Kadonnut elämä

Mahtaakohan olla olemassakaan sellaista instanssia joka lainaisi ihmiselle esim. 10 000 euroa jos luottotiedot ovat menneet, mutta merkintöjä ei ole tullut vuosiin uusia ja on vakituinen työ?
Mies nuoruudessaan ja tyhmyydessään sotki oman elämänsä ja plakkarissa sillä kai nyt jotain 250 000euroa ja korkoa kasvaa kokoajan (eläköön yhteisvastuu korvaus systeemi) Eli hänen kohdallaan olemme pelin menettäneet mitä oman kodin saamiseen tulee.
Itselläni omaa sinisilmäisyyttäni ja tyhmyyttäni suureksi osaksi ex miehen aikaan saannoksia ulosotossa n. 10 000 euroa.
Mulla on vakituinen duuni nyt ja olisi kova palo saada oma koti joskus. Se raha mikä menee asuinkustannuksiin ja se vähäinen mitä saisin vähennettyä tuota velkaa olisi paljon mielekkäämpää panna johonkin omaan!

Onko kukaan keksinyt tälläisessä tilanteessa ratkaisua?

Oikeesti sitä on kakkosluokan kansalainen kun on luottotieto merkintä. Et saa edes pankkitiliä avattua pankiin, et puhelinta, ei nettiä, ei mitään osamaksu juttuja vaikka olet töissä. Ketään ei kiinnosta kenen vika ne merkinnät on. Vain se että olet huono ihminen kaikkine merkintöinesi. Oon niin turhautunut. Oikeesti en ihmettele miksi rikollisuus lisääntyy ja pimeät työt. Ihmiset ajetaan epätoivoisiin tilanteisiin ja tekoihin...
No, antaa olla...
131997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
  • Kiitos linkistä. Tosin en usko, että auttaa, mutta en menetä mitään jos kysyn.
    Tuskin tuollaista summaa hyvää hyvyyttään lahjoittavat ja tietääkseni eivät lainoja myönnä, mutta kysäisen. Kiitos.
    Vaikuttaakohan asiaan, etten kuulu kirkkoon =/

    Kun opiskelin ja ex mies joutui lomautetuksi, pyysin apua kirkolta, emme asaaneet vaikkka olin kuullut juttuja opinto laiinojen ym. maksuista. Mutta taitavat olla vaan juttuja...
    Mun kohdalla ei koskaan tapahdu sellasia asioita.

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittelia... kirjoitti:

    Kiitos linkistä. Tosin en usko, että auttaa, mutta en menetä mitään jos kysyn.
    Tuskin tuollaista summaa hyvää hyvyyttään lahjoittavat ja tietääkseni eivät lainoja myönnä, mutta kysäisen. Kiitos.
    Vaikuttaakohan asiaan, etten kuulu kirkkoon =/

    Kun opiskelin ja ex mies joutui lomautetuksi, pyysin apua kirkolta, emme asaaneet vaikkka olin kuullut juttuja opinto laiinojen ym. maksuista. Mutta taitavat olla vaan juttuja...
    Mun kohdalla ei koskaan tapahdu sellasia asioita.

    Kllä se aurinko paistaa risukasaankin vielä. Voin todeta vain sen koska itse selvisin velkahelvetistä velkajärjestelyn kautta ja meitä on monta.

    Etsi elämästä positiivisia asioita. Niin minkäkin tein ja selvisin.

    Äänestä

Oletteko käyneet velkaneuvojalla?

Sain itse apua sieltä ja nyt on järjestymässä Takuusäätiön takaus velkojen "kerralla maksamiseen", eli saan pankista lainan jolla pääsen veloista eroon. Pankille maksan lainaa pois kohtuullisina kuukausierinä. Velkaneuvojani puhuu myös korot pois veloistani, eli summa pienenee jopa noin neljänneksellä!

Munkin miehelläni on merkintöjä ja jonkun verran uo-velkaa, mutta sai silti lainan talon ostoon. Se muuten riippuu täysin siitäkin, että minkälaista velkaa se uo:ssa oleva on; verovelkaa vai maksamattomia kulutus-luottoja tms.

Mieheni sai siis lainan, ostimme vastikään talon ja koska molemmat lyhennämme lainaa, on talo siis "juridisesti" osaksi myös minun vaikka nimeäni ei missään näykkään.

Teidänkin tilanteeseen löytyy AIVAN VARMASTI ratkaisu, kunhan otatte nyt kunnolla toisianne niskasta kiinni ja alatte selvittämään asioita viranomaisten avulla!

Onnea matkaan ja usko pois; siellä tunnelin päässä odottaa aivan oikeasti mukava elämä ja sen eteen kannattaa uhrata enemmänkin!

Äänestä

Eiks se meinaa että siis on rahhoo tilillä, eikä velkoja, se plakkari meinaan?

Ja jos sillä on velkoja se 250 000 nin mitähän on mahtanu tehä? Polttanu pari mersua? Paska juttu, tyhmästä päästä kärsii koko elämä.

Äänestä

Vastaamatta alkuperäiseen kysymykseen; kyllä luottotiedotonkin saa tilin avattua käsittääkseni kun kerran monista pankeista saa Visa Electron kortinkin? Ja kännykän saa toimimaan Prepaid-liittymällä, sen hankinnassa ei luottotietoja kysellä...

