tuossa alempana on joku opiskelija esittänyt pyynnön jos saisi haastatella jotain vammaista tämän odotuksista yhteiskunnalta.
Se, miksi sitten ei voi asiallisesti vastata on se, että ei voi laittaa suoraa mitää yhteystietoja, kaikkien pitää voida kuitenkin olla anonyymeja ainakin niin pitkään kunnes se kontakti on muodostunut...
Mutta oikeasti... mikä on vikana. Suomi kait on ns. sivistysmaa, ja täällä ei näkyvästi sorsita ketään... yksilö vain joskus kokee asioita niin eritapaan.... Tiukentuneen rahan takia sitten palveluiden maksajien ja palveluiden vastaajien on ollut pakko vähän ns. priorisoida vammaispalveluite, koska rahaa pitää olla sitten muuhunkin sosiaalipalveluissa ja velvotteita on tullut lisää... Syntyy kolme eri ryhmää.
Ensimmäinen ryhmä on ihmisistä jotka tosiaan pärjää hyvin... he ovat ns. terveenpapereilla. ei vammaa tai vikaa... he tätä systeemiä pyörittävät.
Sitten on vammaiset. Eli he joille voidaan maksaa työelämässä korottettuja vammaistukia tai kirjoittaa suoraan eläkeelle... heillä on vamman laatu niin selvä etteivät he selviä elämässä ilman kuljetuspalveluita yms...
Sitten on se ryhmä joka on tässä välissä... eli sellainen jolla on sellainen vika ettei työllistyminen onnistu suoraan tai ilman tukea. Selviämisen mahdollisuudet on sellaiset, että voi liikkua itsenäisesti julkisella liikuntavälineellä pienestä vaikeudesta huolimatta ja asioiden hoitaminen sujuu ilman eritystä ongelmaa...
Kuitenkin on kirjoitettu isoja invaliditeettiprosentteja ja kuvauksia haitoista niiden kanssa...
Mitä toivoisin... kysyy se loukatuksi tullut lähihoitaja opiskelija. Minulla olisi idea. Vammaispalveluiden kordinointi valtion valvomiin seudullisiin toiminta-asemiin, joissa sosiaalityöntekijä ja lääkäri selvittää ne oikeat rajoitteet ja järkevät suunnittelmat miten yksilä selviää elämässä. Luulen, että jopa tuollainen keskus voisi saada jonkinlaista päätäntävaltaa tukirahojen ja tukea tuottavien tahojenkin koordinoinnissa yksilötasolla.
Maakuntaan riittäisi yksi iso keskus vaikka keskussairaalaan tai sitten yksi iso ja niiden lisäksi pari ns. sateenliittiä kullekkin alueelle asioita hoitamaan.
Näin saataisiin yksilät jotakuinkin samalle viivalle heille kuuluvien ja heille parhaiten sopivien tukitoimien kanssa. Kunnat eivät välttämättä toimi aina oikein, vaikke niissä tiedetään usein jopa yksilökohtaisesti ongelmat ja niiden synnyt.
olisin mielelläni kertonut tämän sille lähihoitajalle toisella tapaa, mutta se lienee aika mahdotonta...
Se, miksi sitten ei voi asiallisesti vastata on se, että ei voi laittaa suoraa mitää yhteystietoja, kaikkien pitää voida kuitenkin olla anonyymeja ainakin niin pitkään kunnes se kontakti on muodostunut...
Mutta oikeasti... mikä on vikana. Suomi kait on ns. sivistysmaa, ja täällä ei näkyvästi sorsita ketään... yksilö vain joskus kokee asioita niin eritapaan.... Tiukentuneen rahan takia sitten palveluiden maksajien ja palveluiden vastaajien on ollut pakko vähän ns. priorisoida vammaispalveluite, koska rahaa pitää olla sitten muuhunkin sosiaalipalveluissa ja velvotteita on tullut lisää... Syntyy kolme eri ryhmää.
Ensimmäinen ryhmä on ihmisistä jotka tosiaan pärjää hyvin... he ovat ns. terveenpapereilla. ei vammaa tai vikaa... he tätä systeemiä pyörittävät.
Sitten on vammaiset. Eli he joille voidaan maksaa työelämässä korottettuja vammaistukia tai kirjoittaa suoraan eläkeelle... heillä on vamman laatu niin selvä etteivät he selviä elämässä ilman kuljetuspalveluita yms...
Sitten on se ryhmä joka on tässä välissä... eli sellainen jolla on sellainen vika ettei työllistyminen onnistu suoraan tai ilman tukea. Selviämisen mahdollisuudet on sellaiset, että voi liikkua itsenäisesti julkisella liikuntavälineellä pienestä vaikeudesta huolimatta ja asioiden hoitaminen sujuu ilman eritystä ongelmaa...
Kuitenkin on kirjoitettu isoja invaliditeettiprosentteja ja kuvauksia haitoista niiden kanssa...
Mitä toivoisin... kysyy se loukatuksi tullut lähihoitaja opiskelija. Minulla olisi idea. Vammaispalveluiden kordinointi valtion valvomiin seudullisiin toiminta-asemiin, joissa sosiaalityöntekijä ja lääkäri selvittää ne oikeat rajoitteet ja järkevät suunnittelmat miten yksilä selviää elämässä. Luulen, että jopa tuollainen keskus voisi saada jonkinlaista päätäntävaltaa tukirahojen ja tukea tuottavien tahojenkin koordinoinnissa yksilötasolla.
Maakuntaan riittäisi yksi iso keskus vaikka keskussairaalaan tai sitten yksi iso ja niiden lisäksi pari ns. sateenliittiä kullekkin alueelle asioita hoitamaan.
Näin saataisiin yksilät jotakuinkin samalle viivalle heille kuuluvien ja heille parhaiten sopivien tukitoimien kanssa. Kunnat eivät välttämättä toimi aina oikein, vaikke niissä tiedetään usein jopa yksilökohtaisesti ongelmat ja niiden synnyt.
olisin mielelläni kertonut tämän sille lähihoitajalle toisella tapaa, mutta se lienee aika mahdotonta...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sanoisin, että tämä jaottelu on liian karkea:
"Sitten on vammaiset. Eli he joille voidaan maksaa työelämässä korottettuja vammaistukia tai kirjoittaa suoraan eläkeelle... heillä on vamman laatu niin selvä etteivät he selviä elämässä ilman kuljetuspalveluita yms...
Sitten on se ryhmä joka on tässä välissä... eli sellainen jolla on sellainen vika ettei työllistyminen onnistu suoraan tai ilman tukea.
Selviämisen mahdollisuudet on sellaiset, että voi liikkua itsenäisesti julkisella liikuntavälineellä pienestä vaikeudesta huolimatta ja asioiden hoitaminen sujuu ilman eritystä ongelmaa..."
Minä ainakin menen tuohon väliin. Olen kansainvälisessä pörssiyhtiössä töissä ja saan Suomessa vähän yli alan TES:n menevää palkkaa työtehtävän perusteella.
Työnantajani ei ole hakenut mitään erityistä tukea, enkä tiedä voisiko sitä saada.
Autolla tai julkisilla en kuitenkaan pysty liikkumaan, joten siitä VPL:n KP-tuki.
Luulisin, että kaikki tapaukset ovat aika uniikkeja, tuollaisilla ryhmittelyillä mennään metsään.
vammaisten työllistäminen on noin pörssikursseja nostattavaa. Yleensä nää samaset pörssifirmat keräävät kaikki tuet mitä yhteiskunta tarjoaa, sitte suunataan kohti kinaa, Onhan kiinassakin vammaisia, se on varmaa niiden vuoro työllistyä.
Minua ei palkattu siksi, että olen vammainen. Eikä jätetty palkkaamatta siksi, että olen vammainen.
Liikuntavamma on vain yksi ominaisuus ihmisessä. Nykyisin töitä tehdään monesti aivoilla, sormilla ja tietokoneilla, ei jokaista ihmisen ominaisuutta tarvita.
Pörssiyhtiöllä korostin vain sitä, että kyse on raa'an markkinatalouden ehdoilla toimivasta yrityksestä.