Asun nykyään kerrostalossa ja olin aikaisemmin tullut ahdistuneeksi koulukiusauksen ja vanhempien riitojen takia. Vanhemmat erosivat ja minä muutin kerrostaloon. Luulin että pääsisin ahdistuksesta ja peloista eroon kun ympäristö muuttuisi, mutta mitä vielä! Aika nopeasti pääsin kyllä lähes kokonaan eroon siitä kamalasta tunteesta, mutta kun naapurit seinän takana eräs päivä tappelivat, palasi ahdistus itselleni takaisin. On kumma että naapureina voi olla noin ilkeitä ihmisiä jotka eivät välitä toisista ihmisistä yhtään mitään. Naapurit ovat samanlaisia kuin koulukiusaajani aikoinaan, juopottelevia ja tupakoivia loisia! Haluaisin vinkkejä siitä miten saisin oman elämäni kuntoon vaikka naapurista kuuluisikin tappelua jatkossa. Muutto ei tällä hetkellä tule kysymykseen vaikka tekisikin mieli.
Ahdistuneisuus palasi
takaisin
3515
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vastaus, mutta olin itsekin todella ahdistunut mm. just koulukiusaamisen ja vanhempien riitelyn takia. Ajattelin jo, etten enää jaksa elää. Sitten hain ammattiapua, ja ahdistus on vähentynyt huomattavasti. Puhu jollekin! Mene vaikka mielenterveystoimistoon! Vaikeaa, mutta kannattaa!
täälläkin, paitsi etten tunnu kotoo pääsevän yhtään mihinkään. Ahdistaa ajatellakin asumista kaupungissa "ihmisten keskellä" ja ihan yksinään. Jos ahdistaa jo nyt niin miten se yksin asuminen vois mennä yhtään sen paremmin/vähemmän ahdistavasti... Perheen, lähinnä sisarusten kanssa tulee oltua päivittäin tekemisissä ja tuntuu että olen heistä lievästi riippuvainen enkä tulisi toimeen ilman. Ilmeisesti olen sitten tuomittu asumaan kotona niin kauan, "kunnes".
"Ammattiauttajalla" on käyty jauhamassa asioita tympääntymiseen asti ja nappiakin vedetty, muttei ne asiat tunnu tästä sen kummemmin valottuvan. Huoh.
Mikä lie pakonomainen alitajuinen tarve vahtia vanhempiani koko ajan ku niiden tappelua on saanut joskus vierestä katella. Vaikka ovatkin viimeaikoina rauhoittuneet eikä mitään vahtimisen tarvetta pitäis ollakaan. Tai sit yksinkertaisesti mamis-syndrooma...
vaikea innostua mistään tai jaksaa mitään. Muussa tapauksessa pitää haluta ihan tosissaan itselleen parempaa elämää, ja tehdä paljon töitä sen eteen että oma tilanne parantuisi. Muuten ei ammattiauttajankaan apu auta.