Jäbä hei!

Se Heinäluoman letkautus siitä, ettei kepun kannattaisi asettaa omaa ehdokasta presidenttikisaan.
Eikö se olisi kannattanut (jälkiviisastelua, myönnän) ottaa kepussa tosissaan ja asettua Halosen taakse?
Kepu olisi ollut voittajan joukoissa eikä Vanhanen menettämässä uskottavuuttan häviämällä ensin Niinistöllekin ja häviämällä sen jälkeen toiseen kertaan asettumalla tukemaan Niinistöä, joka otti puolestaan seuraavana takkiinsa Halosta vastaan.
Pakkohan Vanhasen ja Lankian oli julkisuudessa muka olla esiintyvinään Niinistön kannattajina, kun kepu oli aloitteensa asiassa tehnyt silloin, kun kuvitteli, että Vanhanen on ilman muuta se, joka on toisella kierroksella Halosta vastassa.
Mutta ketä lienevät loppujen lopuksi äänestäneet?

Muistatko sen täälläkin esitetyn, Marjut Frantsin purkauksen, kun Vanhanen tippui?
Hän sanoi selkein sanoin, ettei anna ääntään Niinistölle.
Sanoi jopa Niinistön olevan räksyttäjä.
(Frantsi on Lankian puoliso).
18354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

-------------------------------
Jos keskusta ei olisi asettanut omaa ehdokasta, vaan mennyt suoraan Halosen taakse, meillä olisi presidenttinä Sauli Niinistö, kokoomus olisi suurin puolue ja keskustan kannatus jossain 16-18% tuntumassa.

Pakkohan Vanhasen ja Lankian oli julkisuudessa muka olla esiintyvinään Niinistön kannattajina, kun kepu oli aloitteensa asiassa tehnyt silloin, kun kuvitteli, että Vanhanen on ilman muuta se, joka on toisella kierroksella Halosta vastassa.
Mutta ketä lienevät loppujen lopuksi äänestäneet?
-----------------------------
Ei heidän pakko ollut mitään tehdä.

Muistatko sen täälläkin esitetyn, Marjut Frantsin purkauksen, kun Vanhanen tippui?
Hän sanoi selkein sanoin, ettei anna ääntään Niinistölle.
Sanoi jopa Niinistön olevan räksyttäjä.
(Frantsi on Lankian puoliso).
-------------------------------
En muista, mutta muistan kyllä, mitä Sirkka-Liisa Anttila sanoi reilut kuusi vuotta sitten; hän ei äänestä kokoomuksen ehdokasta oli se kuka tahansa.

Keskustassa on paljon sellaisia, joille demareiden nuoleskelu on ainoa tapa tehdä politiikkaa, kun nämä harrastelijat eivät koskaan pärjää kokoomuksen kanssa samassa neuvottelupöydässä.

Äänestä
  • Olisi kiva kuulla perusteet tolle:

    "Jos keskusta ei olisi asettanut omaa ehdokasta, vaan mennyt suoraan Halosen taakse, meillä olisi presidenttinä Sauli Niinistö, kokoomus olisi suurin puolue ja keskustan kannatus jossain 16-18% tuntumassa."

    Annat muille ilmaisia neuvoja siitä, että ei kannattaisi provosoida eikä provosoitua. En provosoidu, vaikka tuo ei voi olla muuta kuin provosointia. Tai sitten olet käsittämättömän tyhmä.

    Äänestä

  • Jos keskusta ei olisi asettanut omaa ehdokasta, vaan mennyt suoraan Halosen taakse, meillä olisi presidenttinä Sauli Niinistö, kokoomus olisi suurin puolue ja keskustan kannatus jossain 16-18% tuntumassa.

    -------

    Ei kai sentään?
    Kai se keskusta olisi edelleen suurin puolue?
    Gallupmittauksiako tarkoitat?
    Olisiko niissäkään?
    Olisikohan Niinistö presidentti, vai olisikohan Halonen valittu suoraan ensimmäisellä kierroksella?

    Ei heidän pakko ollut mitään tehdä.
    ----------------

    No ei, jos lähdetään siltä pohjalta, että pakko on vain kuolla.
    Mutta, jos ajatellaan niin, että kepu oli puuhakkaana tässä oikeistoyhteistyöasiassa, olisi ollut perin ihmeellistä, jos he Vanhansen hävittyä kepujohto olisi julkisuudessa sanoutuneet siitä irti.
    Edelleenkään emme kuitenkaan tiedä, ketä esim. Lamkia ja Vanhanen todella äänestivät.

    Tässä lopuksi Marjut Frantsin sanomisista:

    ""Räksytysvoitto

    Keskustan puoluesihteerin Eero Lankian puoliso, lääkäri Marjut Frantsi oli vaalivalvojaisissa pariskunnan nuorimmaisen, eli runsaan vuoden ikäisen Venlan kanssa.
    -Matti oli osaavin, pätevin ja asiallisin.
    Mutta näköjään räksyttäjät pärjäävät.
    Kyllä ihmettelen, että se vetoaa ihmisiin, Frantsi paukautti.
    Toiselle kierrokselle Frantsilla on jo selvät sävelet.
    -Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta Niinistön tyyli ei vetoa minuun.
    Paras on poissa."
    "

    Äänestä

  • Missä peruste? kirjoitti:

    Olisi kiva kuulla perusteet tolle:

    "Jos keskusta ei olisi asettanut omaa ehdokasta, vaan mennyt suoraan Halosen taakse, meillä olisi presidenttinä Sauli Niinistö, kokoomus olisi suurin puolue ja keskustan kannatus jossain 16-18% tuntumassa."

    Annat muille ilmaisia neuvoja siitä, että ei kannattaisi provosoida eikä provosoitua. En provosoidu, vaikka tuo ei voi olla muuta kuin provosointia. Tai sitten olet käsittämättömän tyhmä.

    Mielipiteeni perustuu keskustan enemmistön porvarillisuuteen ja siihen, että asetelma olisi ollut alusta alkaen Halonen vastaan Niinistö, jolloin tilanne olisi ratkennut Niinistön eduksi, kun vain kaksi pääehdokasta olisi koko ajan ottanut mittaa toisistaan.

    Demareiden likasanko-osasto olisi toiminut paljon tehokkaammin kuin se nyt toimi ja nimenomaan se olisi karkoittanut rehellisiä keskustan äänestäjiä kiroilevien demareiden vuoksi Haloselta Niinistölle.

    Minua on muuten turha syytellä provosoinnista, syyttele siis vaan itseäsi provosoitumisesta, kun sorrut nimittelyyn, käsittämättömän tyhmä. ;-)

    Äänestä

  • Hei hei kirjoitti:

    Jos keskusta ei olisi asettanut omaa ehdokasta, vaan mennyt suoraan Halosen taakse, meillä olisi presidenttinä Sauli Niinistö, kokoomus olisi suurin puolue ja keskustan kannatus jossain 16-18% tuntumassa.

    -------

    Ei kai sentään?
    Kai se keskusta olisi edelleen suurin puolue?
    Gallupmittauksiako tarkoitat?
    Olisiko niissäkään?
    Olisikohan Niinistö presidentti, vai olisikohan Halonen valittu suoraan ensimmäisellä kierroksella?

    Ei heidän pakko ollut mitään tehdä.
    ----------------

    No ei, jos lähdetään siltä pohjalta, että pakko on vain kuolla.
    Mutta, jos ajatellaan niin, että kepu oli puuhakkaana tässä oikeistoyhteistyöasiassa, olisi ollut perin ihmeellistä, jos he Vanhansen hävittyä kepujohto olisi julkisuudessa sanoutuneet siitä irti.
    Edelleenkään emme kuitenkaan tiedä, ketä esim. Lamkia ja Vanhanen todella äänestivät.

    Tässä lopuksi Marjut Frantsin sanomisista:

    ""Räksytysvoitto

    Keskustan puoluesihteerin Eero Lankian puoliso, lääkäri Marjut Frantsi oli vaalivalvojaisissa pariskunnan nuorimmaisen, eli runsaan vuoden ikäisen Venlan kanssa.
    -Matti oli osaavin, pätevin ja asiallisin.
    Mutta näköjään räksyttäjät pärjäävät.
    Kyllä ihmettelen, että se vetoaa ihmisiin, Frantsi paukautti.
    Toiselle kierrokselle Frantsilla on jo selvät sävelet.
    -Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta Niinistön tyyli ei vetoa minuun.
    Paras on poissa."
    "

    Niinistön ja Halosen kisa meni niin tasaiseksi, vaalipäivän äänistä Niinistö sai jopa enemmistön, että uskoisin Niinistön voittaneen, jos pääehdokkaita olisi ollut vain kaksi. Demarit nimittäin olisivat sortuneet aivan mahtavaan likasankojen heittelyyn, mikä olisi työntänyt keskustalaiset Niinistön kannalle.

    Porvariyhteistyötä ja sen pakkoa on liioiteltu, sillä eihän siinä ollut kyse muusta kuin kahden puheenjohtajan sopimuksesta, että suositellaan yhdessä sitä, kumpi pääsee jatkoon. Vanhanen piti sopimuksesta kiinni ihan vapaaehtoisesti.

    Frantsin kommentti on puhdas turhautumisreaktio, jolle en paljoa painoa panisi. Sirkka-Liisa Anttila on sen sijaan vakavampi tapaus joidenkin keskustalaisten kokoomusinhosta.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Turhahan näitä ajatusleikkejä on käydä, kun vaalit on käyty ja ajatusleikit ovat aina ajtusleikkejä.

    Pääasia, että paras voitti;-)

    Äänestä

  • Hei hei kirjoitti:

    Jos keskusta ei olisi asettanut omaa ehdokasta, vaan mennyt suoraan Halosen taakse, meillä olisi presidenttinä Sauli Niinistö, kokoomus olisi suurin puolue ja keskustan kannatus jossain 16-18% tuntumassa.

    -------

    Ei kai sentään?
    Kai se keskusta olisi edelleen suurin puolue?
    Gallupmittauksiako tarkoitat?
    Olisiko niissäkään?
    Olisikohan Niinistö presidentti, vai olisikohan Halonen valittu suoraan ensimmäisellä kierroksella?

    Ei heidän pakko ollut mitään tehdä.
    ----------------

    No ei, jos lähdetään siltä pohjalta, että pakko on vain kuolla.
    Mutta, jos ajatellaan niin, että kepu oli puuhakkaana tässä oikeistoyhteistyöasiassa, olisi ollut perin ihmeellistä, jos he Vanhansen hävittyä kepujohto olisi julkisuudessa sanoutuneet siitä irti.
    Edelleenkään emme kuitenkaan tiedä, ketä esim. Lamkia ja Vanhanen todella äänestivät.

    Tässä lopuksi Marjut Frantsin sanomisista:

    ""Räksytysvoitto

    Keskustan puoluesihteerin Eero Lankian puoliso, lääkäri Marjut Frantsi oli vaalivalvojaisissa pariskunnan nuorimmaisen, eli runsaan vuoden ikäisen Venlan kanssa.
    -Matti oli osaavin, pätevin ja asiallisin.
    Mutta näköjään räksyttäjät pärjäävät.
    Kyllä ihmettelen, että se vetoaa ihmisiin, Frantsi paukautti.
    Toiselle kierrokselle Frantsilla on jo selvät sävelet.
    -Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta Niinistön tyyli ei vetoa minuun.
    Paras on poissa."
    "

    LÄÄKÄRI (!) Frantsi tuonikäisen lapsen kanssa vaalivalvojaisissa.
    Millainen on lääkäri, joka ei tajua, ettei yksivuotiaan lapsen paikka ole vaalivalvojaisissa?
    No, onhan nuo Lankian muutkin perhemenot sellaisia olleet, että mitä tahansa voi odottaa kepuleilta.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Mielipiteeni perustuu keskustan enemmistön porvarillisuuteen ja siihen, että asetelma olisi ollut alusta alkaen Halonen vastaan Niinistö, jolloin tilanne olisi ratkennut Niinistön eduksi, kun vain kaksi pääehdokasta olisi koko ajan ottanut mittaa toisistaan.

    Demareiden likasanko-osasto olisi toiminut paljon tehokkaammin kuin se nyt toimi ja nimenomaan se olisi karkoittanut rehellisiä keskustan äänestäjiä kiroilevien demareiden vuoksi Haloselta Niinistölle.

    Minua on muuten turha syytellä provosoinnista, syyttele siis vaan itseäsi provosoitumisesta, kun sorrut nimittelyyn, käsittämättömän tyhmä. ;-)

    ...Niinistö olisi saanut ne kaikki kokoomuksen äänet, jotka sai nytkin, eli n. 20 % äänistä, kepulaisilta hän olisi saanut enintään 25 % heidän äänistään, sillä kepulaiset seuraavat muita paremmin johtajiaan, eli olisi tullut n. 5 % koko äänipotista, ja muilta yhteensä ehkä 10 % ehdottomasti enintään 15 %, joten tuossa asetelmassa Niinistö olisi jäänyt parhaassakin tapauksessa enintään 40 %:iin koko äänimäärästä.

    Ja tämän on helppo päätellä jokaisen, joka pystyy johdonmukaiseen ajatteluun.

    Joten Niinistö pääsi hänelle ehdottomasti parhaaseen tulokseen siten, että kepu asetti ensiksi oman ehdokkaan, joka hävisi Niinistölle.

    Mitä tapahtuisi, jos syystä tai toisesta yksi kolmesta suuresta puolueesta menettäisi kannatustaan merkittävästi?
    Niin merkittävästi, että se olisi sen jälkeen yksi pienpuolueista?
    Sen jälkeen olisi kaksi "pääpuoluetta".
    Kerro myös, jos noin ajateltaisiin käyvän, mikä olisi se todennäköisin kannatuksensa menettäjä?

    Vai pysytkö siinä näkemyksessäsi, että tulee olemaan kolme suurta, joiden kannatus on jatkossa kutakuinkin samansuuruinen ja koskaan ei tiedä, mikä noista kolmesta saa vaaleissa sen pienen eron, joka tekee siitä suurimman?

    Äänestä

  • olisi ollut se, että.. kirjoitti:

    ...kahden mutu-tuntuman välillä, koska kumpikin pystymme erilaiseen päättelyyn.

    Äänestä

  • jatkosta.. kirjoitti:

    Mitä tapahtuisi, jos syystä tai toisesta yksi kolmesta suuresta puolueesta menettäisi kannatustaan merkittävästi?
    Niin merkittävästi, että se olisi sen jälkeen yksi pienpuolueista?
    Sen jälkeen olisi kaksi "pääpuoluetta".
    Kerro myös, jos noin ajateltaisiin käyvän, mikä olisi se todennäköisin kannatuksensa menettäjä?

    Vai pysytkö siinä näkemyksessäsi, että tulee olemaan kolme suurta, joiden kannatus on jatkossa kutakuinkin samansuuruinen ja koskaan ei tiedä, mikä noista kolmesta saa vaaleissa sen pienen eron, joka tekee siitä suurimman?

    Olin aiemmin sitä mieltä, että keskusta tulee häviämään jonnekin 15% tuntumaan ja läöhestymme kaksipuoluejärjestelmää, jossa kokoomus ja demarit vaihtelevat hallitusvastuussa sen mukaan kumi kulloinkin on suurin ja pystyy keräämään mukaansa eduskunnan enemmistöä.

    Noin ajattelin Esko Ahon ja etenkin Anneli Jäätteenmäen aikana. Matti Vanhasen tyylin vaihdos on kuitenkin saanut minut toisiin ajatuksiin. Keskustan kannatus epäilemättä säilyy yli 20%:ssa ja meillä tulee olemaan kolme hyvin tasavahvaa puoluetta ainakin seuraavan vaalikauden ajan.

    Äänestä

  • Missä peruste? kirjoitti:

    Olisi kiva kuulla perusteet tolle:

    "Jos keskusta ei olisi asettanut omaa ehdokasta, vaan mennyt suoraan Halosen taakse, meillä olisi presidenttinä Sauli Niinistö, kokoomus olisi suurin puolue ja keskustan kannatus jossain 16-18% tuntumassa."

    Annat muille ilmaisia neuvoja siitä, että ei kannattaisi provosoida eikä provosoitua. En provosoidu, vaikka tuo ei voi olla muuta kuin provosointia. Tai sitten olet käsittämättömän tyhmä.

    Juu... tyhmä se on - mä tunnen sen ;-)))

    Äänestä

  • wsxedc kirjoitti:

    Nyt se ei tarjoa sulle seuraavia kaljoja, mitä?

    Meneekö Suomi Natoon?

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    LÄÄKÄRI (!) Frantsi tuonikäisen lapsen kanssa vaalivalvojaisissa.
    Millainen on lääkäri, joka ei tajua, ettei yksivuotiaan lapsen paikka ole vaalivalvojaisissa?
    No, onhan nuo Lankian muutkin perhemenot sellaisia olleet, että mitä tahansa voi odottaa kepuleilta.

    Haista jo vaikka mitä.

    Äänestä

  • wsxedc kirjoitti:

    Juu... tyhmä se on - mä tunnen sen ;-)))

    Suus kii sorsa, nyt sukelletaan !!!

    Äänestä

  • Aika silmänpalvoja. kirjoitti:

    Haista jo vaikka mitä.

    Yksivuotiaat jo viedään keputusta oppimaan..

    Voi voi sentään.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Suus kii sorsa, nyt sukelletaan !!!

    III

    Äänestä

  • Otsikossa hymiö kirjoitti:

    III

    ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hei hei kirjoitti:

Se Heinäluoman letkautus siitä, ettei kepun kannattaisi asettaa omaa ehdokasta presidenttikisaan.
Eikö se olisi kannattanut (jälkiviisastelua, myönnän) ottaa kepussa tosissaan ja asettua Halosen taakse?
Kepu olisi ollut voittajan joukoissa eikä Vanhanen menettämässä uskottavuuttan häviämällä ensin Niinistöllekin ja häviämällä sen jälkeen toiseen kertaan asettumalla tukemaan Niinistöä, joka otti puolestaan seuraavana takkiinsa Halosta vastaan.
Pakkohan Vanhasen ja Lankian oli julkisuudessa muka olla esiintyvinään Niinistön kannattajina, kun kepu oli aloitteensa asiassa tehnyt silloin, kun kuvitteli, että Vanhanen on ilman muuta se, joka on toisella kierroksella Halosta vastassa.
Mutta ketä lienevät loppujen lopuksi äänestäneet?

Muistatko sen täälläkin esitetyn, Marjut Frantsin purkauksen, kun Vanhanen tippui?
Hän sanoi selkein sanoin, ettei anna ääntään Niinistölle.
Sanoi jopa Niinistön olevan räksyttäjä.
(Frantsi on Lankian puoliso).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu