meillä on nyt reilun kk ikäinen poika ja fretti on leikattu 2 vuotias uros.ja täytyy sanoa ettei arki ole mitenkään erityisen hyvin toimiva.jatkuvasti saa olla valvomassa missä fretti menee, ja häkki touhuun en halua lähteä kun tähänkään mennessä ei siihen olla ryhdytty.helpottuukohan tämä kun poika kasvaa?tuntuu että siitä se riemu vasta repeää.uusi koti fretille olisi yksi mahdollisuus, en vaan toisaalta usko että frettini saisi tarpeeksi hyvän kodin mistään, en usko että kukaan olisi valmis antamaan fretille yhtä paljon aikaa kun minä olen antanut.eli mitäs sitten jos luopumisen paikka tulee eteen?
Vastaukset 11
- voisi
rajata aidoin ja muin tarvittavin estein fretin ja lapsen liikkumista samoissa huoneissa niin kauan kuin on tarpeen, esim. ryömimisikä?
miksi fretistä pitäisi luopua?
itselläni on frettejä vaan ei lapsia, mutta tiedän kyllä perheitä joissa on vauva ja frettejä samanaikaisesti. varovaisella tutustuttamisella on edetty siihen että lapsi ja fretit leikkivät nätisti yhdessä ja aidat muut esteet on voitu poistaa käytöstä. toki tähän asiaan vaikuttaa myös fretin yksilöllinen luonne. - minttu82
Hei!
Samaistun myös siihen mitä toinen vastasi. Mielestäni totuttaminen heidät toisiinsa ja aika näyttää mitä tuleman pitää.
Myös sen jos ei vain onnistu.
Silloin ehkä kuitenkin katsoisin lapsen parhaaksi luopua fretistä, ikävä kyllä. Ja jos luopuminen tulisi eteen, olisi tulevan perheen olla mielestäsi sopiva, joka selviää kyselemällä ja mahdollisella kotikäynnillä. Koe aikaakin olisi hyvä harkita..
Itse omistan koiran ja on minulle hyvin rakas. En voisi kuvitellakaan luopuvani siitä, paitsi jos joskus tulevalle lapselleni puhkeasi allergia tai tapahtuisi jotain, mikä olisi tarpeeksi painava syy. Niin ja olen itsekin hankkimassa frettiä. :) tietenkin.
Ja ehkä sitä häkkiä olisi hyvä harkita, niitä saa käytettyinä halvalla.!- Puppis
Kannattaa hankkia häkki.Niin voit rajottaa frettisi kulkemista.
- maisa
en tahtoisi rajoittaa fretin kulkemista aidoilla yms.häkki meillä on jonne frettiä ei ole koskaan pakotettu menemään eikä siellä juurikaan edes käy, makuuhuone on rajoitettu öiksi, eli ovi kiinni vaan.mutta jo nyt kun en ole fretille kerinnyt huomiota antamaan yhtä paljon, kuin ennen pojan syntymää, on fretti alkanut puremaan nilkkoja ja jalkoja yleensä, eli huomiota hakee.
ja fretin parastahan tässä nyt koitan ajatella, helppohan se olisi vain häkkiin sulkea.
en tietenkään vielä ole valmis fretistä luopumaan, ku kerran vielä arki sujuu edes jotenkin.
eikä sinänsä pelota pojankaan puolesta että suurta vahinkoa pääsisi tapahtumaan fretin kanssa(verraten kissa, koira)fretti ei hetkessä saa isoa puremaa tai raapaleita aikaiseksi, etteikö sitten väliin kerkeisi.
ja sekin vähän mietityttää että kun poika kasvaa alkaa fretti löytyä vessanpytystä, pöydänlaatikoista, pesukoneesta ym oudoista paikoista, puhumattakaan hännän vedoista ja roikotuksista.
ja tietysti näitä asioita tuli mietittyä jo ennen raskautta, mutta ei fretti kyllä lapsen edelle mene.
noh, aika näyttää.- Minä Vain
Hei!
Kai se arki sujuu pojan, että fretinkin kanssa. Ainakin vielä vähän aikaa. Mutta fretille parasta olisi tottakai saada uusi koti, lajitovereiden kanssa. Mutta tietenkin se on kamalaa luopua omasta karvaformulasta, itse en koskaan pystyisi. Mutta oletko varma ettei kukaan muu voisi tarjota fretille hyvää kotia? Se olisi ennenpitkää freedulle paras vaihtoehto sen viihtymisen kannalta. Jos kiinnostuit, täälläkin olisi hänelle lämmin ja rakastava koti. Etsin juuri omalle karvakullalleni kaveria. Jos olet päättänyt yrittää molempien kanssa, onnea siihen, jos olet päättänyt yrittää löytää fretillesi kodin, otahan yhteyttä! :)
Täällä sen olisi taatusti hyvä olla.
Osoitteeni on [email protected]
p.s. Vai onko pitko jo saanut kodin? - Ambra
Hei,
meillä on nyt 5-v poika sekä 3-v tyttö ja kahdeksan frettiä.
Freteillä on käytössään oma huone, mistä pääsevät kuitenkin päivittäin juoksentelemaan muuallakin kodissamme.
Lapset ovat pienestä pitäen opetettu siihen, että eläinten annetaan olla rauhassa ja niiden käsittelyyn on opastettu. Myöskään lapsia ja eläimiä ei olla jätetty valvomatta samaan tilaan.
Meillä tietysti tilanne on siinä erilainen, että frettejä on useampi eivätkä ne todellakaan kaipaa ihmisten seuraa lainkaan niin kuin lajitoveriton fretti.
Yritä antaa eläimelle huomiota lapsen päiväunien aikaan reilusti, samoin iltaisin kun lapsi nukkuu.
Rajaa tarvittaessa esim. pleksiaidalla fretille omaa tilaa. Oma tila ei pelkästään estä frettiä pääsemästä lapsen lähelle vaan myöhemmin myös antaa fretille rauhan uteliaalta pikkulapselta.
- Puppis
Frettei pitäis aina olla enemmän kuin yks.Yks voi kuolla yksinäisyyteen.
- maisa
ei meidän otus kyllä yksinäisyyteen kuole.se riippuu täysin omistajasta onko fretti yksinäinen vai ei.
- ei ole
maisa kirjoitti:
ei meidän otus kyllä yksinäisyyteen kuole.se riippuu täysin omistajasta onko fretti yksinäinen vai ei.
alunperinkään mikään laumaeläin, joten ei se todellakaan kuole yksinäisyyteen!!!
- Anonyymi
maisa kirjoitti:
ei meidän otus kyllä yksinäisyyteen kuole.se riippuu täysin omistajasta onko fretti yksinäinen vai ei.
Ihminen ei koskaan voi korvata lajitoveria.
- Anonyymi
Meillä fretti, chihu, sheltti ja collie. Kun vauva tuli taloon niin piti ihan sille vauvalle karjua että on hiljaa. Onneks hauvat nukkuu mun sängyssä ja fretti meidän sängyn alla.Vauva nukkuu kylppärissä ettei häiritsisi meidän yöunia.🐕🦺🦦
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19795- 117746
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t110721Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36643- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21564- 33543
- 36542
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72538- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44496Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493- 47485
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7467