Kuntakeskustelusta

Miksi kunnilla pitää olla verotusoikeus? Paljon yksinkertaisempaa olisi, jos ainoastaan valtio verottaisi kuntia. Valtio voisi ottaa kokonaan kontolleen terveydenhoidon ja saisi järjestää myös sen järkevästi. Käytännössä pienimmistä kunnissta lääkäri- ja terveyspalvelut voitaisiin siirtää tällöin tarkoituksenmukaisiin isompiin yksiköihin.

Jokaiseen taajamaan pyrittäisiin kuitenkin jättämään terveysasema, joka voisi olla pienikin, jopa yksityinen, joka hoitaisi pienet kansalaisten terveysongelmat. Vaikeammat tapaukset siirrettäisiin heti isompiin yksiköihin. Yksityinen terveysasema voisi olla pientaajamissa toimivampi ratkaisu kuin kunnallinen.

Muut kuntien tarpeet jyvitettäisiiin asukasluvun ja ehkä muutaman muunkin ominaispiirteen mukaan. Valtio maksaisi kunnille palvelujen tuottamisesta ainoastaan tämän laskennallisen osuuden. Sen jälkeen kuntien tulisi pysyä omillaan.

Minusta tämäntyyppinen ratkaisu antaisi keppiä ja porkkanaa sopivassa suhteessa. Välttämättä suurkunta ei ole asukkaidensa kannalta aina paras vaihtoehto. Pitäisi muistaa, että kuntalaisten palvelut ja hyvinvointi on kaiken a ja o, ja edetä jokaisessa kunnassa sen mukaan.

Joko kuntaliitoksin tai itsenäisesti.
7221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minun mielestäni olisi parempi, että valtio vastaisi kokonaan terveyden-, vanhusten- ja lastenhoidosta sekä koulutuksesta. Muut palvelut rahoitettaisiin ilman valtion jyvityksiä erillisellä kunnallisverotuksella.

Siinä tapauksessa, että valtio hoitaa verotuksen kokonaan, määrärahoja ei saisi ainakaan korvamerkitä niin, että kaikki kunnat rakentavat vaikkapa uimahallin tai musiikkisalin vain siksi, että valtio osoittaa määrärahan juuri tähän tarkoitukseen. Sellainen on aina vaarana, kun valtion helsinkiläiset virkamiehet luulevat tietävänsä, minkälaiset tarpeet ihmisillä on.

Eli kun jätetään jonkin verran verotusoikeutta kunnille itselleen, saadaan erilaisempia kuntia ja erilaista rahankäyttöä. Ihmiset valitsisivat kotikuntansa sitten sen perusteella, kuinka hyvin palvelut vastaavat heidän henkilökohtaisia tarpeitaan tai kaipaavatko ylipäätään muita yhteiskunnallisia palveluja kuin nuo peruspalvelut, joista valtio vastaa.

Äänestä
  • Ihan hyvä idea tuokin.

    Äänestä

  • Periaate valtion maksuvastuusta voi olla oikea teoriassa, mutta ei tasa-arvoinen kustannusten osalta. Tasa-arvoinen malli löydetään vasta, kun kustanukset lasketaan kussakin kunnassa asukasta kohti. Jos Merijärvellä yksi peruskoulupaikka maksaa esim. 10000 euroa, mutta Turussa vain 2000 euroa (tai päinvastoin), tässä vallitsee 5-kertainen epätasoarvo kustannuspuolella. Oikea lähtökohta on silloin se, että valtiolla vastuun yläraja, joka asettuu tässä esimerkissä lähelle Turun kustannustasoa. Merijärven kunnan pitäisi ottaa vastuu loppuosasta eli siitä, että se heikon kuntarakenteen myötä aiheuttaa paljon kustannuksia.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Periaate valtion maksuvastuusta voi olla oikea teoriassa, mutta ei tasa-arvoinen kustannusten osalta. Tasa-arvoinen malli löydetään vasta, kun kustanukset lasketaan kussakin kunnassa asukasta kohti. Jos Merijärvellä yksi peruskoulupaikka maksaa esim. 10000 euroa, mutta Turussa vain 2000 euroa (tai päinvastoin), tässä vallitsee 5-kertainen epätasoarvo kustannuspuolella. Oikea lähtökohta on silloin se, että valtiolla vastuun yläraja, joka asettuu tässä esimerkissä lähelle Turun kustannustasoa. Merijärven kunnan pitäisi ottaa vastuu loppuosasta eli siitä, että se heikon kuntarakenteen myötä aiheuttaa paljon kustannuksia.

