Ideana on valehtelematta ansaita rahaa lyhyessä ajassa,ja se, toisesta syystä Movessa on, valehtelee - noh kuka nyt ei tätä tietäisi jo - (n. 2v) ja paljon ja "hauskalla tavalla".
Arvatkaas ketkä minulle näin sanoivat? Ylälinjani.
Puhelimet kävivät kuumina, jotta saatiin kaverita lyhkäreihin, tehtiin aikataulutuksia siitä milloin haluaa saavuttaa sen suuren unelmansa, jonka tietenkin sillä rahalla vain saa. Piti myös olla mahdollisimman suuri summa. Minulla se taisi olla 100 000 euroa. Joo, onneksi tulin järkiini.
Niistä asiakkaista puhuttiin hyvin vähän ja silloinkin puhuttiin usein vain niistä viidestä.
Minulla kai oli se huono puoli ylälinjan kannalta, että minua oli vaikea motivoida ja tiedän nyt miksi.
Ei ihme, että niitä hypetyskoulutusmikälie-tilaisuuksia on niin usein!:D

Vastaukset 10
Vanhimmat
kirjoitusvirheistä.
Siis se, joka toisesta syystä kuin nopean rahan ansaitsemisesta Movessa on, valehtelee.
Onko sinulla vielä tunnukset moveen?
Toivottavasti olet ymmärtänyt pyytää poistamaan ne.
olisiko niin että rauhallista ja harkitsevaa ihmistä turhanpäiväinen hypetys ja hehkutus vain vieraannuttaa eli se on hyvä tapa karkottaa ajattelevia ihmisiä?
on toki mahdollista että jotkut saavat hirveän buustin sellaisesta mutta itse ainakin lähinnä vihaksi pistää hehkuttaa jotain ennen kuin se on tapahtunut...
...piti motivoituna vain päivän, jos sitäkään. Olin myös hyvin haluton soittamaan, melkeinpä alusta saakka. Ensin se oli epävarmuutta, ja sitten se muuttui epäilyksen aiheuttamaksi haluttomuudeksi.
kirjoitusvirheitä taas....
Valitettavasti Moven vastustajat saivat sinut uskomaan.
Kuunteletko mieluiten mudassa mönkiviä vastustajia jotka eivät ole menestyneet ja eivät ikinä tule MENESTYMÄÄN vai niitä jo jotka ovat jo MENESTYVIÄ ihmisiä??!!!
Kumpien luulet antavan parempia neuvoja elämään jos itse haluat menestyä??
Kannattaa todella miettiä!!
Voin kertoa sen verran itsestäni että olen ollut edustajana jo jonkin aikaa ja menesynyt jo todella hyvin!! Ja rahaa on tullut jo mukavasti tilille!!! Ja sehän se on parasta!! Asiakkuuksista puhutaan siksi vähemmän koska kyllähän jokaiselle vitamiinit ja liittymä jutut ym ovat aivan tuttuja asioita. Vai??
Rikolliseksi tätä työtä ei saa millään koska emme saa ennen tuloja ulos ennen kuin mini määrä asiakkuuksia on täynnä jne.. Mutta niitä ei tällä palstalla tarvitse puida. On asiallisempiakin paikkoja ja ihmisiä jotka ovat "hieman" järkevämpiä..
Kannattaa todella miettiä, ketä haluaa kuunnella!!! Kuunteletko ihmistä joka haluaa ottaa sinulta 999 euroa, jotta kolmesta rikoksesta epäillyn yrityksen edustajaksi, vai ihmistä, joka ei halua sinulta senttiäkään rahaa ja haluaa vain sinun harkitsevan tarkkaan!!!!!
Minullekin on tullut rahaa tilille!!! Olenko nyt MENESTYJÄ!!!! Mitä aivopesukasettisi tähän sanoo???!!! Mutta tosiaankaan en osaa neuvoa ketään kusettamisessa, koska en ole koskaan kusettanut!!! Jos haluaa kusettajaksi, kannattaa varmasti kysyä kusettajalta parhaat vinkit!!! (Varo, hän saattaa kusettaa!!!)
Olet katkera entinen movettaja, etkä uskalla luottaa unelmiisi...
Kusetat meitä jotka maksamme veroja. Olet pahimmansorttinen kusettaja.
...mutta mieluummin itseeni ja sisintäni, joka sanoo, että ei kannata koskaan luottaa ihmisiin, jotka kirkkain silmin sanovat välittävänsä minusta, mutta haukkuvat ystäväni pystyyn.
Myöskin kaikki virallinen tieto ja myös epävirallinen puhuu Moven laillisuutta vastaan.