Lukekaapa tämä, ja kommentoikaa. Miten ymmärrätte tai tulkitsette tätä tunnustuskirjan osaa?
Augsburgin tunnustus
VII Kirkko
Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: "Yksi usko, (Ef. 4:5--6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne."
Mikä opetuksen osa vl:illä on sellainen, että se mahdollistaa ainoan oikean julistamisen vain vl-piirissä? Minä näen tunnustuskirjassa kohdan, jossa sanotaan, että e i o l e v ä l t t ä m ä t ö n t ä, että perityt inhimilliset traditiot, Jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikialla samanlaiset.
Vl-liike, ja myös muut herätysliikkeet ovat tässä kohtaa erehtyväisiä. Omista perinteistä tulee ajan kuluessa "niitä ainoita oikeita", ja tämä on vihollisen tarkoituskin. Kun naapuri kiittää Jumalaa vähän eri nuotilla, hän menee helvettiin, koska hän kiittää Jumalaa väärällä nuotilla. Tästä tulee pyrkiä eroon kaikin voimin.
Omia perinteitä ei välttämättä tarvitse muuttaa mihinkään. Omaa uskonajattelua sen sijaan pitää pyrkiä muuttamaan niin, ettei se ole perinnesidonnaista, koska juuri se johtaa muiden uskovien tuomitsemiseen ja lahkoutumiseen, vaan Raamattuun perustuvaa ajattelua.
Kristitty usein unohtaa perusasiat: Parantumattomille lakisaarna, mutta ei tuomiota, ja kristityille armon saarna, eikä myöskään tuomiota. Ihminen mielellään tuomitsisi, mutta tuomio tulee Jumalalta. Me teemme kristittyinä työtä sen eteen, että kaikki ottaisivat vastaan pelastussanoman, ja käytämme niitä hengellisiä sota-aseita, joita kulloinkin tarvitaan. Jos ja kun ihminen katuu, tekee parannuksen, ja syntyy Jumalan lapseksi, seurakuntayhteisö hoitaa hänen kuolematonta sieluaan.
En tiedä, onko liian kovaa puhetta, mutta väitän, että herätysliikkeen piirissä syntyneet ihmiset ovat aika hukassa kristillisyyden asioissa keskimäärin johonkin 30 ikävuoteen asti. Nuoren ihmisen kiinnostus uskonasioita kohtaan ei ole niin palava silloin, kun tuntuu, että elämä on vielä edessä. L.L Lestadiuskin koki vasta 44-vuotiaana todella Jumalan armon.
Tästä seuraa, että ihmiset pohtivat, onko se ja se synti, saako tehdä sitä ja sitä, miksei saa mennä sinne ja tänne... loputon juutalaisuuden tie. Se kertoo omakohtaisen uskon heräämättömyydestä, vaikka ulkoisesti kuljetaan uskonyhteisössä mukana. Sekin on tottakai hyvä, mutta on vaara, että ihminen puhuu silloin niinsanotusti läpiä päähänsä, jos ei todella ymmärrä mistä puhuu. Asia, jota ei ole sydämessään koetellut, on opitun toistoa.
Uskon herääminen uskovaisen perheen lapsilla onkin mielestäni mutkikkaampi paikka, kuin usein ajatellaankaan. Jos ihminen tulee niinsanotusti maailman teiltä, hän erottaa herkemmin ajattelun eron. Tuon olen kokenut, siitä ei seurannut mitään hyvää, tuota en enää tahdo tehdä. Hän on myös tehnyt valintansa. Kristityn perheen lapsen pään vihollinen sekoittaa ajatuksella, että sinun ei tarvitse ajatella näitä asioita, olethan jo kristiyn perheen lapsi.
Jokaisen on kuitenkin uudesti synnyttävä ja koettava Jeesus henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen. Jos ajatus on sensuuntaine, että Jeesus on pelastanut minun koteiseurakuntani, muttei paljon muuta, on silloin sovintoverta valunut paljon hukkaan.
