Itse olen kieltänyt itseltäni tunteet miestä kohtaan, jonka tiedän lähtevän kauaksi minusta. Tunteet sanoisivat ehkä toista, mutta en uskalla riskeerata.
Toisaalta, vaikka kerran järkeni kielsi minua tuhannesti, menin tunteideni perässä. Lopulta silti päädyin katsomaan totuutta silmiin ja luovuin ehkä elämäni suurimmasta tunnekuohuttajasta.
Aina ei edes kuule omia tunteitaan järjeltään. I wish...
Toisaalta, vaikka kerran järkeni kielsi minua tuhannesti, menin tunteideni perässä. Lopulta silti päädyin katsomaan totuutta silmiin ja luovuin ehkä elämäni suurimmasta tunnekuohuttajasta.
Aina ei edes kuule omia tunteitaan järjeltään. I wish...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei se ole järkeä, jos et uskalla riskeerata. Se on pelkoa. Pelkoa tunteita kohtaan, pelkoa järkeä kohtaan, pelkoa elämää kohtaan.
Mitä sinulla on pelättävää- elämä, tunteet vai järki?
Järki kieltäytyy riuduttamasta itseään kaukosuhteessa, joka on jo kertaalleen koettu ja vaikeaksi todettu. Järki myös pyrkii suojelemaan itseään. Sama J katsoo mikä on loppujen lopuksi itselle hyväksi ja mitä on toiselta valmis hyväksymään.
Päätösten tekeminen suhteessa on ehkä osittain pelkoa, mutta ehkä silti enemmänkin ennakointia ja kaukaa viisautta? On se niin vaikeaa...
Pelko on väärä sana kun tutustuu itseensä ja vaikuttimiin millä vastuullista valintaa meidät on rakennettu tekemään. Eli ohjaamaan elämää joka ei koostu "minusta itsestäni"! Elämä vain on olemista toisten kanssa ja jakamista jolloin kaikki ei muodostu niin hyvässä kuin pahassakaan minusta itsestäni.
Varovaisuus ja velvollisuuden tunne , ehkä vastuullisuus itsestä ja toisesta on lähempänä ehkä kuin pelko.
Kaikki tunteet ovat oikeutettuja, ongelma kai on että, aina kun tulee epämielyttävä tunne tai erikoinen tunne itselle niin siitä "syyllistää" jotakin toista ihmistä ?! Se tunne on sinun ja tarkoitettu sinun itsesi kasvamiseen ja jos jonkukn kanssa tahtoo käsitellä tunnetta on se kai reilusti ensiksi tunnustettava omakseen se tunne ja pyydettävä toista jakamaan ja etsimään ratkaisua. (kenellä on sitten riittävästi tahtoa ja kykyä siihen)??
Nyt sitten etsitäänkin sitä luottamusta , kuka ryhtyy minun kanssa jakamaan siten ettei hän häpäise tai aliarvioi minua tai jätä yksin??
Epäluottamus ei ole pelkoa mutta suuresti estää ja rajoitaa jakamista ja suhtautumistamme ja vastaanottokykyämme.
Yleensä luullaan että, kun ollaan intiimissä kanssa käymisessä ja seksissä niin luotamus on taattu?!. Ei pidä paikaansa ja siksi siitä on tullutkin "osittain arvotonta" ja sen merkitys vähenee luotamus rakentajana?? Toinen yritys on raha/mammona jotka ei takaa mitään luotamusta tunteissa ja rakkaudessa!!
Jäljelle jää oikeasti se oma itsenäsä löytäminen ja luotamus siihen että, koetan ajatella ja tehdä parhaani sen eteen että jokin toinen alkaisi jakamaan minun itseni kanssa sitä etsimistä ja vaalimista mitä elämän riittävä onnellisuus voisi tarjota jokaiselle yksilölle.
Ilman "järjen" ajatteluapua, jäsentäminen voi olla kaaottista kun tunteet tulee ohjata oman elämän tärkeimmiksi tukipilareiksi ja ennenkaikkea jonkun toisen ihmisen tueksikin.