Olen tässä pidemmän aikaa pohdiskellut mikähän minun lopullinen diagnoosini mahtaisi olla.
Eli, viime vuonna itsemurhayritysteni jälkeen kävin muutaman kuukauden ajan kolmellakin eri psykiatrilla. Yksi heistä oli lähes täysin varma minulla olevan bipolaarihäiriö. Toinen taas uskoi ennemminkin minun olevan tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus. Kolmas arveli molempien olevan mahdollisia minulla. Näistä käynneistä en saanut sen kummempaa ja lopetin ne. Kysymykseksi vain jäi; mikä minulla oikein on?
Onko tämä yleistäkin, että juuri näitä kahta häiriötä epäillään samalla ihmisellä? Paljonhan molemmissa on samoja oireita. Minulla niistä on mm. jatkuva(päivittäinen) mielialanvaihtelu, tunteiden äärilaidasta toiseen yllättäinen vaihtelu (hypomaniasta totaaliseen,itsetuhoiseen masennukseen), aggressiivisuus, sairaalloinen mustasukkaisuus, ärtyneisyys, huono stressin sietokyky, jatkuva tyhjyyden tunne, ylikierroksilla käyminen, unettomuus, ahdistus, jännittäminen, pelkotilat, epäselvä minäkuva (identiteettiongelmia, myös seksuaali-), yliseksuaalisuus(ajoittain), itsetuhoisuus(nykyään enää harvemmin), kykenemättömyys toteuttaa suunnitelmia jatkuvan mielentilan vaihtelun vuoksi.
Eli oireita molemmista häiriöistä löytyy. Kannattaisiko minun vielä mennä jonkun neljännen psykiatrin juttusille? En oikein tiedä mitä tehdä. Mitä sitten "lopullisella" diagnoosilla tekisinkään, kun en haluaisi ainakaan mielialatasaajiin koskea, pelkään sivuoireita.
Kertokaa ihmeessä jos joitain ajatuksia heräsi.
Eli, viime vuonna itsemurhayritysteni jälkeen kävin muutaman kuukauden ajan kolmellakin eri psykiatrilla. Yksi heistä oli lähes täysin varma minulla olevan bipolaarihäiriö. Toinen taas uskoi ennemminkin minun olevan tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus. Kolmas arveli molempien olevan mahdollisia minulla. Näistä käynneistä en saanut sen kummempaa ja lopetin ne. Kysymykseksi vain jäi; mikä minulla oikein on?
Onko tämä yleistäkin, että juuri näitä kahta häiriötä epäillään samalla ihmisellä? Paljonhan molemmissa on samoja oireita. Minulla niistä on mm. jatkuva(päivittäinen) mielialanvaihtelu, tunteiden äärilaidasta toiseen yllättäinen vaihtelu (hypomaniasta totaaliseen,itsetuhoiseen masennukseen), aggressiivisuus, sairaalloinen mustasukkaisuus, ärtyneisyys, huono stressin sietokyky, jatkuva tyhjyyden tunne, ylikierroksilla käyminen, unettomuus, ahdistus, jännittäminen, pelkotilat, epäselvä minäkuva (identiteettiongelmia, myös seksuaali-), yliseksuaalisuus(ajoittain), itsetuhoisuus(nykyään enää harvemmin), kykenemättömyys toteuttaa suunnitelmia jatkuvan mielentilan vaihtelun vuoksi.
Eli oireita molemmista häiriöistä löytyy. Kannattaisiko minun vielä mennä jonkun neljännen psykiatrin juttusille? En oikein tiedä mitä tehdä. Mitä sitten "lopullisella" diagnoosilla tekisinkään, kun en haluaisi ainakaan mielialatasaajiin koskea, pelkään sivuoireita.
Kertokaa ihmeessä jos joitain ajatuksia heräsi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos olet saanut noin ristiriitaisia päätelmiä olet varmasti ihan terve. Ei ne psykiatrit ole mitään kaikkitietäväisiä. Minulla oli vähän samantapaisia oireita, ei kuitenkaan koskaan itsetuhoisuutta. Psykiatri ei pystynyt alkamaan hoitamaan. Hirveesti haukkui ja käyttäytyi täysin epäasiallisesti ja lopuksi ajoi minut ulos ilmoittaen, että vastaanotto päättyi tähän.
Itse olen käynyt myös mtt.ssä pari kertaa ja mitään apua ei tule. Eivät edes halua antaa aikoja. Olen vetänyt johtopäätöksen, että he ovat ammattitaidottomia.
Ei missään muualla kunnan terv. keskuksen vastaanotoissa hoitaja saa itse valita mieleisiä potilaita hoidettavakseen vaan kaikissa muissa toimipisteissä on hoidettava ja suhtauduttava vakavasti potilaan/asiakkaan ongelmiin.
Siis jos et saa hoitoa olet ilmeisesti terve.
Vettiitkö johtopäätöksesi siellä vastaan otolla "Kova äänisesti"? olet varmaan huomannu semmosen seikan että jos potilas ei ole motivoitunut itse auttamaan itseään niin ei ne psykiatritkään muuta voi tehä ku potkoa pihalle varsinkin jos alat arvostelemaan niiden auttamis yritystä.
nekin on aivan tavallisia ihmisiä joilla tosin on enemmän kokemusta mielenterveyden ongelmista ja niistä kärsivistä ihmisistä, esimerkiksi vois ottaa henkilön joka on kiinnotunut teitotekniikasta ja jo ennen koulutusta kasaa tietokoneita leivänpaahtimista ja pölyimureista jonka jälkeen käy 8 vuotisen koulutuksen saadakseen korjaajan työn ja sitten tulee joku asiakas joka väittää kiven kovaa ettei sitä tietokonetta vaan kuntoon saa, onhan hän ite sitä koittanu korjata jo 5 vuoden ajan tuloksetta ja ei luovuta konetta korjaamoon koska epäilee henkilön ammattitaitoa ja epäileen hänen vaan rikkovan sen pahemmin.
Pidän tuosta sinun asenteestasi. Sinulla tuntuu olevan mukavasti mielikuvitusta. Ihan hyvä, niin minullakin on.
Vastaanotto ei mennyt noin. En ole kova ääninen ja otan hyvin tarkkaan huomioon toisen mielipiteen. Mitä enemmän hermostun, sitä rauhallisemmaksi tulen. Kaikkein tiukimmankin paikan edessä olen aivan viileä ja täysin asiallinen.
Tarkoitus oli ehkä saada minut pois tolaltani, eikä se onnistunut. Minä en riitele tuntemattomien ihmisten kanssa. En varsinkaan lääkärin kanssa.
Ongelmasta on jo neljä vuotta ja joka tapauksessa kaikki on nyt hyvin. Hoidin ongelmani omalla tavallani. Vaihdoin miestä ja työpaikkaa ja nyt on mukavampi olo. Olisin kyllä mielelläni keskustellut silloin ongelmastani psykiatrin koulutuksen omaavan henkilön kanssa.
Kokemukseni psykiatreista on nyt kyllä muuttanut käsitykseni koko alasta. Luotin, luulin ja uskoin heidän haluavan ja osaavan auttaa ketä tahansa mieltä askarruttavissa asioissa. En todellakaan tiennyt, etteivät psykiatrit halua hoitaa jokaista ongelmallista.
on että sinulla on ne kumpikin. Suosittelisin käymään vielä sillä neljännellä psykiatrilla saadaksesi varmistuksen asiaan, kerrot mitä aikaisemmat psykiatrit olivat epäilleet diagnoosiksi. Tai sitten käyt sillä viimeisimmällä joka oli sitä mieltä että sairastat molempia. Olet oikeutettu saamaan hoitoa kumpaankin "vaivaan", on olemassa lääkkeitä ja terapiaa. Usein juuri niiden yhdistelmä auttaa, ei jompi kumpi yksinään. Mielialantasaajia ei tarvitse pelätä, niistä ei yleensä tule mitään sivuvaikutuksia, kun itselle sopiva valmiste löytyy, ja vaihtoehtoja niissä on. Mielialantasaajat auttavat mielialavaihteluihin suht tehokkaasti, elämä ei ole ihan yhtä voimakasta vuoristorataa kuin ilman lääkitystä. Lääke ei ole mikään ihmeparannus keino, mutta helpottaa olennaisesti elämistä sairauden kanssa. Usein kaksisuuntainen mielialahäiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö "niputetaan" yhteen, eli samalla ihmisellä on ne kumpikin. Toisaalta niitä on kuulemma aika vaikeaa erottaa toisistaan, samanlaisia oireita kun aiheuttavat. Pointti on kuitenkin että hoitoa saa niihin molempiin, kannattaa itsepintaisesti vaatia sitä, mikäli ei muuten meinaa onnistua. Sairautesi kuulostaa aika vakavalta, eli todennäköisesti se todellakin on olemassa, etkä ole "keksinyt" sitä! Pyydä sinnikkäästi apua, ei sinun tarvitse kärsiä noiden häiriöiden kanssa, kun niitä voidaan hoitaakin... Tsemppiä sinulle!
Enemmän haittaa kuin hyötyä diagnoosista, no onhan se tietenki niin että lääkkeitä saa mutta voi niitä lääkkeitä lähtä ettiin ilman diagnoosiakin, eikä diagnoosi ole se taikasana että nyt tiedetään miten sinut saadaan kuntoon alta 10 vuoden!, vaan pikemminkin se millä sinut saadaan loppu iäksi pakko hoitoon.
Asiasi ei kyllä millään tavalla etene, jos tuolla tavalla vaihdat (joudut vaihtamaan) lääkäriä. Vai oletko etsimässä itsellesi mieluista diagnoosia?
Ei kukaan vastuunsa ja asiansa tunteva lääkäri ala tämänkaltaisia diagnooseja kädenkäänteessä sinulle jostain taikomaan.
Sinun on varauduttava siihen, että oireiden seurantaan saattaa kulua pitkä tovi, useita kuukausia. Joskus se kestää vuosia. Joskus oireet itsestään ajan oloon helpottavat. Sopivaa lääkitystäkin joudutaan usein hakemaan ja seuraamaan hoitovasteita. Toisin sanoen seuraamaan sitä, auttaako lääke sinua vai eikö se auta.
Kun sopiva lääke viimein löytyy, se hyvinkin on myös merkki siitä, että diagnoosi on oikea ja diagnoosi voidaan vahvistaa.
Kerroit pelkääväsi lääkkeiden mahdollisia sivuoireita. Mielialatasaajina käytettyjen lääkkeiden kohdalla ei tässä suhteessa ole sen enempää pelättävää kuin muidenkaan lääkkeiden kohdalla. Toinen lääke sopii, joku toinen lääke ehkä ei. Mielialatasaajalääkkitykseen liittyy aina asianmukainen seuranta sivu- ja haittaoireiden varalta.
Joo, elikkä jouduin, en halunnut, käymään kolmen eri psykiatrin juttusilla, tilanne vaan oli sellainen siellä "laitoksessa" kun lääkäreitä oli lomilla jne (oli kesä).
Ja yksi noista lääkäreistä oli siis sitä mieltä, että minulla on jompi kumpi noista em. häiriöistä yhtä todennäköisesti, ei siis molempia yhtä aikaa hänen mielestään.
Mielialatasaajista sain vain sen verran kuulla, että hyvin todennäköisesti lihottavat useita kiloja. Minulla on jo nyt reippaasti ylipainoa ja yritän kovasti laihduttaa, joten pelkään sairaalloisesti kaikkia ylimääräisiä kilojen tulemisia. Mutta kai se riski on vain otettava jos aikoo nuppinsa saada kuntoon.
Aion siis nyt tehdä asialle jotain. Terapia on ilmeisesti aloitettava uudelleen. Olen vuosia sitten käynytkin usean vuoden ajan, eikä silloin vielä epäilty muuta kuin vaikeaa masennusta ja paniikkihäiriötä.
Joillain lääkkeillä saattaa olla vaikutusta aineenvaihduntaan ja sitä kautta edelleen elopainoon, nämä ovat niin yksilöllisiä juttuja. Vaikutukset yleensä tasaantuvat elimistön sopeuduttua uuteen aineeseen.
Niin. Yritä ihmeessä tehdä jotain! Joskus pelkkä omalle pers..lle potkiminenkin saattaa auttaa. Onko sinun mahdollista purkaa vyyhteäsi paino-ongelmasi kautta? Nyt on kevät! Lähde ulos, liiku, muuta ruokavaliotasi, sellaisia. Lainaa kirjoja, lue. Uskon, että tätä kautta mielialasi ainakin piristyvät. Huomaat, että sinulla itselläsi edelleen on mahdollisuus vaikuttaa siihen miten asiasi etenevät.
Tsemppiä!
Jos rajatila diagnoosin saat niin olet poikkeuksellinen "tapaus" eli et edusta mitään yleistä mallia vaan saatat olla lievästi vainoharhainen joka ei sinäänsä riitä skitsofreeniaan ja samalla vähän liian yli aktiivinen joka ei sekään riitä maniaan, mutta myös vaihtelevasti masentunut mutta ei kummiskaan niin säännöllisesti kuin 2suuntaisessa.
Elä ota selvää mikä on sinun diagnoosi koska siihen saakka olet normaali ihminen, vaikka sairastaisitkin skitsofreniaa mutta diagnosin jälkeen sinun elämäsi tulee muuttumaan yksi toikkoiseksi helvetiksi jossa voidaan sanoa esim Tolle ei passaa A ja B työ koska hänellä on C Diagnoosi, tai tuolla se C diagnosoitu taas menee että olkaahan varovaisua!
Rajatila diagnoosin sinäänsä jokainen voi saada pelkästä masennuksesta ja sen aiheuttamista itsevarmuuden häiriöistä esim miksi minun naama näyttää apinan perseeltä, tai jopa lausahdusta "Mikä on elämän tarkoitus" väärässä tilanteessa mielenterveys lääkärille.
Ite sain Rajatila diagnoosin kun menin masentuneena jutteleen lääkärille ja epäilin että olisin muuttumassa homoksi ja pelkäsin sitä yli kaiken ja häpesin itseäni että "Kävelenkö minä sit muka tyttömäisesti?". (luojankiitos ei ollu kuin korvien välis vikaa)
pidetty diagnooseina ja yhtaikaakin. Ilmeisen vaikeita heti erottaa. 2-suuntaisen lääkitys on tepsinyt, joten nyt on diagnooseina kaksisuuntaisuus ja sekamuotoinen persoonallisuushäiriö (epävakaa vaativa eristäytyvä). Persoo´nallisuushäiriöt testeillä saatu esiin (ja kai tarkkailemalla käytöstä ja puhumiani asioita), kaksisuuntaisuus sillä että masennuslääkkeet aiheuttivat voimakkaan manian. Havaittiin myös stressiherkkyys mikä tyypillistä 2-suuntasille ja tämä ikuinen unettomuus kai puhuu myös maanis-depressiivisyyden puolesta. MUTTA voi olla päällekkäinsiis dg:t rajatila ja 2-suuntaisuus.