Augsburgin tunnustus
VII Kirkko
Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: "Yksi usko, (Ef. 4:5--6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne."
Mikä opetuksen osa vl:illä on sellainen, että se mahdollistaa ainoan oikean julistamisen vain vl-piirissä? Minä näen tunnustuskirjassa kohdan, jossa sanotaan, että e i o l e v ä l t t ä m ä t ö n t ä, että perityt inhimilliset traditiot, Jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikialla samanlaiset.
Vl-liike, ja myös muut herätysliikkeet ovat tässä kohtaa erehtyväisiä. Omista perinteistä tulee ajan kuluessa "niitä ainoita oikeita", ja tämä on vihollisen tarkoituskin. Kun naapuri kiittää Jumalaa vähän eri nuotilla, hän menee helvettiin, koska hän kiittää Jumalaa väärällä nuotilla. Tästä tulee pyrkiä eroon kaikin voimin.
Omia perinteitä ei välttämättä tarvitse muuttaa mihinkään. Omaa uskonajattelua sen sijaan pitää pyrkiä muuttamaan niin, ettei se ole perinnesidonnaista, koska juuri se johtaa muiden uskovien tuomitsemiseen ja lahkoutumiseen, vaan Raamattuun perustuvaa ajattelua.
Kristitty usein unohtaa perusasiat: Parantumattomille lakisaarna, mutta ei tuomiota, ja kristityille armon saarna, eikä myöskään tuomiota. Ihminen mielellään tuomitsisi, mutta tuomio tulee Jumalalta. Me teemme kristittyinä työtä sen eteen, että kaikki ottaisivat vastaan pelastussanoman, ja käytämme niitä hengellisiä sota-aseita, joita kulloinkin tarvitaan. Jos ja kun ihminen katuu, tekee parannuksen, ja syntyy Jumalan lapseksi, seurakuntayhteisö hoitaa hänen kuolematonta sieluaan.
En tiedä, onko liian kovaa puhetta, mutta väitän, että herätysliikkeen piirissä syntyneet ihmiset ovat aika hukassa kristillisyyden asioissa keskimäärin johonkin 30 ikävuoteen asti. Nuoren ihmisen kiinnostus uskonasioita kohtaan ei ole niin palava silloin, kun tuntuu, että elämä on vielä edessä. L.L Lestadiuskin koki vasta 44-vuotiaana todella Jumalan armon.
Tästä seuraa, että ihmiset pohtivat, onko se ja se synti, saako tehdä sitä ja sitä, miksei saa mennä sinne ja tänne... loputon juutalaisuuden tie. Se kertoo omakohtaisen uskon heräämättömyydestä, vaikka ulkoisesti kuljetaan uskonyhteisössä mukana. Sekin on tottakai hyvä, mutta on vaara, että ihminen puhuu silloin niinsanotusti läpiä päähänsä, jos ei todella ymmärrä mistä puhuu. Asia, jota ei ole sydämessään koetellut, on opitun toistoa.
Uskon herääminen uskovaisen perheen lapsilla onkin mielestäni mutkikkaampi paikka, kuin usein ajatellaankaan. Jos ihminen tulee niinsanotusti maailman teiltä, hän erottaa herkemmin ajattelun eron. Tuon olen kokenut, siitä ei seurannut mitään hyvää, tuota en enää tahdo tehdä. Hän on myös tehnyt valintansa. Kristityn perheen lapsen pään vihollinen sekoittaa ajatuksella, että sinun ei tarvitse ajatella näitä asioita, olethan jo kristiyn perheen lapsi.
Jokaisen on kuitenkin uudesti synnyttävä ja koettava Jeesus henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen. Jos ajatus on sensuuntaine, että Jeesus on pelastanut minun koteiseurakuntani, muttei paljon muuta, on silloin sovintoverta valunut paljon hukkaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miten vanhoilliset voivat sanoa kuuluvansa tuohon pyhään yhteiseen ainoaan seurakuntaan, eihän heillä ole sakramentteja käytössä.
Miksi yksi kristillisen seurakunnan tunnusmerkki pitää "varastaa" viralliselta luterilaiselta kirkolta, omia se itselle? Tai ei se edes onnistu, vaan sitä pitää käydä "lainaamassa" muualta. Ehtoollinen ja kaste eivät ole heidän seurakuntansa merkkinä! Ei vl-papit voi omistaa niitä itselleen käyttöön. Ehkä tuo on yksi syy, ettei kirkosta haluta erota? Ollaan muka Lutherin jäljilla, kun "vain meillä" on sakramentitkin! Mutta kun ei ole oikeasti.
Kirjoitat asiaa, ihan luterilaista perusasiaa. Lisäksi mietiskelet syvällisesti vl-liikkeen mahdollisia vääriä painotuksia kristinopissa ja suhtautumisessa lähimmäisiin.
Se on lohdullista, että muistat myös varoittaa tuomionsanoista, oli ne hyväksyviä tai hylkääviä. Yksilöön kohdistuvat sieluntilan arvioinnit eivät kuulu kristityn toimenkuvaan. Vain erittäin harvoissa poikkeustapauksissa? Siinä on niin suuri erehtymisen vaara.
Minulle aukeni noiden tekstien perusteella monta asiaa, jotka veeällänä olivat jääneet aivan sivuun, en edes tiennyt niitä olevankaan. Ei niistä saarnoissa puhuttu! Ei sanakaan.
Toki Lutherilta löytyy sellaisiakin tekstejä, jotka tukevat todella hyvin "vainme"-ajattelua. Sellaisia kyllä olen kuullut mainittavan, melkein korostettavan.
""Uskon herääminen uskovaisen perheen lapsilla onkin mielestäni...
Kristityn perheen lapsen pään vihollinen sekoittaa ajatuksella, että sinun ei tarvitse ajatella näitä asioita, olethan jo kristiyn perheen lapsi.""
Tarkoitatko todella uskovaisilla /kristityillä vain veeälliä? Jos niin oli, ei ko. asiasta kannata jatkaa keskustelua kanssasi.
On vaikea ilmaista itseään ja tuntemuksiaan kirjoittamalla, kun oma ajattelu kuitenkin perustelee kirjoitetun lauseen. Lause ei kuitenkaan välttämättä paljasta lukijalle, mitä kirjoittaja tarkoittaa. Kaikkia ajatuksia ei saa mitenkään sopimaan lauseisiin. Pyrin kuitenkin siihen, että vältän teologisia hienouksia, ja kirjoitan suomeksi.
En tarkoita uskovaisilla/kristityillä vain vl:iä. Vakaa uskoni on, että Jumala Pojassaan ja Pyhän Henkensä kanssa asuu eri seurakunnissa, myös vl-seurakunnassa, mutta ei vain siellä. Oman uskonkäsitykseni kanssa minulla ei ole sen suhteen mitään ristiriitaa. Yritinkin sitä valaista kirjoittamalla esimerkin, jossa naapuri kiittää Jumalaa hieman eri tavalla. Olemme niin tottuneet omaan Jumalanpalvelukseemme, että vieraat tavat tuntuvat oudoilta ja jopa pelottavilta. Se on inhimillinen piirre ihmisessä. Onhan jo kauan tiedetty, että muutos saa ihmisessä aikaan stressireaktion. Näin se tuntuu saavan myös kristityissä, jos joku asia esitetään toisin.
Kirjoitin lapsuudenkristityiden uskosta sen vuoksi, että koen siinä enemmän ongelmia, kuin siihen yleensä liitetään. Kun lapsi syntyy uskovaiseen kotiin, hän kasvaa ympäristössä, jossa usko on jonkinasteinen itsestäänselvyys. Lapselle saattaa muodostua kieroutunut käsitys, että hänen oma uskonsa on tässä. Ei tarvitse sen kummemmin miettiä. Vihollinen on tälläkin alueella taitava, ja saattaa näitä ajatuksia kristityn kodin lapsen päähän. Kuitenkin jokaisen, joka haluaa taivaaseen päästä, on kuljettava ahtaan portin läpi. Muualta tulleen on paljon helpompi erottaa tämä vihollisen juoni, koska hän on jo tullessaan tehnyt valintansa: Tahdon seurata Kristusta. Kristityn kodin lapsi saattaa eksyä pohtimaan vähemmän tärkeitä asioita, ja uskon ydin jää täysin pimentoon. Havaitsen vl-piirissä melko voimakkaana tällaisen piirteen.
Uskon ydin on totta tosiaan piilossa monilta vl-nuorilta ja lapsuudenkristityiltä aikuisiltakin.
Kun pyhäkoulusta pitäen opetetaan uskovaisen ja epäuskoisen raja, ja konkreettisin elämäntapasäädöksin muodostetaan (keinotekoinen?) raja ihmisten välille: muodostuu ulkoiseen elämänmenoon suuntautuvat säädökset helposti koko uskonelämän pääasiaksi.
Olen muutamien kerran ollut nuorten kanssa keskustelemassa nuortenillassa uskon asioista. Hieman hämmentynyt olo on jäänyt nuorten uskonkäsityksistä.
Keskustelut ovat hyviä ja nuoret avoimia, reippaita ja positiivisiä. Ja heidän uskonkäsityksensä on sellainen mikä heille on opetettu. Raamattuluokkaikäiset eivät ole vielä muodostaneet maailmankuvaa, vaan heillä on opetettu maailamankuva. Millainen näkemys uskosta tulee esille nuorilta?
Uskon kysymykset kohdistuvat heti tähän uskovaisen ja epäuskoisen väliseen rajapintaan. Esim. tulee esille tytöillä meikkaus, huulipunat, puuterit, poskivärit, värjääjät hiustenpesuaineet, väritön kynsilakka jne. aivan loputon määrää kysymyksiä ja huomioita joilla epäuskoisen ja uskovaisen raja saadaan selville.
Minun mielestäni opetus tulisi konkretisoida puhtaasti raamattuun, kymmeneen käskyyn, synnin merkityksen ymmrtämiseen ja päällimmäisenä mieleen pitäisi jäädä armoevankeliumin sana. Jos ja kun synti on tarttunut, mielessä pitää olla miten synnin saa pois tunnolta ja se kuka synnin poispyyhkiytymisen on tehnyt mahdolliseksi.
>Minun mielestäni opetus tulisi konkretisoida puhtaasti raamattuun, kymmeneen käskyyn, synnin merkityksen ymmrtämiseen ja päällimmäisenä mieleen pitäisi jäädä armoevankeliumin sana. Jos ja kun synti on tarttunut, mielessä pitää olla miten synnin saa pois tunnolta ja se kuka synnin poispyyhkiytymisen on tehnyt mahdolliseksi.>
Aamen. Siunausta sinulle oulun vl.
Nyt ollaan asian ytimessä. Olin aikoinani vl. Minua häiritsi tavattomasti juuri se, että puhuttiin ns. omakohtaisesta uskosta, vaikka se monille tuntui olevan ulkoaopittua ja ulkoapäinohjautuvaa mitä suurimmassa määrin.
Omaehtoisesti uskonasioita ei paljon mietitty, itsenäinen ajattelu monista tuntui vaaralliselta ja pelottavalta uskonasioiden suhteen. Ne jäivät "papukaijamaisen" ulkoaopitun toisteluksi, ilman mitään itsenäistä ajattelua.
Ja todellakin useille tuntui riittävän, että tekee tai jättää tekemättä asioita, joita käsketään, ja tällainen "uskonsuorittaminen" riittää. Tärkeintä oli ehdoton totteleminenja kyseenalaistamattomuus mm. juuri ns. "rakkauden neuvo-asioissa" Uskon ulkoiset tunnusmerkistöt, meikkaamattomuus, TV:n omistamattomuus jne. nousivat päärooliin ja niistä oltiin kiinnostuneita, siis kaikesta ulkoisesta, ei niinkään opillista asioista, muuten kuin puheita kuuntelemalla, siis passiiviseti.
Olin kyllä rivien väleistä lukevinani aloituksestakin tuon, mitä nyt kirjoitin.
Minulle on tullut melkein pakkomielteen tapainen pyrkimys aina varmistaa veeälliltä, miten he suhtautuvat eivl-uskoviin. Koskeeko heidän käyttämänsä sana USKOVAINEN vain veeälliä? Minulle se on noussut kynnyskysymykseksi keskustelun jatkumiselle. Siinä on omat traumani syynä ja tietysti se, etten voi neutraalisti ja olkiakohauttaen ohittaa tuollaisia tulkintoja arkielämässäni. Tunnen itseni hyväksikäytetyksi ja petetyksi, jos minun inhimilliset ominaisuuteni ja lahjani otetaan vastaan, eikä sitten kokonainen MINÄNI kelpaakaan. Osa minua katsotaan olevan pahuutta ja vääryyttä, koska en ole vl. Se on minun hengellinen puoleni eli uskoni, jolle vl ei anna mitään arvoa, ennemmin tuomitsee sen pimeydeksi.
Tuossa selitystä omituiseen kysymykseeni. Minulla on oikeus olla jakamatta itseäni sellaisen kanssa, joka ei hyväksy minua, vaikka keskustelun merkeissä! Olen vuosikausia kuunnellut tuota tuomiota ja jäänyt syrjään "paremmissa" piireissä. Eiköhän se riittäne?
Muistelen Marian kirjoittaneen jotain todella syvällistä noista Lutherin kirjoista. Löytyvät varmaan vieläkin jostain. Olen toki hänen kanssaan siinä samaa mieltä. Tarkoitan perinnäisääntöjä ja kristinuskon ydintä.
Kuten olen Sinunkin kanssasi.
Kokemukseni ja myös kokemustaustani on hyvin samankaltainen kuin sinulla. Johtuneeko siitä, että ajattelen tästä asiasta ihan samalla tavalla.
En pahastunut kysymyksestäsi, ja selityksesi jälkeen vielä vähemmän. Voisi kysyä liikenneturvan mainoskampanjan sanoin: Mikä meihin fiksuihin ihmisiin oikein menee uskonnossa (ja liikenteessä)?
Asiaahan voi pohtia molemmilta puolilta. Omalta osaltani joudun hämmästelemään joidenkin kristittyjen ahdasta ryppyotsaisuutta, ja vastaavasti joidenkin ihmisten ylenpalttisen vapaata suhtautumista lähes kaikkeen uskontoon. Olen tätä kautta itse joutunut selkä seinää vasten. Enhän olekaan valmis hyväksymään kaikkien lähimmäisten uskonkäsityksiä. Helppoahan keskustelu on silloin, kun kyseessä on vaikka sinunkaltaisesi samoin ajatteleva, ja yleensäkin ajatteleva kristitty. Mutta erilaisuuden hyväksyminen pelottaa minuakin. En ole varma omasta käsityksestäni, kun toinen esittää jonkin asian eri tavalla. Vihollinen tulee silloin kysymään: Sanoiko Jumala tosiaan niin? Ja saa minussa aikaan kaikkien syntien äidin, epäuskon. Tähän tarvitsemme hengellisiä sota-aseita, koska meillä ei muuta ole.
Olen yrittänyt viime aikoina ajatella, että pahuus ihmisessä on vihollisen aiheuttamaa, enkä siksi kohdistaisi liikaa kritiikkiä toiseen ihmiseen persoonana. Pahuuden, tuomitsemisen, väärinkäytöksen ja ilkeyden alta löytyy pelastettu sielu, jos oikein osaa raaputtaa. Helppo keino on aina heittää lisää lokaa, jolloin loppukin hyvä peittyy. Joskus tulee sellaisia kokemuksia, että koko naamio putoaa, ja se tapahtuu niin äkkiarvaamatta, ettei jää epäselväksi kenen aiheuttamaa se on. Jumala tahtoo näin näyttää omaa voimaansa Sanansa mukaan pienissä ja heikoissa.
Uskon, että sinäkin x-vl olet kerran vielä "paremmissa piireissä". Silloin ei tarvitse enää selittää mitään. Saa kiittää ihan vapaasti Jumalaa, armon antajaa. Rukoilen puolestasi, että armon aurinko paistaa sinunkin koettelemuksiesi päälle, ja jaksat uskoa vaikeuksista huolimatta itsesi autuaaksi. Hauta on tyhjä. Jeesus on totisesti ylösnoussut.
Kiitos viestistäsi. Yritin lukea sen tarkemmin kuin aloituksesi, etten tekisi enää turhia kysymyksiä tai varmistuksia. ;(
Tekstisi sisälsi Evankeliumin Sanoja minulle. Ne tuntuivat lohduttavilta ja armollisilta. Esirukoukset tässä tilanteessa ovat erityisen tärkeitä, jo tieto niistä auttaa. Se yhdistää ja lähentää muuten tuntemattomia ihmisiä. Niin pitää ollakin.
Mietin, eikö meille tavallisille exvl-tallaajille ole luettu jo tarpeeksi lakia? Meillä on sisimmässä vielä paljon turhia vl-lakipykäliä, jotka tiukassa tilanteessa yrittävät viedä uskomisen vapautta.
Vaikka järki ja tietoisuus ovat ajan tasalla, niin tunnemuisti ja asennepuoli ovat yhä vl-kahleissa. Niitä riittää poiskäsiteltäväksi kauan. Ainakin minulla, joka käytännön syistä en ole voinut irrottautua liikkeen opetuksista. Enkä ole siten voinut kokeilla "normaalin" uskovaisen elämää. Eihän muualla olekaan uskovaisia, enkä minäkään ole mikään uskovainen, sanotaan suoraan.
On outoa, että monet kunnon veeällät ovat niin kiinni omissa lakipykälissään, että ovat mielessään paheksumassa muiden uskovaisten = eiveeällien elämää ja tuomitsemassa suoralta kädeltä epäuskoiseksi.
Jotenkin tuntuu, että Raamatun käskyt ja synnit ovat hämärtyneet omien perinnäissääntöjen alle. Ne ovat nousseet tärkeiksi ja niiden takia meille muillekin on julistettava vl-lakia, koska rikomme heidän sääntöjään. Pelko siitä, että elämme synninluvallisuudessa ja saamme armon sanoista siihen elämään lisää vaihtia, on käsittämöttämän suuri pelko. Siksi armo ja rakkaus on pantattuna meiltä. Sitä ei voi antaa /saada, jos ei löydy kuuliaisuutta vl-seurakunnalle ja sen opillisille tulkinnoille ja käytänteille.
Minä olen monesti selkä seinää vasten noiden ajatusteni kanssa. Uskonydin ja pääasia peittyy vl-rönsyihin ja -lillukanvarsiin.
Eikä ole aina voimia repiä niitä irti itsestä, saati että jaksaisi niistä puhua niille, jotka korostavat niitä ja vaativat niille näkyvää, ehdotonta roolia uskonvaelluksessa.
Tällaisia tuli mieleeni vielä tähän kohtaan.
kun luin viestisi, nästa kund. Tuttua on tarina, eikä yksin vl-kristityiden yhteisössä. Me eri nuotilla kiittävätkin olemme huomanneet, että herätysliikkeestä voi tulla kasvatusliike, ellei usko tule omakohtaiseksi. Kiitos Taivaan Isälle, että se vielä monelle tulee
Ihmetelläänkö sitten yhdessä taivaassa tätä toistemme kanssa?