Toimistossa

uhdirty

Olin juuri aloittanut kesätyöni eräässä suuressa firmassa kotikaupungissani. Minun lisäkseni taloon oli tullut muitakin uusia kesätyöntekijöitä, joista kaikki muut kuin minä olivat miespuolisia. Niimpä osakseni lankesi yllättäen sihteerin hommat, kun pojat saivat mielekkäämpiä tehtäviä. En kuitenkaan kauaa jaksanut harmitella tuuriani vaan päätin näyttää, että osaan työn ja että kelpaan sitten ehkä muihinkin hommiin…
Ensimmäinen viikko meni ihan kivasti tutustuessa työpaikkaan ja suurin osa muista työntekijöistä oli ihan mukavia, lukuunottamatta Jania, joka oli yksi uusista kesätyöntekijöistä. Jani jaksoi aina nälviä sihteerinhommastani ja puristeli peppuani kävellessään ohitseni. Minua alkoi pikku hiljaa ärsyttää moinen käytös mutta annoin sen olla, kunnes yhtenä iltana jouduin jäämään ylitöihin järjestelemään paperikasojani. Jani oli myös jäänyt iltatöihin, ja minusta tuntui että hän vitkutteli tahallaan, koska kaikki muut olivat jo lähteneet. Jatkoin kuitenkin tyynesti hommiani kunnes Jani tuli huoneeseeni.
-   Mitä nyt? kysyin hieman ärtyneen oloisena.
-   Tulin katselemaan sua.
Hämmennyin hiukan mutta jatkoin papereiden pinoamista. Käännyin selin Janiin ja tunsin äkkiä hämmästyksekseni märän kielen kaulallani.
-   Mitä sä teet? kysyin ja käännähdin ympäri.
-   Sä näytät seksikkäältä tossa hameessa, Jani hymyili ovelan näköisenä.
Hämmästykseni vaihtui ärtymykseksi ja ajattelin, että taidanpa antaa pojalle opetuksen. Kävelin pöytäni luo ja kumarruin tahallaan niin, että minihameeni nousi ylös ja paljasti Janille, ettei hameeni alla ollut kuin sukkahousut. Käyttäydyin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja kävelin Janin ohi samalla hipaisten sormenpäilläni hänen farkkujensa etumusta. Jani naurahti ja käveli luokseni.
Työnsin käden housujen sisään ja avasin vetoketjun ja vedin Janin elimen ulos. Se oli isompi kuin luulin…
Jani vei minut pöydän luo ja nosti paitani pois. Seuraavaksi lähtivät rintaliivit ja Jani alkoi nuolla kovettuneita nännejäni ja puristella kiinteitä b-kupin rintojani riisuen samalla hamettani. Aloin huohottaa, koska rakastin sitä kun rintojani nuoltiin. Jani hymyili ja kiihdytti tahtia. Aloin liikehdellä ja revin sukkahousut pois jalastani. Jani veti myös paitansa pois ja alta paljastuivat komeat vatsalihakset. Olin alasti pöydällä ja levitin jalkani odottaen Janin reaktiota. Jani painaitui jalkojeni väliin ja alkoi nuolla klitoristani hellin ja pitkin vedoin. Pyysin sormia sisääni ja Jani alkoi runkata sormiaan pillussani samaan aikaan nuollen lujempaa ja lujempaa. En kestänyt enää vaan pyysin että Jani panisi minua kunnolla ihanalla kyrvällään. Jani nosti minut paremmin työpöydän reunalle. Levitin jalkojani ja Jani painoi suuren kyrpänsä syvälle pilluuni. Huudahdin nautinnosta ja Jani alkoi työnnellä kovempaa syvälle pilluuni hieroen samalla rintojani.
Pyysin Jania tulemaan syvemmälle ja Jani käänsi minut polvilleni pöydälle jotta pääsisi panemaan takaapäin. Nostin peppuni ja Jani työnsi kaksi sormeaan peppuuni ja kyrpänsä syvälle sisälleni. Tulimme yhtä aikaa Janin hieroessa

0

11455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ensi kesänä

        Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
        Ikävä
        64
        3255
      2. Tukalaa kuumuutta

        Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
        Ikävä
        43
        3097
      3. Sinä, ihastukseni

        Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
        Ihastuminen
        42
        2457
      4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

        Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        100
        2207
      5. Tiedät ettei tule toimimaan.

        Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
        Ikävä
        31
        1913
      6. Okei, myönnetään,

        Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
        Ikävä
        27
        1810
      7. Onko kaivatullasi

        himmeä kuuppa?
        Ikävä
        48
        1616
      8. Mihin hävisi

        Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
        Iisalmi
        85
        1415
      9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

        En taida nähdä sinua koskaan.
        Rakkaus ja rakastaminen
        39
        1300
      10. Lähtikö korvat

        puhtaaksi vaikusta?
        Tuusniemi
        81
        1132
      Aihe