Äänestä

Jos halajat mainitsemiasi "osamaksujuttuja" niin et ole paljoa oppinut kokemuksistasi.

ÄLÄ OSTA MITÄÄN OSAMAKSULLA Ei siis mitään, sinulla (eikä minulla) ei ole varaa siihen. Säästä ja osta rahalla. Älä ota mitään luottokorttejakaan, rahan hinta niissä on niin kova, ettei meidän varat riitä sellaiseen.

Äänestä
  • Hyvin sanottu. Näin teen!

    Äänestä

Kirjoituksestasi paistaa läpi tietyn lainen jos ei nyt itsesääli niin sitten masentuneisuus; on totta että merkintä luottotiedoissa vaikeuttaa elämää, muttei estä sitä:
1) Jos ei joku pankki avaa tiliä, kokeile jotain muuta, neuvottele, sano hyvä syy ja yritä lisää. Monet luottotiedottomat ovat saaneet Visa Electron maksukortinkin

2)Puhelimen ostossa ei luottotietoja kysellä jos ei osta osamaksulla. Ja Prepaid-liittymän (eli ennalta maksetun) saa luottotiedotonkin

3) Nettiliittymän (esim. laajakaista) saa, jos on maksaa operaattorille riittävät "vakuudet", esim. 300-500 euroa on luottotiedottomalle aika yleinen summa; joo, paljon rahaa, mutta ne saa takaisin jos purkaa sopimuksen ja joissain tapauksissa niitä ruvetaan hyvittämään kuulemma kuukausimaksuissa tietyn ajan kuluessa.

Äänestä
  • Esim. KAIKKI luottokelvottomat SAAVAT Visa Electron maksukortin.
    Sillä kun ei voi tehdä luotollisia ostoksia, eikä nostaa automaatista rahaa, tai maksaa ostoksia suuremmalla summalla, kuin mitä tilillä on rahaa.

    Äänestä

  • kyllä pankki tilin saa auki ja pankki ei oikeastaan voi olla avaamatta tiliä sinulle ja automaattikortin ja visaelctron saa samoin.Puhelimenkin saa auki kun kysyy ne voi pyytää takuu summaa minulla oli 380€ ja sen saa takaisin jos vaihdat toiselle operaattorille kunhan laskut olet maksellut.Tsemppiä:=))

    Äänestä

  • Itsestäänselvyyksiä kirjoitti:

    Esim. KAIKKI luottokelvottomat SAAVAT Visa Electron maksukortin.
    Sillä kun ei voi tehdä luotollisia ostoksia, eikä nostaa automaatista rahaa, tai maksaa ostoksia suuremmalla summalla, kuin mitä tilillä on rahaa.

    Niin kerroin, mutta kun tuntui että viestinaloittjalla oli synkeämpi tila kuvastaan kuin se onkaan ainakin käytännö asioiden osalta tai sitten hän vai yksinkertaisti liikaa...

    Äänestä

... asiallisesti vastanneille. Panin s-postia diakonille josta en ole kuullut sittemmin. Ei vastannut miytää tai neuvonuyt jotakuta toista keneltä kysyä. Mutta siihenkin tottuu.

Mitä mieheeni tulee. Oli firma ja pari ahnetta siipeiliää... siinä tärkeimmät. Tämä kaikki noin 10v ennen kuin edes tapasimme.

Ei tässä tosiaan auta muu kuin ottaa asioita selvää ja alkaa toimimaan. Mitään ihmietähän ei mulle koskaan satu kohdalle, eli sellaista on turha jäädä odottamaan.

Hyvää kesää kaikille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HilleviHiiri kirjoitti:

Mahtaakohan olla olemassakaan sellaista instanssia joka lainaisi ihmiselle esim. 10 000 euroa jos luottotiedot ovat menneet, mutta merkintöjä ei ole tullut vuosiin uusia ja on vakituinen työ?
Mies nuoruudessaan ja tyhmyydessään sotki oman elämänsä ja plakkarissa sillä kai nyt jotain 250 000euroa ja korkoa kasvaa kokoajan (eläköön yhteisvastuu korvaus systeemi) Eli hänen kohdallaan olemme pelin menettäneet mitä oman kodin saamiseen tulee.
Itselläni omaa sinisilmäisyyttäni ja tyhmyyttäni suureksi osaksi ex miehen aikaan saannoksia ulosotossa n. 10 000 euroa.
Mulla on vakituinen duuni nyt ja olisi kova palo saada oma koti joskus. Se raha mikä menee asuinkustannuksiin ja se vähäinen mitä saisin vähennettyä tuota velkaa olisi paljon mielekkäämpää panna johonkin omaan!

Onko kukaan keksinyt tälläisessä tilanteessa ratkaisua?

Oikeesti sitä on kakkosluokan kansalainen kun on luottotieto merkintä. Et saa edes pankkitiliä avattua pankiin, et puhelinta, ei nettiä, ei mitään osamaksu juttuja vaikka olet töissä. Ketään ei kiinnosta kenen vika ne merkinnät on. Vain se että olet huono ihminen kaikkine merkintöinesi. Oon niin turhautunut. Oikeesti en ihmettele miksi rikollisuus lisääntyy ja pimeät työt. Ihmiset ajetaan epätoivoisiin tilanteisiin ja tekoihin...
No, antaa olla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu