Äsken julkistettu tutkimus vahvisti, että köyhyys on kaksinkertaistunut 12 vuodessa, eli koko sen ajan kun SDP on ollut hallituksessa. Nyt jo 600.000 on köyhyysrajan alapuolella, niistä työssäkäyviä 200,000. Leipäjonot on yhtä pitkät kuin pahimpina lamavuosina ja suunta on edelleen huonompaan päin.
Oletetaan että nimensä mukaisesti "sosiaalinen" SDP pyrkii vähempiosaisten puolustamiseen, kutsuttakoon sitä vaikkapa nimikkeellä "solidaarisuus".
Jos oletus on pielessä, niin kenen asioita SDP oikeasti ajaa?
Jos oletus on oikea, niin mikä SDP:n viimeisen 12 vuoden aikana ajama asia on erityisesti edesauttanut vähempiosaisten asiaa?
Entä mikä on edistänyt demokratian lisääntymistä?
Vai olisivatko asiat niin onnettomasti, että SDP:n nimessä sekä "sosiaali" että "demokratia" ovat vain hämäyksen vuoksi?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Viime viikkojen touhu on ollut erityisen huolestuttavaa. Kuntauudistus- tanssahtelu on demarien osalta ollut kömpelöä karhukävelyä. Suomi-kansa on omanarvon tuntevaa, ei sitä pakoteta. Tarvitaan järkeä, ei pakkoa. Hyvä yhteistyö on tärkeämpi kuin liitokset.
Tiedotusvälineet ehtivät juuri kertoa, että demarit vastustavat uusia veroaleja, mutta kun tuli tutkimustuloksia, että veroalet ovat olleet ja ovat jatkossakin onnistunutta politiikkaa Suomen kannalta, eikös demarit suitsuta onnistuneesta hallitustyöstä. Ihan kuin kaikki olisi heidän aikaansaannostaan. Tosiasia on, että he ovat jatkuvasti menossa erisuuntaan. Tyhmyyttäkö vai silkkaa kiusantekoa hallituskumppaneille?
Sehän on se Heinäluoman "pari piirua ihmisen suuntaan"-linja. Eihän eläkeläiset ja työttömät ole ihmisiä. Ne on eläimiä joille pitää riittää kun heittää vanhan luun kaluttavaksi. Lihat porisee porvarien padassa. Ne on oikeita ihmisiä ja niiltä saa kivasti fyffee vaalikassaan.
Julkisia menoja demarit haluavat kasvattaa ja näin päättää, mihin kansakunnan varat käytetään. Ei ainakaan leipäjonojen lyhentämiseeen. Perintö- ja lahjaverostakin puolue pitää kynsin hampain kiinni. Pian olemme Euroopan takapajuisin maa tässäkin suhteessa. Sosiaalidemokraatit eivät luota ihmisten omaan kykyyn päättää tuloistaan, siksi meillä samasta tulosta verotetaan useaan kertaan.
SDP ei ole koskaan ajanut vähäosaisten etua. Lapset ja vanhuksetkin puolue on teljennyt laitoksiin pois katseilta. Molemmat ryhmät kärsivät huolenpidon puutteesta, mutta vähät siitä. Muut puolueet eivät uskalla olla poikkiteloin SDP:n öykkäröinnille, heikkoja kun ovat. Kokoomus tai Keskusta, sama se kumpi demareiden kykypuoluetta mielistelee. Itsenäiseen ajatteluun ei kummastakaan apupuolueesta ole, se on nähty.