    Nykyisinkin kunnat saavat koulutukseen valtionavun, joka on sidottu oppilasmäärään eli ylimenevistä kustannuksista vastaa kunta itse. Mallisi on siten helposti siirrettävissä myös meidän ehdottamaamme verotusjärjestelmään.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Periaate valtion maksuvastuusta voi olla oikea teoriassa, mutta ei tasa-arvoinen kustannusten osalta. Tasa-arvoinen malli löydetään vasta, kun kustanukset lasketaan kussakin kunnassa asukasta kohti. Jos Merijärvellä yksi peruskoulupaikka maksaa esim. 10000 euroa, mutta Turussa vain 2000 euroa (tai päinvastoin), tässä vallitsee 5-kertainen epätasoarvo kustannuspuolella. Oikea lähtökohta on silloin se, että valtiolla vastuun yläraja, joka asettuu tässä esimerkissä lähelle Turun kustannustasoa. Merijärven kunnan pitäisi ottaa vastuu loppuosasta eli siitä, että se heikon kuntarakenteen myötä aiheuttaa paljon kustannuksia.

    Keksit pyörää uudestaan.

    Äänestä

Minusta ei olisi ollenkaan haitaksi, jos kunnille annetaan laajempi verotusoikeus velvoittaen kunnat hankkimaan tulot kaikkiin kuluihinsa.

Kaikilta kunnilta (saaristokunnat, syrjäseutujen harvaan asutut kunnat) tämä ei onnistu, joten kunnallisveron tasauksista ei koskaan päästäne eroon. Se ei kuitenkaan haitanne, jos tulonsiirrot voidaan minimoida.

Erittäin huono vaihtoehto olisi se, että valtio keräisi kaikki verot. Se aiheuttaisi pelkkää poliittista riitelyä siitä, miten rahat jaetaan.

Ajatuksenakin täysin mahdoton.

Äänestä
  • Riitelyähän tulee päinvastoin nykyisestä järjestelmästä, joka edellyttää verotulojen tasausta. Ja edellyttää tasausta jatkossakin, koska kuntien veronkantopohja on niin valtavan erilainen. Maakuntahallinnolla päästäisiin talousveturien ansiosta jo melko tasaiseen veronkantopohjaan eri puolilla Suomea, mutta maakuntahallintohan ei kelpaa kokoomukselle ja demareille.

    Sitä paitsi nykyinen systeemi on byrokraattinen. Siinä valtio säätää ensin menokohteet, joita varten kerätään veroja kahteen kasaan ja sitten vielä suoritetaan tasauksia noiden kasojen välillä. Kuinka paljon yksinkertaisempaa olisikaan, että valtio, joka määrää menokohteet, maksaisi ne suoraan yhdestä ainoasta kasasta ilman tasauksia.

    Jos valtio maksaisi säätämänsä menokohteet suoraan itse, se joutuisi myös enemmän miettimään rasitteidensa vaikutuksia eli ottamaan vastuun omista säädöksistään.

    Eli paljon parempi olisi, että valtio maksaisi ne menokohteet, jotka se on itse määrännyt. Kunnat keräisivät veroja vain niihin kohteisiin, joiden järjestämistä ne itse pitävät hyödyllisinä. Näin koko kunnallispolitiikassa päästäisiin keskittymään siihen, millä palveluilla kukin kunta haluaa hyvinvointia edistää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zarathustra kirjoitti:

Miksi kunnilla pitää olla verotusoikeus? Paljon yksinkertaisempaa olisi, jos ainoastaan valtio verottaisi kuntia. Valtio voisi ottaa kokonaan kontolleen terveydenhoidon ja saisi järjestää myös sen järkevästi. Käytännössä pienimmistä kunnissta lääkäri- ja terveyspalvelut voitaisiin siirtää tällöin tarkoituksenmukaisiin isompiin yksiköihin.

Jokaiseen taajamaan pyrittäisiin kuitenkin jättämään terveysasema, joka voisi olla pienikin, jopa yksityinen, joka hoitaisi pienet kansalaisten terveysongelmat. Vaikeammat tapaukset siirrettäisiin heti isompiin yksiköihin. Yksityinen terveysasema voisi olla pientaajamissa toimivampi ratkaisu kuin kunnallinen.

Muut kuntien tarpeet jyvitettäisiiin asukasluvun ja ehkä muutaman muunkin ominaispiirteen mukaan. Valtio maksaisi kunnille palvelujen tuottamisesta ainoastaan tämän laskennallisen osuuden. Sen jälkeen kuntien tulisi pysyä omillaan.

Minusta tämäntyyppinen ratkaisu antaisi keppiä ja porkkanaa sopivassa suhteessa. Välttämättä suurkunta ei ole asukkaidensa kannalta aina paras vaihtoehto. Pitäisi muistaa, että kuntalaisten palvelut ja hyvinvointi on kaiken a ja o, ja edetä jokaisessa kunnassa sen mukaan.

Joko kuntaliitoksin tai itsenäisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu