat kansanedustajat Lasse Hautala Kauhajoelta ja Aulis Ranta-Muotio Teuvalta. En osaa sanoa, kuinka tyytyväisiä sikäläiset ovat olleet edustajiensa toimintaan. Toisaalta Mieto voi haravoida ääniä tavallista laajemmalta alueelta.
Mari Kiviniemen siirtyminen ehdokkaaksi Helsinkiin parantaa uusien eteläpohjalaisten yrittäjien mahdollisuuksia. Vaalityön onnistuminen ja ajatukset ovat tietysti olennaisia. Ulosannin ja esiintymiskyvyn puutteeseen Mietaan mahdollisuudet eivät ainakaan kaadu. :-)
Ei parempaa talonpoikaisjärjellä varustettua henkilöä mailla eikä halmeillä. Järki ei tule kirjoista, se on elämänviisautta. Toisilla sitä on, toisilla ei! Mietaalla ON!