Päivitimme perheen autot tuoreempiin ranskattariin, ja nyt meillä olisi täysin jouten tummansininen 5-ovinen Peugeot 306, ihan pirtsakalla 1,6 moottorilla. Auto on otettu käyttöön marraskuussa 1993 eli se lienee vuosimallia 1994.
Autolla on ajettu 176 tkm ja huoltohistoriaa löytyy. Viime syksynä teetettiin isohko huolto (472 euroa), jossa vaihdettiin mm. jakohihna. Auto on katsastettu syyskuun lopulla 2005 eli sillä on ajoaikaa tuollaisenaan lokakuulle saakka (passeli kesäauto!) tai pienellä fiksauksella ympärivuotiseen käyttöön.
Uusihan se ei ole. Kytkin on vaihdettu "ei niin kovin kauaa sitten", joten se ei voi olla loppu, mutta koska se irroittaa kovin alhaalta, pitäisi vaijeria säätää.
Jarrut pitävät kyllä, mutta vaativat poljinvoimaa. Jarrupalat lienevät lasittuneet ja vaativat uusimista. Menivät kyllä viime katsastuksesta läpi.
Kori on pelleiltään hyvässä kunnossa ja siinä ei ole hitsattavaa, mutta maalipinta on himmeä. Myllyttämisellä siitä saisi varmasti vielä hyvän, sillä nokkapeltiä lukuunottamatta maali on ehjä. Konepellissä on tikkuaskin kokoinen ruosteinen alue sekä kiveniskemiä.
Takavinkkelistä auto on varsin siistin näköinen.
Pientä kosmeettista harmia on; umpioissa on kiveniskemät, mutta niissä ei ole vettä tai huurua.
Autoon on kahdet renkaat. Siinä on keskuslukitus kaukosäädöllä ja varashälytin.
Moottorin ja vaihteensiirron osalta autolla ajaa vielä kauan. Kertaakaan auto ei ole jättänyt tielle, eikä ole ollut lähelläkään... Bensaa tankkiin, ja sillä voi ajaa saman tien Utsjoelle.
Nyt auto sijaitsee Pohjois-Helsingissä. Hintaa sillä on 990 euroa. Käteinen käy maksuvälineenä. Hivenen kiire asialla olisi, sillä sillä ei ole omaa parkkiruutua.
Auton omistaa Minna, puh. 040-7383713. Jollei tuo numero vastaa, kokeile Pasin numeroa 040-5464977.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Auto on myyty